Lauantaina ajelin keikalta kotiin. Lunta oli satanut illan aikana paikoin 15 senttiä ja joihinkin kohtiin lunta oli kerääntynyt isoiksi kinoksiksi keskelle tietä. Mietin että mitenhän tässä käy kun noita päin ajelee. Vaikka edelläni menevässä aura-autossa oli vilkkuvat keltaiset valot, ilmestyi se eteeni todella yllättäen lumipilven takaa ja oli pakko jarruttaa nopeasti. Pitkän matkaa kuljin auran takana, välillä joutuen pysähtymään kokonaan kun eteenpäin ei nähnyt mitään. Perääni kääntyi yhdessä vaiheessa ambulanssi ja mietin että toivottavasti heillä ei ole kiire mihinkään, koska aura ajoi niin keskellä tietä, ettei sitä voinut ohittaakkaan. Auto heittelehti välillä tielle kerääntyneen lumen ja sen alla piilevän jään takia. Mietin miksei sitä vaan voi vaikka odottaa 5 minuttia ja ajaa sitten rauhassa kotiin ilman näköesteitä. Aura-auto kääntyi kuitenkin juuri edestäni toiseen suuntaan ja pääsin turvallisesti kotiin.

Tänään ajoin Tampereelle ostoksille töiden jälkeen. Moottoritiellä nopeusrajoitus on talviaikaan 100km/h. Ajoin kuitenkin itse XXXkm/h. Tänään ei ollut sellainen ajosää että olisi voinut ajaa yhtään yli tuon nopeusrajoituksen. Yhtälailla, eteeni saattoi ilmestyä yhtäkkiä rekan himmeät perävalot. Lumi pöllysi ja ohittaessani rekkaa, toivoin ettei joku muu ohita sitä tällä hetkellä myös, sillä en olisi nähnyt autoa, tai mitään muutakaan siinä rekan vieressä. Saati missään. Ohittaa oli kuitenkin pakko, koska…niin. Mietin millä oikeudella sitä itse ajaa vähän (tai jopa paljon) yli nopeusrajoituksen. Autossani on hyvät talvirenkaat ja se on muutenkin turvallinen, mutta siellä liikenteessä on kuitenkin muitakin autoja, mun auton lisäksi. Jatkaessani matkaani eteeni tulee vähän omaa vauhtiani hiljempaa ajava auto. Vaihtoehdot on ajaa vielä kovempaa tai hiljentää vähän. Kuinka moni hiljentää? Hiljentäminen vaatisi ehkä nopeuden tiputtamista 3-5km/h. Ohittaminen sen sijaan vaatii suurempaa nopeuden nostoa, sillä ohitettavasta autosta haluaa mennä nopeasti ohi. Kun pikkuhiljaa ottaa auto autolta kiinni ”ykköstilaa” kolmostiellä, huomaa että nopeutta on nyt tosiaan turhan paljon.

Kotiinpäin ajaessani päätin että kurvailen vähän rauhallisemmin ja niin teinkin. Sanotaan ettei vakinopeudensäädintä pitäisi käyttää huonolla säällä jotta säilyy tuntuma tiehen. Käytin kuitenkin, ettei tarvitse koko ajan kytätä nopeusmittaria. Edelläni ajaa taas rekka jonka nopeus on reilusti alle rajoituksen joten annan itselleni luvan ohittaa. Lumipyry on laantunut, mutta tiellä on välillä paljon kasaantunutta lunta. Vakionopeudensäädin pitää nopeuden ohitustilanteessakin rajoituksen mukaisena. Rekan ja lumivallin välissä ei ole paljonkaan tilaa. Otanko vakionopeudensäätimen pois päältä ja ajan vähän rauhallisemmin rekan ohi? En, sillä joutuisin asettamaan sen uudelleen ohituksen jälkeen.

Käyn vielä matkan varrella kaupassa ja haluaisin päästä nopeasti kotiin ostosteni kanssa. Kaupungissa on jo pimeää, lumi leijailee ja hiutaleet jäätyvät lämmenneeseen tuulilasiin. Nopeusrajoitus on kaupunkialueella 40km/h. Ajan kuitenkin XXkm/h. Kaupunkialueella ei ole, ei varsinkaan sellaisessa säässä, fiksua ajaa yli nopeusrajoituksen. Ajanko kuitenkin vähän? Niin. Mieleeni tulee taas ajatus siitä että en ole yksin täällä ja hiljennän vauhdin alle nopeusrajoituksen. Takanani, aivan puskurissa kiinni ajaa kiinni iso pakettiauto. Se kulkee perässäni kilometrin matkan kunnes pienellä suoralla päättää tehdä ohituksen. Todistaakseen osaavansa ajaa huonommassakin säässä, pakettiautoilija painaa kaasua niin paljon että sen perä heittelehtii palatessaan omalle kaistalle.

Loppumatkan mietiskelen lehtien otsikoita. Tänään oli netissä juttu New Yorkissa tapahtuneesta traagisesta kolarista. BWM:n kuljettaja seurueineen oli paennut paikalta ensin törmättyään taksin kylkeen Brooklynissa. Taksin kyydissä ollut aviopari menehtyi, taksikuski loukkaantui. 21-vuotias nainen oli toinen uhreista. Kuukauden päästä hän olisi ollut äiti. Kahdeksankuisen lapsen ehdittiin todeta päivällä selviytyneen, kunnes nyt illalla kerrottiin hänenkin menehtyneen. Ei se välttämättä ole yhtään itsestä tai omista ajotaidoista kiinni kun tiellä eteen astuu vaikka kaupasta ajatuksissaan kävelevä pieni lapsi. Pienessä hetkessä lehdet kirjoittavat minusta syyttäen, vaikken tarkoittaisi mitään pahaa. Pienessä hetkessä olen se, josta kirjoitetaan että ”ajoi ylinopeutta ja suistui tieltä”. Parhaimmassa tapauksessa jalat vähän kastuu kun rämpii metrisestä lumihangestä, sinne auton ajettuaan, mutta huonoimmassa tapauksessa viitsimättömyys ja ajattelemattomuus voi tehdä omasta loppuelämästä toisenlaisen tai päättää kokonaan jonkun toisen.

Eilen illalla soittelin Egotrippiä ja laulelin. Varovasti nyt. Kun lauloin kertosäettä, mietin että se täytyy laulaa vähän vihaisesti, niin että todella tarkoittaa mitä sanoo. Mä sanoisin nyt itselleni sekä kaikille autoilijoille, ihan kaikille että

Hei, varovasti nyt, tää hetki on hauras. Yksikin tuulenpuuska ja menetät sen. Varovasti nyt, tää hetki on hauras. Varovasti nyt, tai sä menetät sen.