Sinustako rauhanneuvottelija?

Nimeä kolme inspiroivaa henkilöä”, pyydettiin yhdessä valmennuksessa tällä viikolla. Jostain syystä mieleeni tuli aika monta rauhanneuvottelijaa: Martti Ahtisaari, Barack Obama, Pekka Haavisto ja Hussein al-Taee. Miksi?

Uskon, että kyseessä on ennen kaikkea ihailustani sellaista toimintaa kohtaan, joka pyrkii vilpittömästi ja vastikkeetta tuottamaan toisille ihmisille jotain hyvää. Rauhanneuvottelijan työ on omassa arvostuksessani perinteisen työn käsitteen yläpuolella juuri tästä syystä.

Se on bisneksen ja politiikan yläpuolella. Rauhantyö on tekijäänsä isompi juttu.

Arvostan rauhantekijöitä myös työn vaikeuskertoimien vuoksi. On hurjan hankalaa saada sovitettua toisten mieliä ja mielipiteitä samansuuntaisiksi, kun siihen käytännössä auttaa vain puhuminen. Mutta onneksi, niin kuin Martti Ahtisaari sanoo, kaikki riidat voidaan ratkaista puhumalla.

Arvostan ammattina myös esimerkiksi valtakunnansovittelijaa. Siinä on aivan sama yhteensaattamisen fokus kuin rauhanneuvottelijan työssä. Valtakunnansovittelijana vielä pari kuukautta sitten työskennellyt Minna Helle sanoi huhtikuussa Arto Nybergissä, että jos riita ei ratkea, se johtuu siitä että:

  1. ei ole kuunneltu riittävästi
  2. ei ole kysytty riittävästi
  3. on tehty olettamuksia
  4. on oltu ennakkoluuloisia

Aloin pohtia, että mikä minuun oikeastaan vetoaa Martissa, Barackissa, Pekassa, Husseinissa ja Minnassa. Mitkä ovat ne luonteenpiirteet, jotka herättävät ihailuni? Mikä heidän tekemisessään on arvostettavaa?

Keksin 10 piirrettä! Jotta niiden pohtimisesta voisi olla sinullekin jotain iloa, keksin Ilta-Sanomat -henkisen testin. Sen nimi on ”Sinustako rauhanneuvottelija?

Säännöt ovat yksinkertaiset: Saat jokaisesta väittämästä yhden pisteen mikäli se kuvaa sinua. Laske pisteet yhteen ja katso testin lopusta minkä arvion sait. Myös puolikkaat pisteet on ok jos et osaa päättää!

Sinustako rauhanneuvottelija?

1. Olet ratkaisukeskeinen. Hyväksyt yllättävät tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Pääset yli ongelman tai kriisin aiheuttamasta tuskan tunteesta siinä määrin, että kykenet miettimään kuinka muuttuneessa tilanteessa tulisi toimia. Et halua velloa ongelmassa vaan ryhtyä hoitamaan sitä järjestykseen.

2. Olet ymmärtäväinen. Pyrit löytämään perustellun syyn ensisilmäyksellä epärationaaliselle toiminnalle. Jätät tuomitsevat tunteet huomiotta ja ryhdyt pohtimaan syvempiä merkityksiä sille miksi ihmiset toimivat kuten he toimivat. Yrität riitatilanteessa muistaa sen hyvän, joka ihmisten välillä on mahdollisuus olla, sen sijaan, että revit syvimmät haavasi auki saadaksesi huomiota.

3. Olet rauhallinen. Et raivostu näyttävästi, mutta et myöskään riemuitse niin, että kaikki tietävät onnistuneesi. Vakavoidut vakavalla hetkellä, mutta et irrottaudu impulsiiviseen ilmiliekkiin. Et huuda, etkä mesoa. Et dramatisoi tilannetta oli se sitten hyvä tai huono, vaan pysyttelet turvallisessa ja seesteisessä tunneilmastossa.

4. Olet pitkäjänteinen. Uskot, että vaikka nyt ei tapahdu mitään, se ei tarkoita etteikö tilanteessa voisi olla siemen jollekin suurelle tapahtumasarjalle. Uskot, että jotkin asiat tapahtuvat ajassa, eikä niitä voi jouduttaa. Maltat odottaa, etkä säntäile, oio tai hoputa.

5. Olet hereillä. Olet tarkkaavainen ja huomiot mitä ympärilläsi tapahtuu. Kykenet seuraamaan samaan aikaan sekä tunnelman muutoksia, että yksittäisiä sanavalintoja. Et ajaudu virran vietäväksi vaan pysyt pää pinnan yläpuolella. Riitatilanteessa kykenet löytämään osapuolia yhdistäviä asioita etkä keskity pelkkiin näkökulmaeroihin.

6. Olet jämäkkä. Olet lempeä, mutta uskottava. Et tuo auktoriteettiasi esiin nostamalla äänenvoimakkuuttasi, mutta kykenet vaikuttamaan sanoillasi: niiden napakkuudella ja määrätietoisuudella sekä harkitsevuudella. Käytät jämäkkyyttä valituissa tilanteissa, jotta sen voima säilyy. Et käskytä, pomota etkä läksytä, mutta pidät huolta, että kriittiset asiat ovat niin kuin on sovittu. Et tingi arvoistasi, mutta et paasaa niistä.

7. Olet puolueeton. Et asetu kenenkään puolelle vain miellyttääksesi tai löytääksesi itsellesi paremman olosijan. Pyrit objektiivisuuteen ja tarvittavaan ulkopuolisuuteen. Rakennat luottamusta kaikkiin suuntiin etkä polta siltoja. Et neuvottele salaa, juorua, etkä tee varjosopimuksia. Et manipuloi vaan teet vaikutustyötä rehellisestä palvelijan roolista käsin.

8. Olet piilevä persoona. Olet persoonasi ansiosta keskeinen pelintekijä, mutta silti monessa tilanteessa näkymätön. Olet karismaattinen tuomatta sitä lainkaan esiin, olet luontaisesti vakuuttava. Et nosta itseäsi, etkä tekojasi vaan annat työsi puhua puolestaan. Et ole voimakkaasti tietynlainen, vaan olet juuri sopivasti sen kaltainen kuin olet.

9. Olet viisas. Ymmärrät riittävästi vähän kaikesta ja ymmärrät ettet voi tietää kaikkea. Osaat kertoa tarinoita historiasta ja tulevaisuudesta, muistuttaa ja visioida rohkaisevasti. Luotat vahvaan osaamiseesi, vankkaan ja laaja-alaiseen tietopohjaasi sekä herkäksi virittyneeseen vaistoosi. Tekosi vaikuttavat harkituilta, valmistelluilta ja viimeistellyiltä.

10. Olet optimisti. Luotat, että asiat selviävät aina lopulta. Uskot, että ihminen on sisimmissään hyvä ja että olemme kaikki arvokkaita. Katseesi on tulevaisuudessa, oppimisessa ja kehittymisessä. Uskallat kokeilla. Et pelkää muutosta ja osaat muuttua.

****

Noniin. Sitten lasketaan pisteet. Kuinka monta sait?

0-2: Olet riidankylväjä. Haastat huviksesi riitaa ja viihdyt konflikteissa. Sytyt ja sytytät muut helposti raivon valtaan etkä edes yrittää saada liekkiä sammumaan. Heittelet tavaroita, paiskot ovia ja rutistat kätesi nyrkkiin. Vihaat pitkään ja hartaasti. Sinun kanssa on mahdotonta sopia.

3-4: Olet mörkö. Olet perusnegatiivinen pessimisti. Näet asioiden negatiiviset puolet ja tuot ne mielelläsi esiin. Sanot ”puhuvasi suoraan”, mutta käytännössä ärsytät ihmisiä tökeryydelläsi. Et huomaa riiteleväsi, mutta muiden ihmisten tunteet riitelevät kanssasi kun olet paikalla. Kanssasi on hankala löytää yhteistä säveltä.

5-6: Olet marttyyri. Riitelet hiljaa itseksesi, pukahdat, mutta et puhu. Purkaudut ihmisille, jotka eivät ole riidan osapuolia – joko turvaa hakien tai patoumia päästellen. Et keskustele vaan annat riidan lipua ajan kanssa ohi. Muistat kyllä jos joku sinua on joskus loukannut. Kanssasi voi saada sovinnon aikaan jos pyytää oikein tosissaan anteeksi.

7-8: Olet sovitteleva. Haluat löytää ratkaisun, mutta et saa aina tunteitasi kuriin. Jotkut tilanteet ovat sinulle ylitsepääsemättömiä, mutta pääosin kykenet käymään järkevää keskustelua ongelmista. Osaat asettua toisen ihmisen asemaan ja haluat ymmärtää. Välillä kuppi menee nurin ja syyllistät tai tölväiset. Ymmärrät myöhemmin olla siitäkin pahoillasi. Kanssasi voi riidellä ilman, että täytyy pelätä fyysisen tai psyykkisen turvallisuutensa puolesta.

9-10: Olet rauhanneuvottelija. Osaat jutella myös kiihtyneistä tunteistasi kiihtymättä. Otat muut ihmiset, heidän ajattelun ja tunteet huomioon parhaasi mukaan. Kiinnität huomioisi siihen mikä maailmassa on hyvää ja katsot sinne mistä ratkaisu saattaisi löytyä. Osoitat kunnioitusta ja tasavertaisuutta kuuntelemalla ja kysymällä. Kanssasi on mukava keskustella erilaisista näkökulmista vaikka asia olisi hankala.

Kerro miten kävi!