Arvi Podcast

Olen podcastien suurkuluttaja. Kuuntelen yhdeksän kertaa kymmenestä mieluummin podcasteja kuin musiikkia kun olen vaikkapa matkalla jonnekin. Minulla on omat suosikkini ja harvoin tulee löydettyä jotain ihan uutta seurattavaa.

Olen kuitenkin kaivannut jotain tuoretta kuunneltavaa. Jotain mutkatonta, rauhallista ja ei niin loppuun asti mietittyä ja tuotettua. Päätin kokeilla tehdä sellaista itse. Työmatkoilla, kauppareissulla ja milloin minnekin ajellessa. Impovisoidusti, sen hetken ajatuksilla.

Tilaa jaksot Spotifystä tai kuuntele alla olevien linkkien kautta.

  • 20.4. Arvi on matkalla Hämeenlinnasta kahvilan kautta kotiin. Hän käy läpi mieleisiään viinereitä ja pohtii, että minkälaisia vaihtoehtoja on risujen hävitykseen. Tämä on toisen kauden viimeinen jakso.
  • 4.4. on Natopäivä. Arvi on matkalla töistä kotiin ja kysyy ChatGPT:ltä apua Podcastin aiheiksi. Tekoäly antaa 8 potentiaalista aihetta ja Arvi käsittelee ne kaikki. Puhetta Natosta, Butter chickenistä, Tallinnan keväästä ja Prime-koroista.
  • 29.3. Arvi on matkalla töistä kotiin ja kertoo häpeän pilkahduksista – pienistä muistoista, jotka tulevat mieleen juuri ennen nukahtamista. Miten Arvi mokasi viininmaistelussa, minkälainen kiusallinen tilanne syntyi työkaverin kanssa ja mitä Arvi vastasi turistipariskunnalle kun ne kysyivät tietä Varsovan yössä viime kesänä?
  • 14.3. Arvi on matkalla töihin ja käsittelee yhtä toiveaihetta: politiikkaa. Hän pohdiskelee puolueiden ydinviestejä ja poliittista keskustelua sekä taktikoi äänestyskäyttäytymisellä. Sanat ovat moneen otteeseen hukassa mikä kielii Arvin aikaisesta aamuherätyksestä.
  • 8.3. Arvi valaisee kuulijoille, että minkälaisia Facebook-videoita hän katselee silloin kun hänellä on tylsää. Jaksoon sisältyy yllättävä paljastus siitä mikä saa Arvin liikuttumaan.
  • 28.2. Arvi pohtii urakehitystä ja sen järkevyyttä – tai ehkä pikemminkin järkevyyksiä, sillä asiaa voi tarkastella useammasta näkökulmasta. Hän paljastaa oman uratavoittelunsa draiverit. 
  • 23.2. Arvi pohtii vastausta kysymykseen "Miksi mummot valtaavat pikakassat täysien ostoskärryjensä kanssa?". Kysymyksen esitti eräs Arvi Podcastin kuuntelija ehdottaessaan aihetta podiin. Arvi purkaa kysymyksen ensin kolmeen osaan ja lähtee vastaamaan niihin päätyen lopulta jämäkkään summeeraukseen. 
  • 16.2. klo 5:32 Arvi on matkalla töihin. Hän on nukkunut huonosti ja miettinyt stressiä. Hän on aikeissaan kirjoittaa kirjan stressin ehkäisystä ja hoidosta. Hän esittelee kolme ajattelutyökalua joiden avulla voi vähentää stressiä elämässään.
  • 10.2. Arvi puhuu uusiutumisesta. Käytännössä tämä on kenraaliharjoitus samana päivänä töissä pidettävälle presentaatiolle aivan samaisesta aiheesta. Arvi kertoo tarinoita Esa Saarisesta, Lauri Markkasesta ja Asko Känsälästä pyrkien kuvaamaan uusiutumisen merkitystä menestymisen kannalta.
  • Vaimon toiveaihe sai Arvin pohtimaan yhtä tunnetuimmista filosofisista käsitteistä: kategorista imperatiivia. Mistä on kysymys? Mitä se tarkoittaa? Miten sitä voi soveltaa ja miten siihen soveltamiseen liittyy piipahdus Riihimäen ABC:llä? Tämä on ehdottomasti Arvi Podcastin toistaiseksi kuivin jakso.
  • Skotlantilaiset vieraat ja työpaikan tavoitekeskustelu saivat Arvin pohtimaan kohteliaisuutta. Miksi jotkut ovat kohteliaampia kuin toiset ja mitä ystävällisyys kertoo ihmisestä? Kannattaako olla kohtelias ja jos kyllä niin millä tavalla? Podcastin toisella tuotantokaudella pureudutaan yhteen aiheeseen per jakso.
  • 26.1. Arvi paljastaa viimein mikä on tämän Podcastin tarkoitus. Ja hän paljastaa myös, että tämä on ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso. Matkalla töihin hän kertoo Podcastin tulevaisuudesta ja millä tavalla sen taso tulee syventymään seuraavalla tuotantokaudella. Hän on selvästi innostunut Esa Saarisesta.
  • 23.1. Arvi kertoo viikonlopun autonhuoltotoimenpiteistä, kouluun hakemisesta ja skotlantilaisten ystävien Suomen vierailusta. Matkalla Helsinkiin käydään jälleen kerran läpi Skodan Travel assist -toiminnallisuutta. Lisäksi Arvi antaa päivityksen viikon käynnissä olleeseen osa-aikapaastoon ja sen hyötyihin. Selviää myös miksi Arvi ei mennytkään avantoon sunnuntaina, vaikka piti.
  • 18.1. Arvi pohtii elämäntapamuutoksiaan: syömistä ja liikuntaa. Hän kertoo uudesta jännittävästä kokeilustaan ruokailuun liittyen. Lopuksi hän lausuu voimauttavia sanoja uudenvuoden lupauksia tehneille. Matkaa Helsinkiin varjostaa Skodan toiminnallisuudet ja toimimattomuudet. 
  • 12.1. Arvin mielessä on ennen kaikkea kananmunat, joista hän puhuu valtaosan tästä jaksosta. Lisäksi hän käy läpi nahkakenkäasiaa ja Granolan ohjeen. Siitä huolimatta, että tässäkin jaksossa jaetaan resepti ja puhutaan paljon ruoasta, Arvi painottaa, ettei tämä ole ruokapodcast. 
  • 9.1. on Arvin ensimmäinen työpäivä uudessa työroolissa. Arvi on matkalla töihin. Hän käy läpi viikonlopun tapahtumia: verhojen metsästystä hämäläisistä Jysk-tavarataloista, keittojen valmistusta, Villa Marenki -aamupaloja ja väliseinän rakennusta. Arvi kertoo näkemyksensä sekä Pho-keiton, että Ramenin liemien olennaisista elementeistä. Lisäksi hän jakaa reseptin Gulassiin.
  • 4.1. Arvi on Fiatin ratissa jäisessä kelissä eikä edes meinaa päästä pihasta pois kun auto sutii. Ajaessa hän käy läpi tietämiään asioita Varsinais-Suomesta. Lisäksi ajatuksissa pyörii väliseinän rakentaminen ja kodin järjestelyt. Arvi kertoo kuunnelleensa kilpailija-podcasteja ja on päätynyt radikaaliin ehdotukseen niihin liittyen.
  • 30.12. Arvi on matkalla kirjastoon. Hän on väsynyt ja kiukkuinen huonosti nukutun yön jälkeen. Auton takalasin pyyhkijä tekee hänelle kiusaa. Hän käy läpi Rengon koulun takapihalle tehdyn luistelukentän kunnon. Sen lisäksi hän käy läpi erinomaisen muistitekniikan pitkille listoille. Jakso sisältää yllättävän paljastuksen noin 22 minuutin kohdalla.
  • 28.12. Arvi on matkalla Hämeenlinnan toriparkista kotiin Renkoon. On Arvin ja Ilonan hääpäivä ja sen kunniaksi Arvi muistelee neljän vuoden takaista naimisiin menoa. Puolen tunnin matkan aikana ehditään myös jutella yhteiskunnallisista aiheista kuten sähkön hinnasta, kiinan COVID-tilanteesta ja nykyjournalismin tasosta. Jakso sisältää ravintolasuosituksen sekä mielenkiintoista tietoa siitä miten kuplattomalta vaikuttavaan samppanjaan saa palautettua kuplat. 
  • 22.12. Arvi on matkalla Hämeenlinnaan hakemaan Prisman noutotilausta. Matkalla hän pohtii erästä joululahjadilemmaa, joka ratkeaa aivan jakson loppupuolella. Noutotilauksen noudon yhteydessä sattuu KATASTROFI ja Arvi nolaa itsensä totaalisesti. Tekoäly antaa vastauksen siihen, miten toimia jos joku hyökkää aggressiivisesti kohti.