Vastapäisen kerrostalon parveekkeella on nainen. Ehkä kuusissakymmenissä. Violetissa verryttelypuvussa. Lukee lehteä. Kun ilmestyn ikkunaan, hän ryhtyy tuijottamaan minua. Mietin, että katsookohan hän minua miettien, että katsonkohan minä häntä.
Kun kuluu pidempi aika, ettei tule kirjoiteltua mitään, tulee tarve kirjoittaa edes jotain. Valitettavan usein juuri silloin, kun […]
Jos et tiedä kuinka rystysten avulla lasketaan kuukausissa olevien päivien lukumäärät, kannattaa lukea tämä kirjoitus. Jos tiedät, kuinka se tapahtuu, kannattaa tämä kirjoitus lukea muista syistä, jotka paljastuvat kirjoitusta lukiessa. Ja jos ei paljastukaan, niin menetit vain n. 7 minuuttia elämästäsi.
Se, että jokin paikka ehtii tulla tutuksi ja kotoisaksi lyhyen matkan aikana, tuntuu siltä kuin saavuttaisi jotain paikallisesta elämästä. Ihan kuin hetkellisesti integroituisi kaupungin arkeen. Vaikka se olisi käytännössä vain turistikahvilassa istumista.
Jonna on selkeästi kehittänyt itselleen lentopelon. En malta olla miettimättä, johtuuko lentopelko siitä, että lento pelottaa vai siitä, että yksinäisyys alkaa saada otettaan.
Vaikka olisi elämänsä aikana oppinut elämänkerrallisen asioita ihmissuhdetaidoista, on seuraavien sukupolvien tehtävä samat virheet ja opittava niistä itse ne ihan samat jutut.
Istuskelin siinä kesäkeittiön muuria vasten ja ihailin kotipihan maisemaa. Liekö kysymyksessä iän mukanaan tuoma arvostus kesän ekologista estetiikkaa kohtaan vai se, että ylitin kevään korvalla kynnyksen, jonka tällä puolella pihapuuhastelu on tuntunut oudon hyvältä.
