Ihmiset ovat kyselleet paljon tulosten perään. Että onko niitä. Ja jos on, niin minkälaisia. Näkyykö ja tuntuuko se juokseminen jossain? Onko yhtään erilainen fiilis? Onko polvi kipee? Tutkiskelin tuntemuksiani ja vastasin viiteen kysymykseen.
Toinen vaihtoehto on toivottaa nihkeät tunteet tervetulleiksi, syleillä niitä, tanssahtaa pari valssin askelta niiden kanssa ja sanoa, että ”palataan asiaan kun olen tullut lenkiltä.”
On välitilinpäätöksen aika. Ensimmäinen intohimokas juoksukuukausi on taivallettu ja olen edelleen juoksija. Olen päässyt yli alkuräjähdyksen jälkeisestä suvantovaiheesta, Quitter’s Daystä ja polvikivusta. Hyviä onnistumisia!
Marraskuun 29. päivä, 2016. Santiago de Chile. Chilen pääkaupungin läpi virtaavan Mapochojoen varrella sijaitseva Etelä-Amerikan korkein rakennus. 64-kerroksinen […]
Ystäväni ajattelevat parastani. He haluavat, että polveni tulee kuntoon ja että minä pysyn kunnossa. En ole kokenut vastaavaa sympatiaa liikkuvuuttani kohtaan sitten ekan ja tokan luokan välisen kesäloman, jolloin jäin auton alle ja sääriluu meni poikki.
Ehdin jo toiveajatella, että polvikipu olisi jäänyt fysioterapeutin vastaanotolle ja juoksuelämäni olisi vastedes auvoista pumpulin päällä koikkelehtimista. Hitot. Sellaiset salamat sorkkivat säärieni solmukohtia, ettei kirmaaminen tule kuuloonkaan.
Pääni kääntyi yhtäkkiä kuin pöllöllä konsanaan ja huomasin hahmottavani takapenkin koko komeudessaan. Kierryin asentoon, johon en ollut tässä elämässä vielä kiertynyt.
