Kirjoittaja

Kuva: Niko Hänninen

Kirjoittaja on 35-vuotias mies. Isä ja aviomies. Hän on renkolainen talonomistaja, trubaduuri, viininmaistelija¹ ja matkustelija². Hän kirjoittaa tätä blogia nyt yhdeksättä vuotta eikä aio vähenevästä lukijamäärästä huolimatta luovuttaa, vaan uskoo vahvasti uuteen nousuun. Lisäys 29.12.2019: Hän on viimeisimmän tiedon mukaan myös juoksija. Lisäys 1.1.2021: Hän on viimeisimmän tiedon mukaan myös taiteilija. Lisäys 17.12.2022: Hän on tietojen mukaan nykyään myös podcasteri.

Hän kirjoittaa artikkeleita havainnoistaan. Useimmiten havainnot ovat hänen mielestään todella mielenkiintoisia joko sen takia että ne on niin ihanan pullantuoksuisia tai sen takia että ne saavat hänet raivon valtaan. Mukana on kevyillä puuväreillä (ja nykyään akryyliväreillä) väritettyjä³ muistoja ja tarinoita sekä ajankohtaista yhteiskunnallista pohdintaa.

Kirjoittaja tuo usein mielipiteensä esiin totuutena, provosoi kirjoittamalla yleisen mielipiteen vastaisesti ja korostaa omaa ylivertaisuuttaan asiassa kuin asiassa. Hän toivoo kuitenkin että pidät hänestä ja hänen kirjoituksistaan. 


¹Amatööri ²Käy aina samoissa paikoissa ja syö samaa ruokaa ³Liioiteltuja, jopa valheellisia Syy vähenevään lukijamäärään?