Kyllä suomalaiset puhuvat.

Se vaan vaatii sen tietynlaisen tilanteen.

Tuntemattomalle ihmiselle puhuminen on ihan luonnollista jos hiljaa oleminen johtaisi kohtuuttoman suuriin ongelmiin.

Olen tullut suomalaisten puhumista käsittelevässä kolmiotannaisessa tutkimuksessani nyt siihen lopputulokseen, että puhumisen laukaisevat tekijät löytyvät sisäisestä tarpeestamme tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja toisaalta tarpeesta viestiä ymmärtävämme yhteiskunnan mätiä kohtia.

Toisin sanoen; Suomalaiselle on luonnollista jaaritella tuntemattomien kanssa esimerkiksi siitä, että naapurin koirat paskovat omalle pihalle ja toisaalta siitä, että ketkä kaikki lähtee messiin laittamaan koiran omistajan aisoihin.

Ilmiö kärjistyy – minnes muuallekaan – internetin keskustelupalstoille. Otan esimerkin Karkkilan Puskaradio -nimisestä Facebook-ryhmästä. Eräs keskustelija kirjoitti sinne etsivänsä lisätyötä.

Kommentti herätti nukkuvan keskustelukarhun. Suomalaiset alkoivat puhua. 133 kommenttia myöhemmin on keskusteltu maahanmuuttopolitiikasta, palkkatasosta ja öisin rekkojen tankeistä bensaa imevistä virolaisista. On luotu ja ratkottu useita väärinymmärryksiä sekä myyty todennäköisesti luotolla yksi auto. Tai jopa kaksi?

Lähdin pohtimaan pitävätkö keskustelukäyttäytymiseen liittyvät teesini paikkaansa myös tosielämässä vai ainoastaan internetissä.

Mietin missä tilanteissa ja kuinka monesti olen puhunut tuntemattomalle henkilölle kasvotusten viimeisen kahden viikon aikana. En laskenut mukaan kauppareissujen pakollisia morotuksia.

Löysin kolme tällaista tilannetta.

Olin kaupassa vihannesosastolla. Siellä oli vain minä ja eräs vanhempi rouva. Meidän välissämme oli vihanneslaari, jossa oli tomaatteja ja kurkkuja. Minä otin tomaatteja ja rouva kurkkuja. Kuinka ollakkaan, tuli se hetki kun pitää tarkastaa hintalapusta kasviksen vaakanumero. Silloin se pahin valkeni. Minun puolelleni näkyi kurkun hintalappu ja rouvan puolelle tomaatin. Eli me olimme asettuneet laarin ympärille väärinpäin! Selkeästi kokeneempana keskustelijana rouva älysi mitä piti tehdä. Tai varsinkin sanoa.

Olin Alkossa ja katselin viinipulloja miettivän näköisenä. Tai ainakin miettivänä, mutta todennäköisesti myös -näköisenä. Etsin katseellani tiettyä etikettiä. Viereeni seisahtunut keski-ikäinen mies halusi avata viinikeskustelun ja tuoda ilmi ettei hänkään ole aivan varma mitä tänään ostaisi.

Olin uimahallissa. Tämä on kaksiosainen keskustelu ja siten huomattavasti moniulotteisempi. Pukuhuoneeseen minun jälkeeni tullut mies huomaa että tuhannen pukukaapin valikoimasta meille on sattunut vierekkäiset kaapit ja toteaa: ”Kopit jaetaan näemmä naisen logiikalla.” Hetken päästä kohtaamme altaassa. Siellä on vähän ruuhkaa joten päädymme uimaan samaan karsinaan (vai miksikä niitä sanotaan). Rata? Ennen kroolausta sovitaan kuitenkin pelisäännöt.

Eli kyllä! Suomalainen puhuu tuntemattomalle jos puhumattomuus aiheuttaisi tilanteessa ongelmia (kuten toiseen törmääminen uima-altaassa tai vihanneslaarin toiselle puolelle turhaan käveleminen). Suomalainen puhuu tuntemattomalle myös siinä tilanteessa kun haluaa korostaa yhteiskunnan kehnoutta (vierekkäiset pukukaapit, naisen logiikka tai viinipullon valitsemisen vaikeus).

Onko suomalaisen sitten mahdollista keskustella tuntemattoman kanssa ilman että hän ratkoo pakon edessä jotain haastetta tai taivastelee yhteiskunnan epäkohtia? Haastan yrittämään!