Pystyn pullistamaan vatsani niin, että se luo syli-istuimen kahdeksankiloiselle tyttövauvalle. Se on kätevää, sillä pötsipenkki vähentää kantokäden rasitusta. Ei se toki kaunista ole. Aikuinen mies, joka näyttää siltä kuin olisi raskaana.

Aloin kerryttää viskeraalirasvaa oikeastaan heti kun minusta tuli toimistotyöläinen. Se oli 12 vuotta ja 12 kiloa sitten. Olin töissä pienessä kymmenen neliön myymälässä, jossa askeleita kertyi päivän aikana kaksi. Töihin, yksi, töistä, kaksi – jos ei lasketa lounastauon askelia Prismakeskuksen toiseen päähän, Hesburgeriin.

Elintason kohoaminen tarkoitti välitöntä elintapojen romahdusta ja jossain vaiheessa havahduin, että lapsuudessa langetettu ”voin syödä mitä vaan, enkä liho” -taika lakkasi vaikuttamasta.

Olen tietenkin tehnyt yhtä sun toista pitääkseni housukoon suurenemisvauhdin maltillisena. Olen aloittanut juoksuharrastuksen vuosina 2008, 2009, 2010, 2012, 2014 ja 2015. Olen ostanut cross trainereitä, ab-doer twistejä, käsipainoja, rullaluistimia, kahvakuulia, nyrkkeilysäkin, uimakortteja, joogamattoja ja jalkapalloja. Olen tehnyt lupauksia, asettanut tavoitteita ja tehnyt suunnitelmia.

Hyvä, että olen tehnyt. Niiden ansiosta en vielä paina sataa kiloa.

Joulupäivänä kun makoilin suolasta ja rasvasta turvoksissa sohvan nurkassa, tulin pohtineeksi niitä kymmeniä ja taas kymmeniä syitä, joiden vuoksi olen elämäni varrella lopettanut jonkun harrastuksen heti alkumetreille tai viimeistään parin viikon päästä sen aloittamisesta.

”Olen arvokas ihminen juuri tällaisena. Minun vahvuuteni ovat muualla kuin jalkojen liikuttamisessa. Ei elämää pidä kuluttaa sellaiseen, mistä ei tykkää. Olen lukenut että stressaaminenkin kuluttaa kaloreita – taidan jatkaa sillä.”

Keho tuntui painavalta, selkää särki, niska vaikutti jumittuneen ja ajatus sen myötä. Ei mitenkään ainutlaatuinen tilanne parin joululounaan jälkeen.

Mietin, että jos tällä kertaa päättäisin ihan tosissani ryhtyä urheilemaan. Tajusin heti, että olen tehnyt juuri sellaisen päätöksen myös vuosina 2008, 2009, 2010, 2012, 2014 ja 2015. Ja se päätös ei ole kauas kantanut.

Uskaltaisin tuolla track recordilla väittää, että pelkkä uhmakas päätös ei riitä pitämään Arvia lenkkipolulla.

Tarvitaan jotain väkevämpää. Jotain mielenkiintoisempaa, jotain syvemmältä sitouttavaa, jotain mikä saa sisäisesti hymyilemään, jotain vähän erikoisempaa ja erityisempää. Tarvitaan kutkuttava tavoite. Tarvitaan konsepti.

Tarvitaan siis jotain sellaista mitä tapahtui 2018 kesällä kun innostuin jalkapallosta. Siis sen katsomisesta.

Olin siihen saakka vihannut jalkapalloa samalla tavalla kuin vihaan formuloita edelleen. Tein päätöksen innostua ja asetin tavoitteekseni ymmärtää jotain siitä, minkä niin suuri osa maailman ihmisistä kokee hienona. Jokin napsahti ja nyt katson kaikki Tottenhamin pelit ja muitakin pelejä sen mukaan miten ehdin. Minusta tuli ihan yhtäkkiä jalkapalloihminen.

Miksei minusta voisi tulla ihan yhtäkkiä juoksijaihminen?

Mitä jos päättäisin innostua juoksemisesta ihan tosissaan? Ensin innostuisin siitä ajatuksesta, että innostuisin juoksemisesta. Sitten vähitellen innostuisin juoksemisesta oikeasti.

Miltä näyttäisi juoksemisesta innostunut Arvi?

No, miltä näyttää kitaransoitosta, valokuvaamisesta tai samppanjasta innostunut Arvi?

Siltä, että se laittaa kaikki rahansa siihen, puhuu siitä, kirjoittaa siitä ja pyrkii toteuttamaan itseään, omalla tavallaan, sen kautta. Pitää näyttää ja kuulostaa siltä, kuin olisi jo juoksija. Fake it till you make it. Siitä pitää tulla osa identiteettiä.

Olen juoksijaihminen.

Mutta mikä on se kutkuttava tavoite?

Sen pitää olla jotain muuta kuin ”tiistaisin ja torstaisin” tai ”kymmenen kilometriä viikossa”. Sen pitäisi olla koko vuodelle asetettu tavoite. Kilometreinä ehkä. Paljonko sellainen voi olla?

4 km kahdesti viikossa x 52 viikkoa = 416 km. Ei kuulosta mielenkiintoiselta. 500 km kuulostaa jo vähän paremmalta.

Tulee mieleen The Proclaimersin laulu. ”I would walk 500 miles and I would walk 500 more just to be the man who walks a thousand miles to fall down at your door”.

Tuhat mailia olisi varmaan vähän liikaa, joten lähdetään 500 mailista. Se on 804,672 kilometriä. Se kuulostaa sen verran erikoiselta määrältä kilometrejä, että asetan sen ensi vuoden tavoitteeksi.

Ei päivätavoitteita, ei viikkotavoitteita, ei nopeustavoitteita, ei syketavoitteita. Ainoastaan yksi tavoite: 804,672 km.

804,672 km

Kokeilu alkaa 1.1.2020 ja päättyy 31.12.2020. En sitoudu tässä vaiheessa mihinkään urheilulliseen ennen sitä, enkä sen jälkeen. En sitoudu kokeilun aikana muuhun liikuntaan, mihinkään muuhun elämäntapamuutokseen enkä varsinkaan venyttelyyn lenkin jälkeen.

En ota vastaan vinkkejä, neuvoja, niksejä, suosituksia, opastuksia enkä ohjeita.

Tämä ei ole uudenvuodenlupaus, joten en kuuntele näkemyksiä siitä kuinka uudenvuodenlupaukset eivät pidä tai ajatuksia siitä kuinka hankalien vaiheiden yli pääsee. Pääsen jos pääsen.

Tämä ei ole kilpailu, eikä tähän liity panosta.

Juoksen yksin, omaa vauhtiani. En ota vastaan suosituksia siitä, että pitää aloittaa hitaasti ja kasvattaa sitten vauhtia. En ota vastaan suosituksia hyvistä lenkkireiteistä. En altista itseäni sille tiedolle, että mikä sykeväli olisi otollisin kunnon kasvattamiseen.

Enkä varsinkaan ota vastaan ohjeita juoksutekniikoista, sillä en sitoudu juoksemaan 804,672 kilometriä millään muulla tekniikalla kuin omallani. En kuuntele ohjeita, joiden mukaan olisi hyvä lisätä juoksun oheen kevyttä punttisalitreeniä. En aio lisätä.

Omaehtoisuus on ainut mahdollisuuteni.

Samaan aikaan kun en suostu vastaanottamaan muiden vinkkejä, tulen jakamaan omiani kaikille. Sen teen niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin tässä blogissa. Tämä muuttuu siis osittain juoksublogiksi. Loin uuden Juokseminen -kategorian. En tiedä vielä mitä tulen tästä uudesta intohimoharrastuksestani kirjoittamaan.

Kävin tapaninpäivänä Stadiumissa. Ostin juoksukengät, juoksutakin, juoksupaidan, juoksuhousut, juoksuhanskat, juoksupipon, otsalampun ja viisi paria sukkia. Meni 500€. Latasin puhelimeen Sports Trackerin. Ostin Apple Watch Nike Series 5:n. Meni toiset 500€. Kirjauduin Nike Run Clubiin. Kävin lisäämässä blogin Kirjoittaja-sivulle tiedon, että kirjoittaja on juoksija.

Kävin jo kahdesti harjoituslenkillä.

”Oli ihanaa”