Kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa

Päivä 1: Kysyn ystävältäni mistä aiheesta kirjoittaisin blogiin. ”Kirjoita rakkaudesta, sulla on siitä kyllä varmaan jo koko kirja kirjotettuna”. Vähän ihmettelin vastausta sen tullessa hänen suustaan. Mitä olisi vielä tulossa, sitä en tiennyt. Olen kysynyt pari kertaa ystävältäni ”eikö olisi vaan kiva rakastua ja vähän rauhottua” saaden vastaukseksi hiljaisen ”joo, olishan se”.

Päivä 2: Ystäväni kysyy yhtäkkiä: ”Huomasitko noi kengät?”. Katson nopeasti ympärilleni yrittäen katseellani etsiä huomionarvoista kenkäparia. Meni jo, hän sanoi. En ehtinyt nähdä niitä. Mitkä voisivat olla niin erikoiset kengät, mietin. Ajattelin että jollain oli vaikka sandaalit vaikka on talvi, tai jotain vastaavaa. Tiedustelin. ”No tolla naapuriliikkeen tytöllä…sellaiset mustat, varrelliset, missä on pitkä korko”. Jaahas.

Päivä 3: Kuulen yhteiseltä ystävältämme että hän on lupautunut menemään vähän tiedustelemaan naapuriliikkeeseen tytöstä jotain, ihastuneen tuppisuun puolesta. Yhteinen ystävämme pelkää että tyttö saattaa olla eri syistä saavuttamattomissa. Huomaan asian olevan ystäväni mielessä enemmänkin sillä kysyttyäni erästä toista asiaa, hän päättää vastauksensa ”…kun ei ole nyt mitään tyttöäkään. Paitsi se naapuriliikkeen tyttö”

Päivä 4: Kävelen töihin ja mietin missä naapuriliikkeessä tyttö on töissä. Kysyn sitä ystävältäni. ”Ai herkkupeppu?” hän kysyy ja vastaa että ”tuossa viereisessä myymälässä”. Sanon että menen katsomaan. ”Et vilkuile sinne!” ystäväni sanoo. Arvaan että tässä on meneillään pitkä ja sitäkin harkitumpi prosessi. Tätä ei saa mokata. Kysyn tietääkö hän elämänsä naisen nimeä. Ystäväni tunnustaa selvittäneensä hänen nimen toisen naapuriliikkeen tytön ystävien kautta. Nimen perusteella hänellä on jo tiedossa tytön puhelinnumero ja se on varmassa tallessa puhelimessa. ”Ei oo facebookissa” hän sanoo arvaten minun lähtevän etsimään häntä. Käytämme hänestä tästedes salanimeä ”Triple M”. Kerron että kirjotan hänestä blogiin ja pyysin että hän keksisi otsikon. Sanoin että sen oltava jostain laulusta. Kehotin katsomaan mikä biisi on ensimmäisenä Spotifyn Starred-listalla. Akselin ja Elinan häävalssi! Se on kohtalo! Kysyn ystävältäni miksei hän mene juttelemaan tytölle, pyydä vaikka lounaalle. ”En uskalla, pelkään että tulen torjutuksi” kertoo normaalisti niin itsevarma ja rohkea ystäväni. Kerron ymmärtäväni häntä, mutta ehdotan kuitenkin että järjestäisin heille sokkotreffit. Yritän myös luoda painetta sanomalla että menen itse pyytämään häntä lounaalle seuraavan kerran kun hän on töissä. Huomaan hermostuneen naurun seasta sanattoman toiveen, ”älä mene”.

Päivä 5: Päätän, että tänään selvitän mistä tässä nyt oikeen on kyse. Kerron ruokapöydässä oman mielipiteeni siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Ystäväni vastaa ”tuossa on paljon totta”. Huomaan hänen katseensa vakavoituneen ja normaalisti kaikesta vitsaileva ystäväni onkin valmis puhumaan tuntemuksistaan tätä tyttöä kohtaan. Kehotan vielä menemään juttelemaan hänelle suoraan, mutta ajatukseni hylätään yhteisellä päätöksellä, se on liian pelottavaa. Sovimme että tekstiviesti on paras lähestymistapa. Annan aikarajan tektiviestin lähetykselle, 5 päivää tästä hetkestä. Ystäväni ehdottaa viikonloppua, mutta toteamme että parhaimman vaikutelman antaa arki-iltana lähetetty viesti. Ystäväni kertoo että ei ole jutellut vielä kertaakaan tytön kanssa joten viestin lähettäminenkin jännittää. Huomaan että ystäväni kaipaa tukea tässä asiassa, kun kovan ulkokuoren alta herää pieni kysymys: ”Mitä siihen viestiin sitten kirjoittaisin?”. Kotimatkalla mietin, että toivottavasti tässä nyt käy hyvin.

Päivä 6: Rintamalla on hiljaista, sillä tyttö ei ollut tänäänkään työvuorossa. Yritän ohimennen kysellä tilanteesta, mutta ystäväni pyrkii heti vaihtamaan aihetta virnuillen tai esittäen, ettei tiedä mistä puhun, vaikka hän ei varmasti pysty nyt muuta ajattelemaankaan kuin tyttöä. Kuitenkin, huomenna on se päivä. Päivä jolloin on odotettava Amorin nuolen lähtevän lentoon ystäväni matkapuhelimesta, nykyajan jousipyssystä ja on aloittavan pitkän kaarensa kohti loputonta onnea. Siis onnea!

Päivä 7. Hyvät ystävät. Tiedän että ette malta enää odottaa. Kaipaatte edes jotain pieniä tiedon murusia, siitä mitä tänään, seitsemäntenä päivänä tapahtui. No, kuudennen ja seitsemännen päivän välisenä yönä saan tiedon, Facebookista on löydetty herkkupepun profiili ja sekös tekee ystäväni onnelliseksi. Aamulla sovimme että viesti tosiaankin lähtee tänään. Ystävääni pelottaa. Hän meinaa lähettää viestin jo päivällä mutta saan viime hetkillä työnnettyä ystäväni sivuun suurimman tunnemyrskyn saadessa hänet otteeseensa. Sovimme että Facebook-viestin lähetys tapahtuu 19.39 jotta tyttö ei luule että ystäväni katsoo salkkareita. Kahdeksan jälkeen viestiä ei voi lähettää, ettei tyttö luule että se on lähetetty humalassa, torstaihumalassa. 19.39 on hyvä. Kello on 19.20 kun hermostuneisuus alkaa olla suurimmillaan. ”iik, ootan että se lähettää mulle viestin” hän sanoo yrittäen luikerrella pois tilanteesta. ”Meen suihkuun eka ja ööö lumitöihin”. Saan kuin saankin pidettyä ystäväni paikoillaan ja klo 19.37 tietoisuuteeni tulee varmuus siitä että viesti on lähetetty. Ystävälleni herää heti epäluulo siitä, että meneekö nyt kaikki mönkään sen takia että lähetti viestin liian aikaisin. Lohdutan ystävääni kertomalla että kohtalo on hänen puolellaan sillä hän oli ”tarpeeksi ajoissa” jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Sitten se alkaa. Odotus. Pitkä odotus.