(jatkoa tarinalle ”Kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa”)

….Sitten se alkaa. Odotus. Pitkä odotus.

“Luettu 19.41″.

Hengitys pysähtyy, sekunnit tuntuvat ikuisuudelta.

Päivä 8. Aamu valkenee eteeni epätietoisuuden verhotessa edelleen rakkauden taivaanrantaa. Ystäväni joutui menemään nukkumaan tietämättömänä siitä, suostuisiko hänen unelmiensa nainen treffeille hänen kanssaan vai ei. Glen Hansard laulaa ”Love, you´ve been hesitating and Love, you´ve been leaving me waiting”. Kunnes, hyvät lukijani, saan viestin. ”Herkkupeppu vastas”. Puoleen tuntiin ei kuulu vastausta kun kysyn mikä oli ollut hänen viestinsä sisältö.

Olen pahoillani, hyvät lukijani. Kuin jää jalkojen alta, mureni ystäväni toivoa kantanut voima ja heitti hänen päälleen valtamerellisen kylmää vettä. Herkkupeppu tapailee toista poikaa. En tiedä mitä sanoa. Totean että ainakin tästä jäi käteen hyvä tarina, jos ei muuta. ”Ja punaiset posket” sanoo ystäväni.

”Mitä tästä opittiin?” kysyy ystäväni, kun sanon hänelle että elämä opettaa. Vastaan ”Huomaat myöhemmin”. Vaatii kanttia lähestyä ihastuksensa kohdetta (selvin päin) ja sen takia totesimmekin yhdessä että ehkä tästä jäi jotain muutakin käteen. Itsevarmuutta ja rohkeutta astua tilanteeseen, joka hyvin mennessä tuottaa kaiken ilon, mutta huonosti mennessä suurta tuskaa. Tilanne, jossa paikoillaan olo ei ole ratkaisu. Kerron toiselle ystävälleni joka seuraa tilannetta ulkopuolisena havainnoijana, mitä oli tapahtunut: Herkkupeppu on varattu. ”Mutta kuinka kauan?” kysyy hän ja mieleeni palaa Juice Leskisen sanat:

Hän on toisen mutta miksi syyllisyyttä tuntisin?
Hän saa tuntemaan, kuin oisin, vain viidentoista vanha.

Niin. Kyllä tunteista pitää saada ja voida kertoa. No, tuleeko tästä lopulta rakkaustarina vai ei, sitä en tiedä. Toivon kuitenkin että ystäväni lisäksi muutkin saisivat tästä tarinasta rohkeutta kertoa, ilman alkoholiakin, miltä tuntuu.