Mietin tänään kotimatkalla tietoa. En tiedä miksi. Mietin, että mitä se on kun tietää jotain. Mistä tieto on tullut – onko se tullut sellaisia reittejä joihin voi luottaa? Minkälaisia reittejä tiedon katsotaan kulkevan? Mikä on uskottavaa, oikeaa tietoa – siis tietoa?

Piirsin ajatuskartan. Mielestäni tietoa saa kun lukee, kuuntelee, näkee, tuntee, maistaa, haistaa, tulkitsee tilannetta, tulkitsee dataa, tulkitsee ihmisiä ja testaa. Laskin tiedoksi myös valistuneet arvaukset, asiat jotka on sovittu jonkinlaisiksi, intuition ja muut tunnetiedot, uskon ja uskomukset sekä kokemukset.

En keksinyt nopeasti enempää joten aloin ryhmitellä näitä. Löysin neljä ryhmää, jotka otsikoin näin:

1. Aistit (näkee, kuulee, tuntee, maistaa, haistaa + intuitio)
2. Tulkinta (datan, tilanteen tai ihmisen tulkinta, valistunut arvaus, kokemus)
3. Kokeilu (jonkun asian testaus ja siten tiedon hankkiminen tai jonkun uskomuksen testaus ja totuudeksi todentaminen)
4. Usko (yhdessä sovittu asia, usko johonkin)

Sitten avasin Wikipedian. Tietoa ei ryhmitellä noin. Tai periaatteessa ryhmitellään, mutta ryhmittelyt ovat enemmänkin erilaisia näkemyksiä siitä, miten tietoa hankitaan.

Tiedon määritelmä on Platonin mukaan ”hyvin perusteltu uskomus”, silloin kun puhutaan sellaisesta tiedosta, joka väittää jonkin asian olevan jotain. On olemassa muunkinlaista tietoa, kuin väitelausein ilmaistavaa tietoa, mutta se ei ole mielestäni niin olennaisia tässä kohtaa. Muu tieto on tunnetietoa (tiedän, siis tunnen jonkun) ja taitotietoa (tiedän miten, siis osaan jotain).

Erilaisia näkemyksiä tai tiedon teorioita on mm. tietoa rakentavasti määrittelevät rationalismi, empirismi, pragmatismi ja poissulkevasti määrittelevät skeptisismi ja agnostismi.

Vertasin näitä määrityksiä omiini näin:

1. Aistit = empirismi
2. Tulkinta = rationalismi
3. Kokeilu = pragmatismi

Olin siis oikeilla jäljillä, vaikkakaan en minkään teorian mukaan täsmällinen.

Mikään edellä mainituista teorioista ei sisällä uskoa. Ja koska agnostismin mukaan uskonvaraisia asioita ei voida varmaksi tietää ja skeptismi ylipäätään epäilee kaikkea, rajautuu usko pois tavoista hankkia tietoa.

Mielenkiintoisen näistä eri tietoteorioista tekee se, että ne kieltävät helposti toisiaan. René Descartes sanoi, että se mikä on päättelyn ulkopuolella (kuten havainnot maailmasta) saattaa olla pelkkää unta, eikä siihen kannata luottaa. Toisaalta David Hume sanoi, että vain arkikokemuksella on väliä, siispä kaikki muu paitsi empirismi on turhaa.

Eli toistaiseksi on olemassa tietoa siitä, miten tietoa voidaan eri tavoin määritellä, mutta ei varsinaisesti tietoa tiedosta. Ainoa mistä suurin osa näyttäisi olevan samaa mieltä, on tuo Platonin tiedon määritelmä:

”Hyvin perusteltu uskomus”

Mutta tämäkään tieto ei tyydytä kaikkia. On nimittäin niin, että Platonin määritelmään sisältyy porsaanreikä. Anna kun kerron:

Platonin klassisen määritelmän mukaan väittämä on tietoa, jos se on (1) totta ja (2) perusteltu. Väitteen tulee siis olla ensinnäkin väittäjän mielestä totta. Toiseksi, se ei voi olla muiden mielestä epätotta. Kolmanneksi, väittäjällä tulee olla jonkinlainen luotettava todiste, joka tukee hänen väittämäänsä.

Yhtä klassinen kuin on tuo kyseinen määritelmä, on myös Edmund Gettierin vastaesimerkki sille:

Henkilö näkee laitumella lampaan, joka todellisuudessa onkin lammaskoira. Näköesteen (esim. kivi tai kukkula) takana on samalla laitumella kuitenkin oikea lammas. Eli jos henkilö väittää tietävänsä, että ”laitumella on lammas” hän on oikeassa, vaikka ei näekään oikeaa lammasta vaan koiran.

Voidaanko Platonin määritelmää siis pitää edelleen tietona vasten omaa määritelmäänsä?

Mikä on tietoa?

Lisääkö tieto tuskaa?

Onko mikään tietoa?

Agrippan mukaan ei ole. Agrippa on skeptikkojen skeptikko. Hän läväytti tiskiin viisi trooppia ja sanoi, että ”mitään käsityksiämme ei voida perustella hyväksyttävällä tavalla, eli todellista tietoa ei ole.”

Ai mitkä ihmeen troopit? No, nämä:

1. Erimielisyys: sekä tavalliset ihmiset että filosofit ovat erimielisiä kaikista asioista, joten emme voi valita toista mielipidettä ja hylätä toista.
2. Ääretön regressio: jokaisella perustelulla on joku perustelu ja niin edelleen äärettömästi.
3. Suhteellisuus: asiat näyttävät erilaisilta riippuen siitä, kuka niitä tarkastelee.
4. Olettaminen: dogmaatikot välttävät äärettömän regression valitsemalla jonkin asian lähtökohdaksi ilman todisteita.
5. Kehämäisyys.

Seuraavan kerran kun joku ”tietää” jotain, saatan asettua hankalaksi.