Niin kuin monet lukijat tietävät, en toden totta ole ollut elämäni aikana kovin urheilullinen tyyppi. Olen aika ajoin yrittänyt, mutta aina ovat yritykseni jääneet maksimissaan muutaman viikon pyrähdyksiksi. Sen vuoksi on aika mielenkiintoista mietiskellä, että miksi juuri tällä kertaa olen onnistunut.

Edellisen tulosläpikäynnin jälkeen Facebookin kommenttiboksissa kysyttiin, että mistä innostus juoksemiseen alkoi ja miten se on muuttunut matkan varrella. Ajattelinkin nyt läpivalaista ne hetket juuri ennen intohimojuoksuajatuksen syntyä ja sen syntymiseen pidemmällä aikavälillä vaikuttaneet asiat. Lisäksi kerron mikä minut nykyään pitää lenkkipolulla.

Oman juoksuharrastukseni syntyyn tuntuvat vaikuttaneen niin sattumanvaraiset asiat, etten usko, että niistä on kenenkään muun motivaattoreiksi. Toisaalta uskon, että pohtimalla jotain samankaltaisia asioita, voisi joku löytää kauan kaivatun motivaation.

Ennen kuin jatkan varsinaisiin pointteihin, haluan kuitenkin vielä sanoa, etten lopulta usko, että juoksuun tarvitaan innostusta, motivaatiota, hurmoshenkeä tai kipinää. Siihen tarvitaan hyvät juoksukengät.

10 VUODEN HARKINTA-AIKA

Olen viimeksi ollut näissä vaakalukemissa 13 vuotta sitten. Olin silloin armeijassa. En ollut silloin näin hyvässä kunnossa, mutta rasva ei vielä siinä vaiheessa tarttunut kylkiin epäterveellisestä ruokavaliostani huolimatta. Aineenvaihduntani hyrräsi todennäköisesti äärikierroksilla, mutta onnistuin kuin onnistuinkin pitämään paitakoon aisoissa.

Kun aloitin armeijan jälkeen työt, koitui vääjämättömäksi kohtalokseni hidas mutta varma lihominen. Se tapahtui niin salakavalasti, etten kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota. Kilo vuodessa on niin pientä, ettei sitä pysty vaa’alla saati silmällä huomaamaan. Vuosia kertyi, kiloja kertyi.

Kun siirryin toimistotöihin, huomasin monena varhaisena aamuna ihmisten kulkevan parkkihallissa treenikamppeet olalla. He kävivät työpaikan kuntosalilla. En voinut kuvitella tekeväni sellaista. Kuntosalilla käyminen tuntui itsestäni kovin kaukaiselta ja ajattelin, että ne, jotka siellä käyvät, käyvät siellä koska he tykkäävät käydä siellä. Se on heidän harrastuksensa.

Muistan toimiston käytävillä törmänneeni esimerkiksi työkavereihini Vesaan ja Askoon, jotka kertoivat usein käyneensä aamusalilla. Ihailin sitä tarmokkuutta, jolla he aamunsa aloittivat, mutta toisaalta olin sisäisesti huojentunut siitä, että onneksi minä en ole sellaisessa tilanteessa, että minun tarvitsisi käydä siellä. Ikään kuin minun ei tarvitsisi käydä siellä. Ikään kuin minussa olisi jokin sellainen ominaisuus, jonka vuoksi minun ei tarvitsisi kuntoilla ja liikkua niin kuin muiden.

On hieman ristiriitaista, että samaan aikaan muodostin mielessäni ihannekuvaa itsestäni, jossa heräisin aamulla aikaisin, kävisin iloisesti aamulenkillä hyviä podcasteja kuunnellen, keittäisin suihkun jälkeen tymäkät espressot, heittäisin ylleni mustan puvun ja lähtisin töihin. Kuvittelin itseni juoksemaan välillä New Yorkin aamuauringossa ja välillä jonkun troppisen hiekkarannan vedenrajassa.

Jollain tavalla siis viesti terveellisistä elintavoista ja liikunnallisesta elämästä oli tavoittanut minut, mutten ehkä ajatellut sen olevan vielä ajankohtainen omalla kohdallani. Kaipa minäkin sitten jossain vaiheessa alkaisin nostella käsipainoja kun niin tarvitsisi tehdä.

Nyt ymmärrän, että jos sen aloittaa siinä vaiheessa kun tarve ilmenee, on jo vähän myöhässä.

Vesan ja Askon aamusalien ja New Yorkin mielikuvieni lisäksi uskon intohimojuoksuharrastukseni syntyyn vaikuttaneen vahva kiinnostukseni muutosjohtamista kohtaan. Olen erityisen kiinnostunut muuttumisen vaikeudesta ja siitä kuinka muutosvaikeuksia voisi pyrkiä ylittämään. Olen työni ja henkilökohtaisten muutosyritysten ansiosta oppinut syvästi kunnioittamaan muutoksen tekemisen monimutkaisuutta.

Osallistuin 2018 erääseen muutosjohtamisen valmennukseen, joka kesti puoli vuotta. Tein valmennuksen alussa vahvan sitoutumisen viiteen parempaan elämään tähtäävään muutokseen. Tutkin kuntoni nykytilan Vierumäen opistolla, sain valmennusta arvostetulta urheiluvalmentajalta, oli ryhmäpaine, oli raportointi, oli kalenterointi, oli kaikki. Ja en onnistunut tekemään kuin yhden niistä viidestä muutoksesta – ja senkin vain osin.

Muutoksen edessä uhoaminen on siis turhaa. Yllä mainitut valmennukselliset apukeinot voivat olla turhia. Tieto siitä kuinka tärkeää on liikkua, voi mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. Hyvät esimerkit ja vinkit ovat turhia. Tarvitaan hyvät juoksukengät ja sormet, joilla nauhat saa sidottua. Tai sitten tarralenkkarit.

Tästä päästään luontevasti hetkiin juuri ennen intohimojuoksun syntyä.

JOULUMORKKIS POSSUTTELUSTA

Tämä voisi olla kuin mikä tahansa laihdutustarinan alku: söin jouluna liikaa, havahduin, tormakoiduin, myin muutoksen itselleni ja kävin Stadiumissa ostoksilla. Ja niin se periaatteessa menikin, lyhyesti sanottuna. Lähemmässä tarkastelussa kysymys oli kuitenkin paljon muusta.

Niin kuin muutkin jouluruoan ystävät ja ihmiset, jotka eivät kykene lopettamaan syömistä vielä siinäkään vaiheessa kun joulupöydässä istuminen on fyysisesti hankalaa, niin minäkin olin ähkyssä. Välipäivinä olin väsynyt, tunkkainen, tuhnuinen ja jollain tasolla kipeä. Mieleeni palasivat parin vuoden takaiset päänsäryt, jotka kestivät kuukausia eivätkä meinanneet millään helpottaa.

Sohvalla makaaminen teki mielenkin mustaksi. Katsoimme pyhät elokuvia ja sarjoja ja pötkötimme. Yksi sarjoista oli Elisa Viihteen alkuperäissarja Huone 301. Antti Virmavirta ei lukeudu suosikkeihini eikä liiemmin Elias Gould. Elias Gouldin eräs kohtaus kuitenkin jäi mieleeni.

Gouldin hahmo oli lähtenyt monen muun sarjan hahmon tavoin etelänlomalle Kreikkaan, jonne sijoittuu noin puolet sarjan tapahtumista. Juoksuharrastukseni kannalta tärkeä kohtaus on sellainen, jossa Elias Gould juoksee kreikkalaista rantaviivaa en nyt muista aamu- vai ilta-auringossa. Kova tahti, auringon kajo, hiljaa rantaan lyövät aallot. Mietin, että olisipa tosiaan hienoa olla ihminen, joka ottaa myös Kreikan lomalle juoksukengät mukaan.

Etelän matkoilla helposti pöhöttyy ja veri lakkaa kiertämästä. Kuinka paljon paremmin aamut lähtisivät käyntiin jos kävisi juoksemassa rantaa päästä päähän? Ihmisiä ei vielä olisi missään, aurinko ei vielä helottaisi polttavasti ja aallokko olisi yön aikana hionut hiekan tasaiseksi ja kovaksi.

Mietin, että mitähän se vaatisi, että voisi tulla sellaiseksi ihmiseksi. Mieleeni tulvi jälleen ihanneminän juoksumaisemista. Rannat ja New Yorkin kadut. Ehkä sen espresson tilalla voisi olla vaikka smoothie, sillä en juo enää kuin kofeiinitonta kahvia.

New Yorkiin en nyt ollut pääsemässä, joten Rengonraitti saisi tarvittaessa kelvata. Sitä paitsi tuskin Elias Gouldin hahmokaan oli juoksemassa rannalla vain sen vuoksi, että ranta oli saatavilla. Hän oli juoksemassa sen vuoksi, että hän on päättänyt juosta.

Mietin suuria muutoksia, joissa viime aikoina olen onnistunut. Yksi hienoimpia muutoksia on ollut muuttua jalkapallovihaajasta intohimoiseksi jalkapalloihmiseksi. Kaksi vuotta sitten en tiennyt jalkapallosta edes sääntöjä kunnolla, nyt seuraan siirtoikkunauutisia, olen valinnut pelaajat Fantasy Premier Leagueen ja lasken päiviä Valioliigan starttiin.

Vastaavan kokoluokan takinkäännöstä tarvittaisiin myös tässä juoksuasiassa. Tarvittaisiin erikoinen konsepti, kutkuttava tavoite, excel, julkinen ulostulo ja tapa pitää homma mielenkiintoisena pitkällä aikavälillä.

Tapaninpäivää edeltävänä iltana makasimme vaimon kanssa sängyssä hiljaa. Kerroin, että ajattelin alkaa juoksijaksi. Pyörittelin tavoitetta ja sparrauksen jälkeen päädyin lukuun 804,672. Se on 500 mailia kilometreinä ja sen verran juoksisin vuonna 2020.

Mennäänkö huomenna käymään Stadiumissa?

TAVOITE MUUTTUU KUN TIETO LISÄÄNTYY

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet kirjasin kaikki tulokset exceliin heti lenkiltä tultuani. Nykyään tuo 804,672 kilometriä ei tunnu enää tavoitteelta, sillä tiedän, että tulen saavuttamaan sen. Se on vääjäämätön virstanpylväs joka tulee vastaan tätä vauhtia jossain kohtaa marraskuuta. Samalla tavalla joku tietty vaakalukemakaan ei innosta, sillä tiedän, että tässä ollaan hyvää vauhtia karistamassa koko ajan.

Muut asiat ovat sen sijaan alkaneet kiinnostaa enemmän. Esimerkiksi juoksunopeuden ja keskisykkeen korrelaatio, josta en tunnu saavan vielä kiinni. Tai sykevälivaihtelun kehitys. Tai juoksun vaikutus uneen. Tai elintapojen vaikutus painoon. Ja niin edelleen.

Ostin Apple Watchin rinnalle Ouran. Yhdessä ne kertovat kyllä aika jämäkkää dataa siitä, että missä nyt mennään. Kolmantena pyöränä Yazio, johon olen kohta puoli vuotta merkannut kaikki syömiseni ja juomiseni. Sanoisin, että ennen kaikkea Yazion ansionsa olen nyt 9 kiloa kevyempi kuin joulun pyhinä 2019.

Kun alkuperäinen tavoitteeni tulee täyteen, on viimeistään silloin aika pohtia, että mikä on seuraava isompi tavoitteeni. Vaikka tiedostan, että hyvinvointi perustuu tasapainoon ja kohtuuteen sen sijaan, että tekisi pyristyksiä tai onnistuisi yhdellä elämän osa-alueella, haluan silti luoda myös jonkun uuden täsmätavoitteen. Maalin pitää olla kirkas.

Ehkä se on Maraton 2021. Ei se aika, vaan se, että pääsee maaliin.

ELOKUUN JUOKSUTULOKSET

Koska artikkelin nimi on ”Elokuun juoksutulokset”, ajattelin, että olisi niiden tulosten myös syytä löytyä siitä.

Aloitin elokuun flunssassa ja lopetan sen flunssassa. Flunssalinkona toimii 1,5 -vuotias räkänokka. Flunssa tietenkin rokottaa aika paljon tuloksia, mutta pyrin ottamaan terveestä ajasta kaiken ilon irti ja lopulta olen ihan tyytyväinen 13 lenkkiin ja 65 kilometriin. Tuli jälleen juostua rattaiden kanssa useampi lenkki, mikä laskee keskinopeutta, mutta parantaa kuntoa.

Mielenkiintoinen havainto löytyi tällä kertaa sykkeen vaihtelusta. Kolmen suht samanlaisen lenkin syke oli kovin erilainen:

• 5,29 km – 5’44” min/km – 151 bpm
• 5,01 km – 5’49” min/km – 142 bpm
• 5,32 km – 5’47” min/km – 134 bpm

Saattaa olla, että saavutin jonkinlaisen kuntopiikin juuri ennen flunssaa. Jännä nähdä minkälaisella sykkeellä tästä palataan polulle kun sen aika jälleen on.

Tarkemmat tulokset tästä:

Elokuussa juostut kilometrit: 65,67 km
Tänä vuonna juostut kilometrit: 590,8 km
Juostut kilometrit suhteessa tavoitteeseen tähän mennessä: 110 %
Tavoitteesta saavutettu: 73,4 %
Jäljellä olevat kilometrit: 213,9 km
Juoksukerrat elokuussa: 13
Juoksunopeus elokuussa: 6’08” min/km
Keskisyke elokuussa: 139
Pisin lenkki elokuussa: 5,45 km
Lenkin keskipituus elokuussa: 5,05 km
Nopein kilometri elokuussa: 5’26” min/km
Juoksufiilis elokuussa: Lennokas

Miten sun juoksu kulki elokuussa?