Helsingin Sanomissa oli (27.12.) listaus 2000-luvun parhaista suomalaisista kirjoista. En pidä itseäni kovin vahvana kotimaisen kirjallisuuden asiantuntijana, enkä ole lukunopeudessani kovin tehokas, mutta luulin silti löytäväni listalta useita itselleni tuttuja kirjoja. Toisin kuitenkin kävi. Valtaosasta en ollut ennen kuullutkaan. Olin jo vuosia sitten alkanut pitää omaa listaa parhaista lukemistani kirjoista, ja nyt tämän HS:n listauksen innoittamana olen valmis julkaisemaan sen.

En edes jaksanut kahlata koko sadan kirjan listaa läpi, joten päätin tehdä omasta listastani lukijaystävällisemmän TOP 10 -listan. 10 on myös sopiva määrä, sillä koen parhaimpaan kategoriaan kuuluvien kirjojen määrän olevan hyvin lähellä sitä. Parhaimpien kirjojen kategoriassa on vaikeaa määritellä kirjojen paremmuusjärjestystä, sillä ne ovat kaikki todella hyviä. On paljon hyviä kirjoja, mutta kaikki hyvät kirjat eivät pääse tähän erityiseen joukkoon.

Ennen kuin listaan kirjat, tekee mieli vielä sanoa jotain kriteereistä, joilla kirjat valitsin.

Kaikki valitsemani kirjat ovat tehneet lukehetkellä erityisen vaikutuksen. Lukeminen itsessään on ollut nautinnollista – eri syistä – ja kirja on jäänyt mieleen, sitä on tehnyt mieli pohdiskella lukemisen jälkeen. Kysyttäessä kirjasuosituksia, suosittelen käytännössä aina jotain näistä kirjoista. Ne eivät ole tietystä genrestä, vaan hyvinkin kattavasti kirjamakuani poikkileikkaava kuvasto. En arvoinut vain kielen kauneita, vain tarinan lennokkuutta, tai sitä kuinka nopeasti kirjan luin – tai mitään muita näkökulmia pelkästään. Kokonaisuus ratkaisi.

Kirjalistaus pitää sisällään ainoastaan romaaneja, ei siis tietokirjoja, runoja, elämäkertoja tai muuta sellaista. Olen pyrkinyt luomaan kaunistelemattoman ja mahdollisimman rehellisen listan, jonka takana voisin seistä. Jos saisin loppuelämäni aikana lukea vain 10 kirjaa, nämä olisivat valintani.

#10. Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus

Listalle olisi voinut päätyä 622:n sijaan jokin toinenkin Dickerin kirjoista. Olen lukenut ne kaikki; osan nauttien, osan suorituskeskeisemmin. Siinä, kuinka hyvä kirja Huoneen 622 arvoitus mielestäni on, sekoittuu nähdäkseni rehellinen kokemukseni kirjan hyvyydestä, mutta myös hämmästykseni (ja kateus) siitä miten taidokkaasti kirjan juonta voi kuljettaa suunnasta toiseen. Tässä(kin) Dickerin teoksessa juoni on mutkittelevuudessaan epäuskottava – enkä ole varsinaisesti epäuskottavuuden fani – mutta eräänlainen mielikuvituksen näppäryys ja omintakeinen kirjoitustyyli on lumoavaa.

On joitain kirjailijoita, joiden kaikki tulevatkin kirjat ja kirjasarjojen seuraavat osat haluan lukea mahdollisimman nopeasti. Dan Brown, Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarja, Satu Rämön Hildur -sarja ja Joël Dicker. Kaikki erinomaisen kirjailijan kirjat tai mielenkiintoisen kirjasarjan osat eivät ole erinomaisia, mutta ne ovat saavuttaneet aseman, jonka ansiosta kaikki kirjat tulee kahlata. Dicker on ehdottomasti yksi näistä.

#9. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Olen vasta noin 10 vuotta lukenut romaaneja. Olen toki lukenut joitain fiktiivisiä kirjoja sitäkin ennen mutta 10 vuoden takaa löytyy käänne, jota aikaisemmin olin lähinnä lukenut tietokirjoja, self-help-kirjoja, työhön liittyvää kirjallisuutta ja lehtiä. Tai sitten en mitään.

Kaikki se valo jota emme näe sijoittuu aikakauteen jolloin elin oman elämäni nousukautta fiktiokirjallisuudessa. Huomasin, että on olemassa hyviäkin kirjoja – niiden kammottavuuksien ja tylsyyksien ohessa, joihin tutustun väkisin esimerkiksi yläasteen äidinkielen tunneilla. Ensimmäistä kertaa jokin luettu kykeni liikuttamaan tavalla, jota en ollut ennen kokenut. Avautui uusi ulottavuus ja sen jälkeen olenkin ollut huomattavasti enemmän kiinnostunut romaaneista kuin tietokirjoista.

Kirjan lukemisesta on jo sen verran aikaa, etten osaisi tarkasti kuvailla sen juonta. Muistan siitä yleismielikuvan lisäksi joitain pieniä jännittäviä kohtauksia, kuten sen kun sokea Marie-Laure piiloutuu ullakolle kirottua jalokiveä etsivältä kersantti Rumpellilta.

#8. Miki Liukkonen: Vierastila

En ollut lukenut Miki Liukkosen aiempia tekstejä; tämä oli ensimmäinen. Kirja on outo, niin kuin edesmenneen kirjailijan tyylistä olin ymmärtänyt. En lähtökohtaisesti pidä oudoista tai taiteellisista kirjoista, vaikka pidän kyllä esimerkiksi kauniista kielestä. Kauniin kielen pitää kuitenkin olla tarinan palveluksessa, eikä toisinpäin. Vierastila on nähdäkseni juuri siksi onnistunut; se on taideteos, mielikuvituksellisuudessaan ja kirjallisesti, mutta tarina on pääosassa.

Tarina on hämmästyttävä enkä voi edes sanoa ymmärtäväni täysin mitä kaikkea siinä tapahtuu tai varsinkaan mihin kirja päättyy. En ole kovin hyvä tulkitsemaan moniulotteisia tarinoita, joista pitäisi ymmärtää jotain muuta kuin mitä on sanottu. Ilman tätä ymmärrystäkin, kirja oli mielestäni erikoisuudessaan niin erinomainen, että se kuuluu listalle.

#7. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Olen lukenut todella vähän perinteisiä suomalaisia klassikoita. Sinuhesta olen lukenut kaksi kolmasosaa (pidin siitä), mutta yhtäkkiä eteen tuli muuri, jota en kyennyt enää ylittämään, vaan siirryin johonkin helpompaan. Siinä klassikkoymmärrykseni. Poikkeus on Jäniksen vuosi, joka tietääkseni lasketaan suomiklassikoiden joukkoon. Se on kirjoitettu vuonna 1975.

Jäniksen vuoden lukemisesta on jo lähemmäs 10 vuotta joten kirjan tarinasta on siivilöitynyt muistikuviin vain yksittäisiä pätkiä ja ydintarina. Vaikutuksen teki ennen kaikkea huumori, joka toimii vuosikymmenien jälkeenkin ja joka jollain tavalla täsmää omani kanssa. Voisikin olla kiva käydä kirjastossa ja lainata tämä. Tai hankkia jostain omaksi.

#6. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Päätin koittaa Finlandia-voittajaa (2014) epäuskoisena. Epäuskoisena siksi, että mielikuvani mukaan Finlandia -palkinnon voittaa taidekirjat tai muuten vain sellaiset kirjat, joita ei käytännössä pysty tavallinen ihminen lukemaan ilman hampaidenkiristelyä ja sivistyssanakirjaa. Mutta tämähän oli erinomainen!

Olen lukenut kirjan samaan nousukauden aikaan kuin luin Kaikki se valo jota emme näe. Olin äimistynyt, että Suomessakin osataan tehdä näin kansainväliseltä tuntuvaa kirjallisuutta. Mielikuvani suomalaisesta kirjallisuudesta muodostui lähinnä pölyttyneestä Väino Linnasta ja Juoppuhullun päiväkirjat -tyyppisestä vitsikirjailusta.

He eivät tiedä mitä tekevät loi näin ollen uskoa suomalaiseen kirjallisuuteen ja rohkaistuin lukemaan muutakin kuin ulkomaista Dan Brown -tyyppistä jännitystä. Muistan miettineeni kuinka mietitty, kokonaisuutena ehyt, tasapainoinen ja sivistyneen jännittävä kirja oli. Olen hämmästynyt, ettei kirja ole HS:n 100:n kirjan joukossa.

#5. Haruki Murakami: Vieterilintukronikka

Murakami kuuluu sarjaan ”luetaan kaikki, petytään useimmiten”. En ole edes kyennyt lukemaan kaikkia Murakameja loppuun. Hänen juoksukirjalleen annoin melkein täydet pisteet (4,5/5) juoksukirja-analyysissani, ja Murakamin laajasta katalogista löytyy Vieterilinnun ohella teoksia, jotka voisivat helposti sijoittua omalle TOP 100 -listalleni. Vieterilintu oli kuitenkin erityinen.

Kuten varmaan kaikki Murakamit, myös Vieterilintukronikka on outo, erikoinen. Pidän siitä hämmästyksen tunteesta kun jokin asia ylittää mahdollisena pitämäni rajat ja saa minut pohtimaan miten joku on voinut ajatella tällaisen kohtauksen. Ikään kuin Murakami heittäisi nopalla jotain kirjan kohtaukseen vaadittavia atribuutteja, mutta niistä syntyisi kuin sattumalta kaunis ja uskottava kokonaisuus. Ei uskottava siinä mielessä, että se voisi tapahtua, mutta uskottava siinä mielessä, että se sopii tarinaan ja fiilikseen.

Kirjassa on aivan erityisiä kohtauksia, jotka saattaisivat päätyä kaikkein parhaimpien kirjakohtausten TOP 3 -listalle. ”Tämä on aivan erityinen kirja”, totesin useampaan kertaan vaimolleni, kun siirryin kappaleesta toiseen. Vieterilintukronikka on TOP 10 -listani tuorein lukukokemus. En omista sitä, sillä Murakamin ostaminen on aina riski.

#4. Andy Weir: Yksin Marsissa

En osaa sanoa, kuinka paljon kirjaan liittyvässä kokemuksessani on sitä, että luin sen matkalukemisena Balilla vuonna 2018. Ei sen väliä, kirja kuuluu kaikesta huolimatta TOP 10:lleni ja kun tein aamulla post-it-lappujen avulla ranking-listaa, Yksin Marsissa pakottautui tänne TOP 5:n puolelle.

Mielikuvaan Yksin Marsissa -tarinaan vaikuttaa myös väkevästi siitä tehty elokuva, jota Matt Damon tähdittää. Se on ihan hyvä, kirja on erinomainen. Hollywood-tunnelma ja Yhdysvaltojen lipun liehunta on tiiviisti liimattu tarinan mielikuvaan, mutta kirja on paljon muutakin. Se on jännittävä, kekseliäs ja opettavainenkin. Tämä on ehkä kaikkein lähinnä sellaista tarinankerronnan tyyliä, jota mieluiten luen. Kirjoitin 2018 blogiin muutaman pointin tarinan opetuksista.

#3. Dan Brown: Inferno

Jos Yksin Marsissa kuvastaa ominta tyyliäni, on Dan Brownin tyyli käytännössä sen tyylin ytimessä. Olen sillä tavalla peruslukija, että tykkään Dan Brownista niin kuin käytännössä kaikki muutkin lukijat. Se on tavallaan monipuolista kaikkine tieteellisyyksineen ja historiankytkentöineen mutta kuitenkin helppoa kuin Aku Ankan lukeminen. Kaikki sanat, lauseet ja kappaleet ovat täysin tarinan kutkuttavuuden ja käänteiden palveluksessa.

Listalle olisi periaatteessa voinut päätyä Infernon sijaan jokin toinenkin Dan Brownin kirja, vaikkapa Alku, joka oli myös erinomainen. Tavallaan Brownin kirjat edustavat enemmän tai vähemmän samaa kirjaa kaikki. Infernon yllättävä idea teki kuitenkin suurimman vaikutuksen lukuhetkellä, joten sen vuoksi se ansaitsi paikkansa Brown-edustajana.

#2. Richard Powers: Ikipuut

Kirjan ensimmäinen osa, jossa pienet tarinat alustavat ja rakentavat kirjan varsinaisen tarinan, on ensiluokkainen ja poikkeuksellinen. Se on koskettava, maadoittava ja kaunis. Alun pienet tarinat ovat itsessään kuin upeiden kirjojen tiivistymiä. Ne ovat täydellisiä kertomuksia, joiden toivoisi jatkuvan koko kirjan loppuun. Mikäli ne jatkuisivat, kirja taistelisi ensimmäisestä sijasta.

Tarina, jota kirjassa lopulta päädytään lukemaan ei ole ainutlaatuinen tai ikimuistoinen, mutta kuitenkin oikein hyvä. Luonnon tai puiden vaaliminen ei ole pääosassa, mutta se kulkee eräänlaisena taustamaisemana – ja välillä myös näyttämönä – antaen hyvin tilaa ihmissuhdehaasteille ja muulle dynamiikalle. Toivoisin, että tällaisia kirjoja olisi maailmassa enemmän.

Ikipuut on listani toinen Pulizer -palkittu (2019). Toinen on Kaikki se valo jota emme näe (2015).

#1. Pirkko Saisio: Passio

Passio on täydellinen kirja, enkä voi ymmärtää, miten sellainen on onnistuttu luomaan. Tuntuu kuin sen kirjoittamiseen vaadittaisiin 200 vuotta, jotta kaikki nyanssit saataisiin kohdilleen – tai edes keksittäisiin niin värikkäät tarinat ja hahmot.

Jos voisin olla kirja, haluaisin olla Passio.

Heti ensimmäisen tarinankuljetuksen jälkeen huokaisin ääneen, että tämä on erinomainen, ainutlaatuinen kirja. Muiden kirjojen sijoituksia minun piti hieman säätää, mutta Passion sijoitus oli heti vankka #1.

Passio oli Finlandia-ehdokkaana 2021. Se sijoittui HS:n arviossa 2000-luvun suomalaisten kirjojen sijalle 21.

Tekoälyavusteinen yhteenveto kirjamaustani

Pyysin ChatGPT:ltä analyysin kirjamaustani edellisen listauksen perusteella. Tässä pääpointit:

”Kirjamakusi perusteella voisi tehdä seuraavia johtopäätöksiä ja kuvailuja:

1. Juonivetoisuus ja yllätyksellisyys
   Pidät kirjoista, joissa juoni on keskiössä ja kuljetus on taidokasta, mutta erityisesti silloin, kun käänteet ovat yllättäviä ja innovatiivisia.
2. Omintakeisuus ja mielikuvituksen rikkautta
   Vaikka et välttämättä hakeudu epäuskottavuuden tai oudon äärelle, arvostat kuitenkin kirjoja, joissa mielikuvitus nousee esiin joko tarinan omaleimaisuudessa tai yksityiskohtien näppäryydessä.
3. Emotionaalinen vaikuttavuus ja kirjalliset elämykset
   Kirjat, jotka liikuttavat syvästi ovat erityisasemassa listallasi. Näyttää siltä, että kirjan kyky herättää tunteita tai saada sinut pysähtymään pohdinnan äärelle tekee siitä mieleenpainuvan.
4. Kaunokirjallisuuden esteettisyys ja tasapainoisuus
   Nautit kauniista kielestä ja hyvästä kirjoitustyylistä, kunhan ne eivät nouse tarinan yläpuolelle. Toisaalta ylistät kirjoja, jotka ovat ”kokonaisuuksina ehjiä”.
5. Suomalainen kirjallisuus
   Arvostat kotimaista kirjallisuutta etenkin silloin, kun se tarjoaa kansainvälisen tason lukuelämyksiä.
6. Historiallisuus ja kulttuurikytkennät
   Historiaan liittyvät teemat ja kulttuuriset kytkökset näyttävät kiehtovan sinua.
7. Laaja-alainen uteliaisuus ja genrerajojen rikkominen
   Vaikka listalla korostuu juonivetoisuus ja tunnevaikuttavuus, olet valmis kokeilemaan eri tyylejä ja kirjallisia lähestymistapoja, oli kyseessä sitten tieteellinen seikkailu , filosofinen pohdinta tai perinteinen suomalainen klassikko.

Yhteenvetona: Kirjamakusi yhdistää viihdyttävän ja koukuttavan tarinankerronnan, yllätyksellisyyden ja syvällisen kirjallisen elämyksen. Pidät kirjoista, jotka liikuttavat, hämmästyttävät tai haastavat sinut ajattelemaan – mutta lopulta kaiken on oltava nautittavaa ja luontevaa lukea.”

No näinpä!