Hollywood-elokuvassa tapahtunut juonenkäänne ei välttämättä ole kaikkein uskottavin argumentti kun yrittää työporukassa ratkoa jotain ihan oikean elämän haastetta. Siitä huolimatta olen tässä viime aikoina päätynyt useassa tilanteessa pohtimaan, että ’mitä Mark Watney tekisi’.

Mark Watney on astronautti, joka jäi yksin Marsiin kun hänen astronauttikamunsa ottivat ritolat ärhäkän myrskyn iskettyä punaisen planeetan leirintäalueelle. Tuulenpuuska sai Markista niskaotteen ja kiskaisi hänet santamyräkän silmään sillä seurauksella, että hän menetti tajuntansa ja yhteyden kollegoihinsa.

NASA julisti Mark Watneyn kuolleeksi.

Mutta kuinka ollakaan, Mark löysi itsensä elossa – joskin henkihievereissään avaruuspölyyn peittyneenä, yksin Marsissa. Hän oli saanut viimeisillä happivarainnoillaan raahattua ruhonsa NASA-telttaansa ja ryhtynyt jo miettimään selviytymiskeinoja siinä vaiheessa kun Maan kamaralla kiikaroitiin pöllämystyneinä avaruusmiehen ensimmäisiä elonmerkkejä.

Tästä alkaa vuonna 2011 kirjoitetun kirjan ja myöhemmin vuonna 2015 ohjatun elokuvan, The Martianin tarina, josta olen repinyt viime päivinä yllättävänkin paljon iloa.

Tiivistin tarinan opetuksen neljään keskeiseen havaintoon, jotka mielestäni hienolla tavalla punovat merkitystä ongelman ääreen pysähtymiselle ja uuden, luovan lähestymistavan tutkimiselle.

1. Yksi ongelma kerrallaan

Tilanteessa, jossa on useita aika perustavaa laatua olevia ongelmia (veden ja ruoan riittämättömyys, erilaiset räjähdykset, viestintähaasteet) ja yksi ilmeinen superongelma (yksin Marsissa) on Watneyn taktiikka lähteä ratkomaan ongelmia yksi kerrallaan.

Mark joutuu esimerkiksi huomaamaan heti ensialkuun ruokavarojen riittämättömyyden, laski mikroateriat ja säilykepurkit millä tavalla tahansa. Ratkaisuksi hän keksii perunoiden idättämisen kiitospäivän juhlaillalliselle varatuista potuista. Kuulostaa helpolta jos olisi alkukesä ja planeettana Maa.

Watney lähtee ratkomaan ongelmia yksi toisensa jälkeen: ensin perustukset pellolle omavaraisesta lannoitteesta, sitten veden kemiallinen valmistus, sitten NASA-teltan lämpötilan hallinta, sitten kosteustasapainon hallinta ja niin edelleen.

Iso määrä ongelmia helposti lannistaa ja lamauttaa, mutta kun rajaa fokuksen vain siihen ensimmäisenä ratkaistavaan ongelmaan, säilyy työkykyisenä. Parhaimmassa tapauksessa ongelmat ovat vielä pilkottavissa ihan pieniin osahaasteisiin, joiden ratkaiseminen onnistuu tosta-noin-vaan.

Kun ratkaisee tuhat todella helppoa ja pientä haastetta peräjälkeen, tulee todennäköisesti ratkaisseeksi todella suuren ja monimutkaisen haasteen.

At some point, everything’s gonna go south on you… everything’s going to go south and you’re going to say, this is it. This is how I end. Now you can either accept that, or you can get to work. That’s all it is. You just begin. You do the math. You solve one problem… and you solve the next one… and then the next. And If you solve enough problems, you get to come home. 

2. Miksei se voisi olla hauskaa?

Synkistely on ollut harvoin ratkaisevassa roolissa ongelmanratkaisutilanteissa. Ongelmissa vellominen, kitiseminen, itsesääli ja sormella osoittaminen eivät auta tilanteessa, jossa pitäisi saada perunat kasvamaan pussitetusta kakasta ja Mars-hiekasta kyhätyssä avaruuspellossa.

Vaikka tilanne on vakava, ei sinun tarvitse olla. Sitä voi pohtia yksitoikkoisen ruokavalion kurjuutta ja puuttuvia vitamiineja tai vaihtoehtoisesti hihitellä itsekseen sille, että on Marsin ensimmäinen ja ainut farmari.

They say once you grow crops somewhere, you have officially ‘colonised’ it. So technically, I colonised Mars. In your face, Neil Armstrong!

Yhdessä kohtauksessa Watney on syöksymässä tuhoon tuomitulla avaruusaluksella kohti mahdollista pelastumista, mutta aluksesta loppuu tehot juuri ratkaisevalla hetkellä. Kun pelastuminen on jäämässä pienestä kiinni, Mark ehdottaa lennonjohdolle, että hän puhkoisi hanskaansa reiän ja puvusta suihkuavan ilmavirtauksen ansiosta liitäisi kohti sankaruutta kuin Teräsmies.

Hän näki tämän parhaimpana vaihtoehtona, sillä olisihan se nyt hienoa päästä kertomaan, että Teräsmies-metodi lopulta pelasti hänen henkensä.

Jos voi valita, miksei valitsisi tarinoista sitä hauskempaa? Jos voi valita, miksi ei valitsisi kevyempää, rauhallisempaa ja ratkaisukeskeisempää näkökulmaa?

I started the day with some nothin’ tea. Nothin’ tea is easy to make. First, get some hot water, then add nothin’

3. Vain pakolliset jutut

Joskus on tehokkaan toiminnan kannalta viisasta pohtia, että mikä on minimitaso, jolla tästä jutusta selvitään. Joskus kaikki ylimääräinen on turhaa, joskus kaikki ylimääräinen painaa liikaa, joskus kaikki ylimääräinen hidastaa matkantekoa ratkaisevasti tai maksaa aivan liikaa.

Kun NASA oli saanut selville, että Watney on elossa, he alkoivat rakentaa varustesukkulaa, joka veisi Marsiin sen verran ruokaa ja muita tarvikkeita, että Mark selviäisi siellä neljän vuoden päässä siintävään seuraavaan Mars-lentoon saakka. Ongelmaksi muodostui se, että sukkulan rakentamiseen, pakkaamiseen ja testaamiseen kuluisi niin paljon aikaa, että Watney ehtisi kuukahtaa ennen ruokasukkulan saapumista.

Tämä tieto sai Teddy Sandersin, NASA:n johtajan, kysymään että jos mietitään hypoteettisesti, mikä olisi aivan viimeiseen minuuttiin mietitty minimiaika jonka rakentajat, varustajat ja testaajat tarvitsisivat raketin kyhäämiseen. Entä jos tehdään vain pakolliset jutut?

Näin valmisteluaika saatiin tiputettua yhdellä kysymyksellä yli puolen vuoden projektista 48 päivän projektiksi.

Kun myöhemmin kävi ilmi, että 48 päivää ei sittenkään ehkä riitä, Sanders kysyi, että kuinka monessa tapauksessa sukkulalle tehtävissä testeissä löydetään jokin sellainen asia mikä olisi kohtalokas projektin onnistumisen kannalta. Selvisi, että yhdessä tapauksessa kahdestakymmenestä. Näin ollen testejä vähennettiin ja aikaa säästettiin jälleen 10 päivää.

Tällä kertaa se ruokasukkula valitettavasti räjähti vähän laukaisun jälkeen, mutta se ei tarkoita sitä etteikö Vain pakolliset jutut -metodi toimisi.

Epäonnistuneen Iris-operaation jälkeen NASA käynnisti kiinalaisen CNSA:n kanssa yhteistyöprojektin – operaatio Elrondin – jossa vastaavanlainen sukkula, Taiyang Shen, kasattiin 28 päivässä.

Thanks to my uncle Tommy in China, we get another chance at this. Now, we finished the Iris probe in 62 days, and now we are going to attempt to finish it in 28.

4. Kuuntele porukoitasi

Se oli SatComilla satelliittivahtina työskennellyt Mindy Park, joka huomasi avaruuskameroistaan, että aurinkopaneelit olivat putsaantuneet paikalta, jota luultiin Watneyn hautausmaaksi. Se oli hän, joka oivalsi, etteivät ne putsaannu itsekseen, vaan paikalla täytyi olla elämää – Mark.

Se oli toisaalta Rich Purnell, NASA:n pölyisin nörtti, joka keksi, että maanvetovoimaa hyödyntämällä Marsista evakuoitu avaruusryhmä voitaisiin lähettää Hermes-aluksellaan takaisin Marsiin hakemaan Mark.

Rich Purnell Maneuveriksi sittemmin nimetty peliliike oli lopulta keskeisimpiä strategioita Watneyn pelastusoperaatiossa.

Sillon kun tuntuu, että hommat ei oikein kulje ja sukkulat räjähtelee telineisiin, kannattaa kysäistä, että olisiko asiantuntijalla joku uusi näkemys asiaan. Ja kannattaa varmaan muutenkin pitää hyvät välit arjen asiantuntijoihin.

Houston, be advised: Rich Purnell is a steely-eyed missile man.