Juoksukirjasta voi saada kipinän. Siitä voi saada käytännön vinkkejä, inspiraatiota tai uskoa omiin kykyihin. Yksittäinen ajatus voi kantaa vaikeiden kilometrien tai vuosien yli. Parhaimmillaan maratonmatkamuistojen lukeminen synnyttää rajumman matkakuumeen kuin Santorinin Instagram-tili.

Erilaisia juoksukirjoja lukemalla opin, että harjoitusoppaat eivät ole minua varten – ainakaan vielä. Intohimoania ruokkivat parhaiten hyvät tarinat hyvin kirjoitettuna. Ihan niin kuin muussakin kirjallisuudessa.

Tässä on listattuna ja lyhyesti arvosteltuna kaikki (16) lukemani juoksukirjat.

TARJA VIROLAINEN: JUOksijan sielu

Täydellinen kirja orastavan juoksumotivaation vahvistamiseen. Juoksijan sielu ei ole pelkästään juoksukirja, vaan oikeastaan osaelämäkerta siitä vaiheesta kun juoksu alkoi ottaa suurempaa roolia kirjailijan elämästä. Työelämän merkityksellisyyttä kaipaava harrastejuoksija lähti sapattivapaalle ja keräsi ensimmäisenä suomalaisnaisena World Marathon Majors -maratonmitalit.

Mielenkiintoisia matkatarinoita ja oivalluksia elämästä. Sisäänrakennettuja, sopivasti soljuvia vinkkejä juoksemiseen liittyen. Ei pelkkää itsensä ylittämistä ja juoksijan flow’ta vaan myös kipukärvistelyä ja pahoinvoivaa via dolorosaa. Taidokkaan koukuttavastikin kirjoitettu kirja, joka sopii myös lukijalle, jota juoksu ei pahemmin kiinnosta.

Dean Karnazes: ULTRAMARATOONARI

Kun joskus tuntuu siltä, että itsestä ei ole ikinä jonkun tietyn matkan juoksemiseen tai ylipäätään jonkun tietyn tavoitteen saavuttamiseen, kannattaa tarttua tähän juoksukirjojen ultraklassikkoon. Kirjailijan nuoruusvuosien urheiluinto sammuu yhtäkkisesti huonon valmentajan töksäytykseen. 30-vuotissyntymäpäivänään hän tajuaa elämänsä valuvan sormien välistä ja lähtee jälleen juoksemaan. Urakka alkaa 50 kilsan lenkillä ja lopulta hän juoksee satojen kilometrien pituisia joukkuekilpailuja – yksin.

Jokainen juoksija, joka lukee juoksukirjoja, on lukenut tämän kirjan. Sen opit eivät todellakaan sovi kaikille, eikä kirjailijan tarina ole suurimmalle osalle meistä samaistuttava. Kirja kuitenkin antaa juuri oikeanlaista tarmoa ja tormakkuutta lähteä lenkille silloinkin kun sataa, kun on kylmä tai ei vaan huvittaisi. Se myös kannustaa jatkamaan silloin kun pitkällä sunnuntailenkillä homma alkaa maistua puulta tai isovarpaaseen alkaa muodostua rakko. Paljon tarinoita, vähän vinkkejä. Kirja minun makuuni.

HARUKI MURAKAMI: MISTÄ PUHUN KUN PUHUN JUOKSEMISESTA

Surrealistisista jenkki-japani-kirjoistaan tunnettu Murakami on omintakeinen kirjailija. Hän on myös erikoinen juoksija. Toisin kuin juoksukirjoissa opastetaan, hän juoksee joka päivä suunnilleen samanpituisen lenkin samaa vauhtia. Hän tasapainottaa juoksemisella elämäänsä ja kirjoittamistaan. Hän suhtautuu juoksemiseen paljon suurempana asiana kuin urheiluna tai laihdutusmetodina. Siitä voi ammentaa oppeja elämään laajalla rintamalla. Mutta toisaalta, se on hyvin arkipäiväistä ja välillä kärsimyksellisestäkin.

Kuten hyvissä juoksukirjoissa, tässäkin kerrotaan hyviä tarinoita onnistuneista ja haasteellisista maratoneista ja maratonharjoitteluista. Satunnaiset käytännön vinkit rytmittävät mukavasti filosofista pohdintaa ja tarinointia. Kuten aiemmin mainitut kirjat, ei tämäkään varsinaisesti toimi harjoitusoppaana, mutta auttaa löytämään tärkeimmän: intohimon juoksemiseen.

KARO HÄMÄLÄINEN: MIKSI JUOKSEN

Karon tarina on kuin omani. Urheilu oli nuoruuden ja varhaisaikuisuuden ajan jotain, mitä muut tekivät. Edes kysymys siitä, miksi en urheile, ei käynyt mielessä. Kolmenkympin korvilla juoksu alkoi kiinnostaa ja pian siitä tuli intohimo. Karolla matka on jo paljon pidemmällä kuin itselläni. Takana on useat maratonit, ultrajuoksut ja Suomen komeimmat polkujuoksutapahtumat.

Kirja on täynnä mukaansatempaavaa tarinointia ja rehellistä kuvausta niistä fiiliksistä, joita esimerkiksi Karhunkierrosta juostessa (edes takaisin) ihmiselle saattaa tulla. Tämäkin on oiva opus motivaation löytämiseen, mutta antaa myös hyviä perusteluita laadukkaaseen harjoitteluun ja kisavalmistautumiseen. On lisäksi mielenkiintoista seurata miten tavoitteet elävät ja muuttuvat aina kun niitä saavuttaa ja kun jollain juoksun osa-alueella ei ole enää niin paljon uusia haasteita.

Kun juoksukirjan kirjoittaa kirjailija tai muu kirjoittamisen ammattilainen, se lisää aika paljon lukumukavuutta. Tässäkin tapauksessa kirja ei ole pelkkä juoksukirja vaan hyvin kirjoitettu mielenkiintoinen tarina.

Markus Torgeby:JUOKSIJAN SYDÄN

Ruotsalainen juoksijalahjakkuus loukkaa jalkansa harjoitusleirillä ja orastava menestys pitkänmatkanjuoksussa jää ulosmittaamatta. Torgeby muuttaa metsään ja asuu siellä neljä vuotta. Siellä on hän oppii sietämään kylmyyttä, pimeää ja nälkää. Hiihtää talvet ja juoksee kesät. Kun rahat on loppu, hän käy tekemässä tarvittavat työvuorot ja jatkaa villielämää. Sitten hän rakastuu.

Kirja vaikuttaa kuin miltä tahansa juoksukirjalta aina siihen saakka kunnes siirrytään metsävaiheeseen. Vaikka metsäelo tuntuu vähän turhan villiltä meikäläisen makuun, sai kirja pohtimaan, että voisiko jossain kohtaa elämää olla sellainen vaihe, jonka pääosassa olisi juoksu ja kaikki muu olisi enemmän tai vähemmän askeettista. Voisin elää joitain viikkoja tai jopa kuukausia treenaten useamman kerran päivässä ja tähdäten vain yhteen tavoitteeseen.

KARO HÄMÄLÄINEN: YKSIN

Romaani Paavo Nurmesta valottaa mielenkiintoisella tavalla juoksijasuuruuden luonnetta ja mielenmaisemaa. Joskaan emme voi olla täysin varmoja kuinka paljon mielenmaisemasta on Karon maalaamaa ja kuinka paljon siitä on totta. Kysymyksessä on kuitenkin romaani, jolla on vain rajallisesti totuudellisia ulottuvuuksia. Kahdesta lukemastani Paavo Nurmi -elämänkerrasta tämä on kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi.

Kirjan luonteen vuoksi siitä ei ole napattavissa vinkkejä tai treeniohjelmia. Kisakokemukset ovat sepitettyjä. Kirjassa kuvatun Paavo Nurmen kokemukset ja sattumukset eivät ole ainakaan omalla kohdallani kovin samaistuttavia, eivätkä ne ole kaikilta osin omiaan kohentamaan juoksuintoa, mutta sanoisin kirjan kuitenkin olevan lukemisen arvoinen ja tarinana oikein hyvä.

JEAN ECHENOZ: PITKÄ JUOKSU

Toisesta juoksijasuuruudesta, Emil Zatopekistä, kertova, enemmän totuuteen perustuva ryysyistä rikkauksiin ja jälleen ryysyihin -tyypinen tarina. Pitkä juoksu on juoksukirja ja elämänkerta, mutta myös mielenkiintoinen kuvaus senaikaisesta poliittisesta ilmapiiristä ja varsinkin tsekkoslovakian historiasta.

Kirjasta voi oppia sen, että vaikka juoksutekniikkaa on tärkeää hioa, voi kaikkein korkeimmalle huipullekin kiivetä ihan omalla tekniikalla. Zatopek tunnettiin huitovasta ja epävakaasta juoksutyylistään, joka sekoitti kilpakavereiden rytmin ja pasmat. Sillä tyylillä hän dominoi hetken aikaa kaikkien mahdollisten matkojen maailmanennätyksiä.

Häkellyttävintä kirjassa on kuitenkin Zatopekin elämän viimeiset vuodet. Hän sai vääristä mielipiteistään rangaistuksen ja virui rangaistuksena vanhuuden päivänsä uraanikaivoksilla ja aidantolppia kaivaen.

MATTI RIEKKI: RASKAS ASKEL

Matti on tamperelainen rocktoimittaja, joka innostui juoksemisesta huomattuaan, että painoa oli kertynyt vähän liikaa. Innostus kasvoi ja pian oltiin treenaamassa puolimaratonille ja sitten maratonille. Toisin kuin monilla meistä, innostus pysyi yllä ja juoksemisesta tuli intohimo. Sellainen intohimo, josta hän on nyt kirjoittanut jopa kirjan ja jakaa siinä parhaat oppinsa.

Kirja lähtee perusteista ja pysyy mukavalla tavalla niissä aina loppuun saakka. Kirja ei ole tarina älyttömien tavoitteiden rikkomisesta ja ulottumattomista maratonajoista. Se on kokoelma vinkkejä ja tarinoita kenelle tahansa, joka miettii juoksun aloittamista. Matin neuvoilla harrastus on helppo aloittaa ja pitää yllä. Kirjan kaveriksi on kuitenkin hyvä ottaa jokin toinen opus, josta saa kaivettua tarpeen tullen sellaista lannistumatonta intohimoa lajia kohtaan.

AKU KOPAKKALA: JUOKSE HENKESI EDESTÄ

Kopakkala on psykologi ja hänen ymmärryksenä mielen kiemuroista tuo lisää ymmärrystä siitä, mitä kaikkea hyvää juokseminen voi tehdä ihmiselle. Kirja esittelee paljon tutkimustietoon perustuvaa näkemystä treenaamisesta ja kisaamisesta mitä tulee pitkiin matkoihin. Sisältöä värittää sopivalla tavalla henkilökohtaiset kokemukset vaativista juoksuista ja maratonmatkoista.

Vaikka tutkimustieto on tärkeää, sanoisin, että vähempikin riittää. Ja kyllä juoksemisessa tarvittava mielen lujuus tulee läpivalaistua moneen otteeseen (ja ehkä mielenkiintoisemmin) esimerkiksi aiemmin mainituissa kirjoissa.

larry shapiro: ZEN ja juoksemisen taito

Professori Shapiro on myös kiinnostunut mielen liikkeistä ja juoksusta. Kirjassa on kuvattu kuinka käytännössä voidaan sivuuttaa huono sää tai tuntemattoman kaupunginosan aiheuttama jännitys silloin kun pitäisi lähteä aamulenkille. Oma suhtautuminen puretaan palaksi ja judoillaan uudeksi, paremmaksi suhtautumiseksi. Välillä tulee tunne, että Larry, jos et halua joka päivä lähteä lenkille, niin se on ihan fine. Tai toisaalta: älä mieti sen enempää, vaan mene.

Opin kirjasta kuitenkin hyvän tekniikan (joka tuskin on Larryn keksimä): kun pitkillä matkoilla tulee tylsää tai alkaa uuvuttaa, kannattaa laskea vasemman jalan askeleita yhdestä kymmeneen ja aloittaa alusta. Tekniikan avulla olen selviytynyt useasta haastavasta vaiheesta yli.

JOONAS LAURILA: JUOKSIJAN JÄRKI

Laurilan syöpädiagnoosi on pysäyttävä ja saa pohtimaan mitähän sitä itse tekisi jos jokin asia estäisi oman juoksemiseni useaksi kuukaudeksi tai kokonaan. Onnistuisinko palaamaan polulle pitkän tauon jälkeen ja mitenköhän kehittäisin kuntoani jos juokseminen olisi pois laskuista. Kirjoittajaa diagnoosi ei lopulta lamaannuttanut ja kirja onkin pullollaan onnistumisen kokemuksia ja huikeita maratonaikoja.

Itselleni vauhti on turhan luja ja samaistuttavuus kärsi. Uskon, että ammattikirjoittaja olisi yltänyt huomattavasti parempaan lopputulokseen Laurilan tarinan käsittelyssä.

SAKYONG MIPHAM: MEDITATIIVINEN JUOKSEMINEN

Jos on meditaatiossa syvällä, voi tästä kirjasta saada huomattavasti enemmän irti kuin jos on kaltaiseni satunnaisjoogaajaa. Toisaalta, jos on harrastanut juoksua jo vuosia ja kaipaa siihen uutta näkökulmaa, voi meditatiivinen juokseminen olla jotain mikä saa treenaamaan ja ajattelemaan uusia juttuja. Itselleni tämä oli liikaa vaikkakin vakuuttavaa.

T.J. Murphy ja Brian Mackenzie: SÄRYMÄTÖN JUOKSIJA

Kun kaikki muut juoksukirjat kertovat siitä, että pitkiä matkoja oppii juoksemaan juoksemalla pitkiä matkoja, tämä kirja opettaa kuinka juostaan pitkiä matkoja treenaamalla lyhyillä matkoilla. Kirjan ytimessä on crossfit-henkinen treeni yhdistettynä intervallijuoksuun. Ideana on minimoida loukkaantumisen ja vammautumisen riski välttämällä pitkiä lenkkejä, jotka koettelevat niveliä ja rustoja.

Uskon, että kirjassa esitetyillä treeniohjelmilla voi juosta maratonin tai ultramatkoja, mutta se, että ei juosta sunnuntaisin pitkiä lenkkejä tai edes viikolla kymppejä, ei sovi minun filosofiaani. Nähdäkseni juokseminen itsessään on niin kivaa, ettei sitä tarvitse yrittää välttää tekemällä treenistä suorituskeskeistä spurttaamista.

SULO Kolkka, HELGE Nygrén: PAAVO NURMI. LENTÄVÄ SUOMALAINEN. FLYING FINN

En varausta kirjastoon tehdessäni ymmärtänyt, että tämä on 50 vuotta vanha kirja. Ehkä silloin ei osattu tehdä mielenkiintoisia elämänkertoja niin kuin nykyään tai ainakaan tämän kanssa ei onnistuttu. Tai sitten tämä ei ollut elämänkerta, vaan – hmm – raportti Paavo Nurmesta. Plussaa runsaasta kuvamäärästä, josta pystyi jollain tavalla pääsemään Nurmen aikaisten kisojen tunnelmaan.

Seppo Anttila, Harri Hänninen, Kalle Kotiranta, Tuomo Lehtinen, Ari Paunonen: JUOKSIJAN HARJOITUSOPAS

Kirja on yhtä mielenkiintoinen ja sisältörikas kuin sen nimi antaa odottaa: Juoksijan harjoitusopas. Sellainen se on.

Nähdäkseni juoksua harkitsevan tai sellaisen aloittaneen ihmisen ei missään nimessä pidä lukea tällaista kirjaa. Juokseminen on aluksi ihan riittävän puuduttavaa ilman monisivuisia harjoitteluohjelmia ja kuivakkaa oppikirjapaasausta.

ARI Paunonen, SEPPO Anttila: MATKALLA MARATONILLE

Samat kaverit asialla. Ei minun kirjahyllyyni.

Lista täydentyköön uusien lukukokemusten myötä. Suosittelisitko jotain?