”Mitä sä sitten teet viikonloppusin ku sä et kerran juo?”

Kysymys kertoo kysyjästä enemmän kun vastaamatta jättäminen vastaajasta. No okei, kyllä mä yleensä pyrin siihen jotain vastaamaan, vaikka asenteellisuudessaan kysymys onkin hermonystyröitäni rapsutteleva. Minkä tahansa kysymyksen asenteellisuus tai sen olemattomuus jo sinänsä olisi mielenkiintoinen kirjoittamisen aihe, mutta jätän sen pohtimisen tuleviin iltoihin.

En yleensä puutu kahden vieraan ihmisen keskusteluun, varsinkaan jos he olettavat että heitä ei kuule kukaan muu. Kun kysymys oli alkoholista ja nuorten juomisesta, oli pakko avata suu. Olin pienen kotikyläni ainoassa kaupassa nopeilla kotimatkaostoksilla ja jonotin maksamisvuoroani. Edelläni, ostoksiaan pakkaava herrasmies lopetti yllättäen tavaroiden muovipussiin sullomisen, nosti oikean kätensä etusormen osoittaakseen sillä kohti kassakoneeseen teipattua julistetta. Hän uteli pitkän uran kaupassa työskenneeltä myyjättäreltä julisteen tarkoitusperiä samassa lauseessa kyseenalaisten sen sisällön: ”Mitä holhousta tämä on?” Hän tietysti viittasi uuteen lakiin, jonka mukaan alle kolmekymmentävuotiaalta näyttävältä oluen ystävältä on tarkistettava henkilöllisyys. Normaalisti kaikin tavoin hillitty rouvashenkilö kassakoneen sillä puolen lähti tähän manaamiseen mukaan. ”Sanos muuta, onhan tää ihan älytöntä, että mun pitää tarkistaa henkkarit joltain 29-vuotiaalta”. Jos tilanne olisi edennyt jouhevasti tästä kohti minun maksuvuoroani, olisin voinut jättää asian tähän. Herralla oli kuitenkin vielä jokunen sana jäänyt pullonpohjalle ja hän halusi vahvistaa kantaansa. Tässä vaiheessa en voinut kun ottaa tilanteen haltuuni ja todeta ystävällispätevään sävyyni että ”eikös vaan ole ainoastaan hyvä asia, että tehdään mahdollisimman paljon töitä sen eteen, että alaikäisten alkoholin ostomahdollisuudet vaikeutuvat?”. Kerroin että itseäni ei lainkaan häiritse jos minun ikäni halutaan jossain tilanteessa varmistaa ja saatoin samalla tuoda esille näkemykseni siitä ettei laki juurikaan tule hänen (ikäisen) kaupassakäyntikokemukseen vaikuttamaan. Kerroin myös esimerkin kuinka olen itse ostanut olueni kaupasta jo 16-vuotiaana. Sekä herra että rouva allekirjoittivat ilmassa leijuvan väärässä olemisen ja asian todellisen syyn ymmärtämisen kuitin yhdessätuumin. Tunsin itseni supersankariksi.

Alkoholin käytön rajoittamisesta puheen ollen, tänään on tipattoman tammikuun loppukiri. Onnea tosiaan kaikille maaliin pääseville ja surunvalittelut matkan varrella luovuttaneille. Ehkä jonain päivänä, tai toivottavasti kuukautena sitten. Onnea myös heille jotka jatkavat tästä mahdollisesti loppuvuoden ilman juopottelua, yhet sille! Olen havainnut positiivista keskustelua viime päivien otsikoissa, liittyen alkoholin saatavuuden rajoittamiseen. Puhutaan siitä että laivamatkustajilta evättäisiin menomatkan hyttibileet järjestämällä alkoholia vain ravintoloihin ja diskoihin. Tax freen viinakaapit avautuisivat vasta kotimatkalla. Sitten mietittiin jos alkoholin aamumyynti lopetettaisiin. Terve ihminen ei tarvitse kaljaa aamuyhdeksältä, jos multa kysytään. Ja eihän multa kysytty. Mielestäni alkoholin nauttimispaikkoja tulisi rajoittaa niin, että se tapahtuu jollain tavalla valvotuissa olosuhteissa. Baarissa, ravintolassa, kotona, festareiden aidatussa karsinassa. En kannata baarien aukioloaikojen lyhentämistä koska mitä valvotummassa tilassa ihmiset humaltuvat, sen parempi. He humaltuvat joka tapaukseessa. Ja onhan siinä sekin että joutuu keikalla lopettamaan soittamisen sitten aiemmin, jos baari menee aiemmin kiinni.

Joskus sitä kuitenkin tulee sellainen ajatus päähän että mitä jos vaan vetäis ne kännit. Niinpä, tiedät tunteen. Jos on vaikka huolia tai kova stressi. Monesti tunnetut hyvät keinot auttaa; juokseminen, kitaran soitto, laulaminen ja vaikka saunominen. Aina kuitenkaan ne ei riitä ja tuntuu että hetken haluaisi olla jossain muualla. Tiedostan alkoholin tuoman hetkellisen poissaolon tunteen olemassaolon ja punnitsen kohta yhdeksän vuoden alkoholittomana olemisen merkitystä. Absolutismi on ismi, eli aate, eli oppi. En ole aatteen kannattaja-tyyppiä ja päähänpiston tullessa olen valmis yllättäviinkin ratkaisuihin. Olen kuitenkin päättänyt että en tule koskaan tarttumaan jo ihan hyväksi kertyneeseen vodka-kokoelmaani tunnekuohun vallassa, vaan jos avaan korkin, teen sen joku torstai-ilta samalla kun katson vaikka A-Talkia.

Samaa toivon myös teille, hyvät ystäväni. Yrittäkää nollata se pää jollain muulla jutulla välillä. Monesti toivon, silloin kun soitan kitaraa ja laulan, tai istun saunassa sen jälkeen kun olen käynyt lumihangessa pyörimässä ja avaan kylmän kokistölkin, tai kun juoksen pimeässä otsalampun johdattamana korvat täynnä musiikkia, että muillakin olisi mahdollisuus saada pää sekaisin jollain vastaavalla tavalla. Varmasti onkin! Humalan mukanaan tuoma raukeus ja huolettomuuden tunne, on kuin sen aiheuttaneen juoman määrä, pienuudessaan verrattuna valtameren lailla kaiken muun pyyhkivän, hyvänolon tiedostamisen tunteen saavuttamiseen.

Mitä sä tekisit viikonloppuna jos et jois?