Kuvaputki näyttää meille mallia, vaikka kukaan sitä ei myönnä ottavansa. MTV on päällä ja sieltä tulee musiikkivideoita. Napsautan Popedan vanhan bassovahvistimen päälle, ensin lämpiämään hetkeksi, sitten äänet päälle. Kytken vahvisimeen uuden Paul Stanley -signature kitarani pinkillä plugipiuhalla. Kitara on mustan kiiltävä ja tuoksuu vielä uuden kotelon pehmusteelle. Polkaisen uudesta efektilaudasta virittimen päälle ja väännän vipuja kunnes kaikki kielet on saavuttaneet oman taajuutensa. Kolmen biisin valikoimasta on helppo päättää millä aloitetaan treenit. Tahdon rakastella sinua, I will stay, Suomirokkia. Soitamme niin kovaa että korvatulpat tulevat puheeksi, vahvistimen putket hehkuu punaisina, on pakko pitää vähän taukoa. Lähikaupasta vähän limpparia ja sipsejä, sitten puurtaminen jatkuu. Välillä mietitään että olishan se kiva päästä jonnekkin soittamaan. Sitten jutellaan vähän motocrossista ja ilotulitteista. Managerinamme toimi nykyäänkin Karkkilassa merkittävää uraa ravintola- ja festaribisneksessä tekevä nuori monilahjakkuus.

Uusien laulujen kehittyessä, treenivälin tihentyessä ja volumetason edelleen noustessa oli hankittava uusi treenikämppä. Erään päiväkodin alakerrassa oli muitakin bändejä treenaamassa ja mekin tottakai halusimme sinne. Kaupungin nuorisotoimen suostumuksella saimme kuin saimmekin avaimen tähän pyhättöön. Saatoimme joskus lainata ilman lupaa toisten bändien soittimia. Katon rajassa olevat ikkunat oli peitetty jätesäkein. Joskus treenikämpälle mentiin vaan hengamaan. Joku saattoi joskus ottaa kaljankin mukaan. Myöhemmin kadotin sen treenikämpän avaimen.

Kun Tahdon rakastella sinua- soolot oli soitettu kitara niskan takana, suosion nousulle ei voinut enää mitään. Tuntui että mikään tila ei riitä egoillemme. Siirryimme treenaamaan maalaamoon varastotiloihin. Päällystimme kaikuvat kiviseinät bändien kankailla ja kaupasta saamillani munakennoilla. Tottakai, uudet kitarat, uudet rummut ja uudet piuhat oli hankittava. Popedan vahvistin jäi. Ostimme lähikaupasta nyt ranskanleipää ja lauantaimakkaraa, niillä saattoi pärjätä koko päivän (joskus yön) kestävät treenit. Volumetaso ei ainakaan laskenut tällä treenikämpällä, päinvastoin, oli päihitettävä maalamon äänet. Tein lasten ostoskärryistä mikseripöydän, päällystin kannen pitkäkarvaisella mustalla kankaalla johon tein johdoille läpiviennit. Nauhoitimme myöhemmin montakin laulua, kuten Possugrilli, James Turkis ja Sukellusvene Liettuasta. Tässä vaiheessa yhtyeen kokoonpano oli ehtinyt vaihtua moneen kertaan, musiikkityyli sen mukana. Teimme yhtenä jouluna joululevyn siellä.

Tässä vaiheessa elämääni omistin 7 kitaraa ja olin siitä ylpeä. Yhtenä päivänä hain ne kaikki kitarat treenikämpältä. Muutin pois kaupungista. Popedan vahvistin ei ollut minun, se jäi tyhjään saliin nököttämään. Sitten myin ne kaikki kitarat, myin myös rummut. Päätin ostaa yhden hyvän kitaran ja yhden hyvän vahvistimen, yhdet hyvät rummut. Luulin pärjääväni niillä loppuelämäni mutta myin nekin kohta pois.

Menin eräänä päivänä sen hetkisen kotikatuni kotipizzaan. Pizzan maksaakseni ojensin pankkikorttini ravintolan omistajalle. Ystävällinen miesääni ei kysykkään että ”pankki vai luotto?” vaan ”soitaksä kitaraa?”. Pankkikortissani oli silloin kitaran kuva. Kerroin soittavani, jolloin tämä herrasmies kysyi tulisinko heidän bändinsä treeneihin ensi tiistaina. Hetken harkittuani vastasin myöntävästi. Treenien jälkeen, sinä iltana tilasin uuden kitaran. Gretch ei vaan sopinut akustiseen musiikkin joten hyöty siitä saatiin irti lähinnä koristeena. Myin sen kitaran eräänä iltapäivänä Helsingin rautatieasemalla miehelle joka pakkasi sen risteilyltä ostamiinsa olutkärryihin. Bändissä soitti ”Gallagherin veljekset” ja Aaltosen Mongo. Bongo-Mongon oikea nimi on Pasi (sukunimi ei ole Aaltonen). Pasi on personal trainer ja kahvakuulaspecialisti. Kun meille sitten kävi perus Oasikset niin toinen veljeksistä jatkoi edelleen soittamista kanssani. Toisen veljeksen kanssa ollaan edelleen melkein päivittäin yhteydessä, hän valmistaa pizzani ammattitaidolla.

Mukaan, hyvin nopealla aikataululla, liittyi sitten kitarasankari jonka kanssa aiemmin olin joululevynkin tehnyt. Laulajammehan oli Hattulan tähti -karaokekilpailuistakin tunnetuksi tullut karismaattinen tunteiden tulkki, joten taidosta ei ollut puutetta. Ensimmäisellä keikallamme, aiemmin jo mainitsemani karkkilalaisen yrittäjän järjestämässä, motocross-tapahtumassa soitimme tiemme musiikin ystävien sydämiin. Molemmat yleisön edustajat seurasivat suurella intohimolla soittoamme kunnes toinen kysyy toiselta ”kuka toi laulaja on?”. ”Joku ohikulkija” oli vastaus. Se lämmitti yhtä paljon kun alkukesän tihkuinen sade joka poskiamme tässä kylmässä säässä hellästi hyväili. Soittokamatkin saattoi vähän kastua.

Keikkarytmistämme tuli tämän jälkeen nousujohteinen. Aloimme treenaamaan Rengossa, kotonani. Kitarakaupoille kävi taas matkani, ostin Ibanezin hybridikitaran. Sitä en ole vielä myynyt mutta uuden olen jo ostanut tilalle, Martinin. Teemme keikkoja kun hyvältä tuntuu ja teen myös jonkun verran yksin trubaduurikeikkaa. Halvalla et saa, mutta et saa hyvääkään.

Ystäväni ja mahdollisesti tulavaisuudessa paluun tekevän bändini, Flexible Soundin, basisti/laulaja ehdotti kirjoitukseni aiheeksi merkittävintä musiikillista tapahtumaa elämässäni. Mietin liittyisikö se johonkin omaan keikkaani, joihinkin yöhön asti venyneisiin treeneihin vai keikkaan jota olen ollut itse kuuntelemassa. Se voisi olla se kun soitan kitaraa hampaillani Karkkilan keskuspuistossa järjestettävässä festivaalissa, ilman paitaa, iltapäiväkolmelta. Tai sitten se voisi olla Manic Street Preachersin keikka ja ”The Everlasting”. Se voisi olla myös se kun kuuntelen Coldplayta kotona täysiä, saunassa. Musiikki on ollut niin monessa elämänvaiheessani niin merkityksellisesti mukana että on mahdotonta päättää mikä tilanteista olisi ylitse muiden. Joskus tilanne on olemassa vain musiikin ansiosta, joskus riittää vain jonkun laulun mainitseminen ja sekoan. Tahdon rakastella sinua oli kuitenkin se biisi mistä kaikki alkoi. Soolo niskan takaa. Ei se soolon soittaminen sieltä niskan takaa ole yhtään sen vaikeampaa, tiedoks vaan.

Se Popedan vanha bassovahvistin taitaa vieläkin olla siellä maalaamon nurkassa.