Lounaan jälkeen, matkalla takaisin töihin mietiskelin että on se kyllä hienoa että on erilaisia ystäviä ja ihmisiä ympärillä. Ihmiset ympärilläni on niin kun erilaisissa suhteissa muhun ystäviä, eri tavoin tärkeitä. Jonkun kanssa sitä juttelee aina samalla tavalla, ehkä samoista asioistakin. Toisen kanssa yllättyy aina kuinka erilaisista asioista saadaan hyvä keskustelu aikaiseksi. Jonkun kanssa keskustelu on pääasiassa hölötystä ja vitsailua, toisen kanssa jutellaan ainoastaan syvällisistä, vakavista asioista. Kaikkia tarvitaan, vaikken haluaisi ajatella että ystävät ovat sen takia että niitä ”tarvitaan”. Mutta tottakai niitä tarvitaan ja kun niitä tarvitaan, niin on hyvä tietää että niitä on.

Lounaan jälkeen mietin myös että on tärkeää saada erilaisia näkökulmia asioihin. Asiat ei aina ole niin yksinkertaisia kuin miltä näyttävät tai miltä ne tuntuvat. Sitä luulee että joku asia on varmasti näin, mutta yhdellä vastakkaisella mielipiteellä koko homma saa uuden käänteen ja enemmistönkään mielipide ei enää vaikuta oikeimmalta. Jos enemmistö koostuu samankaltaisuudesta eikä sen mielipidettä vastaan kukaan tai mikään asetu poikkiteloin, voi heidän mielipidettään alkaa pitää totuutena. Tämä ongelmallinen tilanne voi johtua kahdesta asiasta. Joko vastakkainen mielipide jätetään kokonaan kysymättä tai sitten vältellään sen huomioonottamista kaikin keinoin, tehdään päätös silmät kiinni.

Niin, mitä siellä lounaalla sitten? Juu, juteltiin siinä sitten kaikenlaista ystäväni kanssa. Hän kertoi hyvän tarinan miehestä joka eli kolmannen elinvuosikymmenyksensä siinä uskossa että tuli eteen mikä tahansa ongelma, se hoituu. Mikään asia ei ole niin suuri etteikö omat rahkeet sen hoitamiseksi riittäisi tosta noin vaan. Supermies. ”Fakit, mä hoidan tän”. Kun tämä tarinan herra sitten pääsi kolmenkympin yli, alkoivat todelliset ongelmat. Sellaiset kriisit joihin hän ei ollut varautunut ja joita ei ollut aiemmin joutunut käsittelemään. Hän eli siinä uskossa että kaikki mitä voi tapahtua, oli jo tapahtunut, nyt vaan hoidellaan näitä juttuja tässä sitten. Todella suuren ongelman eteen tullessa mies kuitenkin joutui lopulta kysymään itseltään, olisiko valmis luovuttamaan. Ei luovuttamaan traagisella tavalla, vaan vaihtamaan elämänsä suuntaa radikaalisti. Elämään vähän toisella, helpommalla tasolla. Supermies oli lentänyt tiehensä viitta hulmuten. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, päätös siitä että ”fakit, mä hoidan tän” säilyi kuin säilyikin mielessä. Hän päätti, ”menee tähän päivä, kuukausi tai 30 vuotta, mä hoidan tän”. Sain tästä nyt lyhennetystä tarinasta inspiraatiota. Itse sanon itselleni usein ”fakit, mä hoidan tän”. Sanon usein ystävilleni että ”asiat menee vielä ihan hyvin”. Uskallan sanoa sen koska sen sanoessani, joko tiedän puhuvani totta satavarmasti tai tilanne on sellainen että jos asiat eivät itsestään ala järjestyä, minä laitan ne järjestymään. Sitä on itseluottamus ja sitä löytyy välillä aika paljon. Ajattelen välillä olevani tarinan kaltainen supermies. Mä hoidan. Oli hyvä kuulla etten tule kyllä aina hoitamaan välttämättä. Se oli opetus jota en ollut ennen kuullut tai itse ajatellut.

Keskustelimme elämän hyvistä, mutta myös huonoista kokemuksista ja siitä kuinka asioista jotka tapahtuvat ensimmäistä kertaa, pitäisi aina ottaa jotain opiksi. Pitäisi muistaa miksi jotain tapahtui ja mitkä asiat johtivat siihen. Mitä siitä voisi oppia seuraavalla kerralla? Ei tämä elämä nyt mitään jatkuvaa elämiseen kouluttautumista ole, mutta kun osaa käsitellä asioita niin moni asia sujuu helpommin. Ystäväni, mainittakoon että itseäni hieman vanhempi ystäväni, muistutti minua että on hyvä myös nauttia kaikesta mitä tapahtuu. Sekä iloista että suruista. Kun 40 ikävuoteen mennessä on kokenut kaikenlaista, ei uusia asioita tapahdu enää samalla syklillä. Niitä kyllä tapahtuu ja voi niitä varmasti laittaa tapahtumaan, mutta luontainen uusien asioiden eteen tuleminen tietysti vähenee ajan kanssa. Se oli toinen asia jota en ollut aiemmin ajatellut.

Lounas ei siis ollutkaan mikä tahansa lounas, vaan samaan aikaan yksi parhaista keskusteluista vähään aikaan. Se mikä siitä keskustelusta teki hyvän, oli se että se muutti kahden aika merkittävän asian kulkua suhteessa omaan ajatusmaailmaani. Voisi kuvitella että tilanne ei olisi tämän takia ollut miellyttävä, mutta päin vastoin. Joskus kun luulee tietävänsä että on oikeassa ja huomaakin olevansa väärässä, tieto tuntuu pahalta. Kun kuitenkin tilanne on se, ettei tiedä että asiassa on edes muita vaihtoehtoja, väärässä oleminen ei olekaan väärässä olemista, vaan oppimista. Se on positiivista.

Pitäkää huolta toisistanne, uskaltakaa elää ja nauttikaa siitä.