Kaikki edellytykset keskinkertaisen kirjoituksen luomiseen on olemassa. Takassa roihuaa tuli, kuuluu rätinää sekä pieni kolina, kun vedon aiheuttamana luukut vähän kolisevat toisiaan vasten. Ulkona alkaa hämärtyä joten laitoin valmiiksi valon päälle. Kaikki muuttuu ensin violetiksi ja sitten tummuu. Otin kylmän kokistölkin jääkaapista ja suhautin sen auki. Tölkistä se maistuu parhaimmalle. Sisällä ei ole kovin lämmin kylmien öiden takia, mutta kahdet villasukat pitävät kintut sulana. Pitkästä aikaa on todella levollinen olo, vähän kun olisi kaikkensa antanut.

Soittelin ilmakitaralla ja -rummuilla Stairway To Heavenia kun ajelin töistä kotiin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja peltojen lumipeite kiilsi tuulen kiillottamana. Tiet ovat pääosin jo aivan kuivia. Kun biisi paisuu ja paisuu, laitan radion kovemmalle. Jos korvat hajoaa, niin ainakin kuuntelin silloin hyvää biisiä, ajattelin. Taivas makaa puiden latvojen päällä ja valuu oksien välistä. Ei kuitenkaan osu missään kohtaa maahan. Tai riippuhan se tietysti ihmisestä, kuinka matalalla ajatteleen taivaan rajan kulkevan.

Pysähdyin kaupassa ja tapasin kummallisen kassaneidin. Hän toivotti edelläni olevalle, ostoksiaan pakkaavalle asiakkaalle hyvää päivänjatkoa jännällä äänensävyllä. Ajattelin hänen olevan vain todella innolla asennoitunut omaan työhönsä. Hän jäi toivotuksensa jälkeen tuijottamaan kuitenkin tätä jo lähtöä tekevää asiakasta kunnes hetken päästä sai vastauksen, ”kiitos samoin”. Pitkän odotuksen jälkeen, vasta sanottuaan tälle pois kävelevälle asiakkaalle ”kiitos” kassaneiti kääntyi minuun päin. Tiesin ettei kaikki ole kunnossa. Hän pyysi anteeksi jos hän on mielestäni levoton ja paljasti syyn tähän oudohkoon käytökseen. ”Mulla on enää 6 minuuttia työaikaa jäljellä”. Totesin että ”semmosta se välillä on” yrittäen kohteliaasti lopettaa keskustelun. Hän ei ymmärtänyt viestiä haluttomuudestani keskustella hänen työajoistaan saati -urasta. ”Mä oon täällä varmaan vielä nelikymppisenäkin”. Okei, sanoin. ”Ja kun tota eläkeikää nostetaan, niin seittemänkymppisenäkin teen vielä näitä samoja hommia”. Tässä vaiheessa vain nyökyttelin päätäni ja katsoin säälivästi takanani jonottavia ihmisiä. He eivät tule ehtimään kassalle tämän neidin viimeisten kuuden minuutin työajan aikana, enkä halua kuvitella mitä sitten tapahtuu.

Hain kaksi kopallista halkoja aitasta ja päivän lehden postilaatikosta. Jos tänään lämmitän paljon, aamulla on mukavampi herätä. Lehdessä ei ollut mitään kiinnostavaa. Palautin tienhoitokunnan tilikirjat tien päässä asuvalle naapurilleni. Hän ei ollut kotona, mutta tuli risteyksessä vastaan traktorin kanssa. Juteltiin siinä hyvä hetki säästä, nettitikuista ja vallitsevista tilanteista. Palasin kotiin ja soittelin kitaraa jonkun aikaa. En montaa eri laulua päässyt laulelemaan sillä jumiuduin Jamie Cullumiin ja Olavi Uusivirtaan. These Are The Days ja Niin Kuin Eilenkin. Seuraavasta keikasta tulee huikea!

Pidän hetken tauon kirjoittamisesta ja käyn sytyttämässä saunan pesään tulet. Laitan siksi aikaa soimaan J. Karjalaisen uuden levyn. Kreosiittii, Yksi Kerrallaan, Riisinjyvä ja Sinisestä Kankaasta. Aivan huikea levy! Sunnuntaina piti vähän pitkittää kävelylenkkiä jotta sai kuunnella levyn kahteen kertaan. Sunnuntai-hesarin etusivu olikin mainos Jiin uudesta levystä, se sopi tilanteeseen. Tänään lehdessä oli juttua siitä että levyn kansikuva on lainattu Kampmanin Reimalta, Et ole yksin- kirjan kannesta, logoineen kaikkineen. Serkkuni muistutti yksi päivä minua kuuntelemaan tarkemmin Karjalaisen sanoituksia ja musiikillista hienoutta jota vanhoihin hitteihinkin on kätketty. Niin tosiaan, ei nämäkään biisit ole pelkkää hölötystä ja rämpytystä kuin ei aiemmatkaan tekeleet. Niissä on hienoja sanomia ja tämä levynkansijuttu saa mielenkiintoni vielä herkemmälle.

Taidankin jatkaa kuuntelua vielä saunassa. Hyvää illan jatkoa ystävät!