”Kun katsomme sisimpäämme, tulkitsemme aina jotain väärin. Tätä uskoa, jonka mukaan itseään havainnoimalla voisi muka törmätä johonkin totuuteen, kutsutaan itsehavainto-illuusioksi (engl. Introspection Illusion)” …Jaa?

Rolf Dobelli, sveitsiläinen kirjailija. Hän on tuolla tavalla sanonut kirjassaan Viisaan toiminnan taito. En mä tätä ihan tällaisenaan kyllä nyt sulata. Olen kuitenkin samaa mieltä, että itsetutkiskelulla ei välttämättä löydäkään mitään ultimaattisia totuuksia, mutta hän rinnastaa itsensä tutkiskelun viisasteluun. Vielä pahempaa, hän sanoo että ”kyse on enemmän kuin viisastelusta”. No, kyllähän mä joskus viisastelen, kuka ei? Ajattelisin kuitenkin nyt niin, että itsetutkiskelussa olisi kyse kahdesta erityyppisestä itsensä tutkimisesta. Toinen tapahtuu suhteessa itseensä, minuuteen, toinen sitten muuhun maailmaan. 

Löydän itsestäni piirteitä ja käyttäytymistapoja. Tiedän mitä arvostan ja mikä on minulle tärkeää. Tiedän mikä saa minut hyvälle tuulelle ja osaan ennakoida tilanteet joissa hermot tulevat olemaan koetuksella. Esimerkiksi nämä asiat ovat minulle totuuksia. Osaan määritellä ja määrittelenkin itse itseäni. Nämä totuudet jotka ovat osin muidenkin nähtävillä, osin vain pääni sisällä, saattavat toki muuttua, nopeastikin. Ei se tee niistä asioista kuitenkaan sillä hetkellä vähemmän totta. Minä muutun ja totuudet muuttuvat. Jalkapallo-ottelu on 1-0 kun sitä on pelattu 15 minuuttia, se on totta. Saman ottelun lopputulos on 1-2, sekin on totta. Kyse on samasta jalkapallo-ottelusta, ainoastaan maalien lukumäärä muuttui pelin edetessä. Kaikki oli kuitenkin koko ajan totta. Kyllähän minun täytyy pystyä elämään niin, että ajattelen olevani omasta mielestäni, niiden ajatusten perusteella jotka sillä hetkellä päässäni on, totta. Ei se totuus ole niin vakava asia, ettei sen saisi antaa muuttua tilanteiden edetessä. Näin ajattelen kun puhutaan minuudesta. Mutta en minä tästä aiheesta kirjottaisi, jos en tätäkin epäilisi. ”Oman sisimmän tarkkailun tulos on suureksi osaksi sepitelmää”. Ajattelen kuitenkin epäileväni ajatuksiani suhteessa minuuden tutkimiseen ylipäänsä, en oman minuuteni tutkinnan tulosta.

Suhteessa muuhun maailmaan liittyvässä itsehavainnoinnissa olenkin kriittisempi. Ajattelen monesti, etten halua tuoda ensimmäisenä mieleeni tullutta mielipidettä esiin, koska en luota siihen. Jos kerron, niin kerron sen yhtenä vaihtoehtoisena mielipiteenäni. Aloitan vastaukseni ”tästähän voisi ajatella vaikka niin, että…”. Monesti tulee muodostettua oma mielipide liian hepposin perustein. Uudesta asiasta ensimmäisenä kuultu mielipide on yleensä se, jota pidetään oikeana. Siitä johtuu varmasti se, että lapset pitävät vanhempiensa vakaumuksia yleensä oikeimpina (vaikka eivät sitä myöntäisikään). Toisaalta joskus oman mielipiteen perustaksi jää viimeisenä kuultu mielipide. Ajattelen, että varsinkin pienemmissä asioissa näin käy usein. Eikä kyseessä täydy välttämättä olla edes mielipide, vaan vaikka uutinen. Kun luen uutisen Ilta-Sanomista, siinä sanotaan että 100 sikaa karkasi sikalasta. Avaan seuraavaksi Ilta-Lehden. Siinä sanotaan että 120 sikaa karkasi sikalasta. Todennäköisesti, jos kerron tästä uutisesta ystävilleni, kerron että 120 sikaa karkasi. 

Olen kuullut itseltäni kysyttävän ”mikset voi olla jotain selkeää mieltä?” ja ”kerro mikä on oma mielipiteesi äläkä muiden mielipiteitä”. Tämä on varmasti juuri sitä viisastelua mitä harrastan. En kuitenkaan jatkossakaan halua olla selkeää mielipidettä asiasta josta tiedän todella vähän. Puhuimme töissä Venäjästä, venäläisistä ja heidän kulttuurista sekä vähän politiikasta. Sujuvasti, tietämättä aiheesta oikeasti juuri mitään. Mielestäni on tärkeää aina välillä pohtia omien ajatusten alkuperää, suhteessa muuhun maailmaan. Onko alkuperä jossain höttöön perustuvassa päätelmässä vai henkilökohtaisessa kokemuksessa. Onko kaikki aiheeseen liittyvät ajatukseni peräisin iltapäivälehdistä tai mainoksista. Helposti käy niin että muistaa ainoastaan viestin, ei sitä mistä se on tullut. Tässä asiassa olenkin samaa mieltä kirjailija Dobellin kanssa. ”Mitä vakuuttuneempi olet jostain, sitä kriittisemmin sinun tulisi suhtautua itseesi”. Ehkä tämä kaikki on illuusiota. Ehkä olen vain pahemman luokan viisastelija. Ehkä turhan diippiä näin vappupäivän aamuksi?

Ulkona alkaa olla sen verran lämmin, että otan simapullon mukaan, menen pihalle istuskelemaan ja jatkan pohdintaani auringon lämmössä. Ehkä haravoin.