Muistanpa kun istuin vuonna 2004 junassa. Se oli Rock-juna määränpäänään Seinäjoki. 16-vuotiaana olin matkalla ensimmäisille isoille festareilleni kolmen ystäväni kanssa. Juna lähti Helsingin rautatieasemalta, jonne äitini meidät varhain aamulla vei. Äiti ei voinut silloin vielä ymmärtää, että nukkuisin samassa teltassa tytön kanssa.

Siinä odoteltiin Kiasman nurmikolla jännittyneinä junan lähtöä. Ystävälläni oli mukana musta pikkutakki ja isot aurinkolasit. Onneksi, sillä ehkä ainoastaan niiden avulla saatoin käydä ostamassa Sokoksen alakerrasta meille 24 pulloa keskiolutta. Junamatkan aikana lämpöisiä kaljoja nautimme. Muistan myös laulaneemme ja tanssineemme The Soundsin tahtiin koko matkan ajan. We’re not living in America, but we’re not sorry. Festareilla muistan nähneeni ainakin Scissor Sisterssin ja Egotripin.

Muutaman viikon päästä siitä oli Ruisrock. Matka ruissaloon tehtiin veljeni ystävien kyydissä. Matkalla soi tällä kertaa taukoamatta Ace of Spades, sillä Motörhead olisi esiintyvä kohteessa ja siitähän seurueeni piti. Tällä kertaa mukana oli myös kitara. Kitara ei palannut kotiin enää ehjänä. Jo alkusoitoissa, teltanpystytysmusiikkia soittaessani, kitarasta katkesi kieli. Samalla hetkellä kun ymmärsin että varakieliä ei ole mukana, kitara oli jo kahtena kappaleena ja kädessäni sen kaula sekä kielenrämmäleet. Rikoin myös toisen kitaran tuona viikonloppuna. Ystävällismielisesti tarjouduin virittämään naapuriseurueen kitaravirtuoosin soitinta. Hetken viritystappeja käänneltyäni sanoin ettei kitaraa yksinkertaisesti saa viritettyä. Niin. Totesimme ettei ole mitään tehtävissä ja myötätunnosta sain luvan paiskoa kohtalotoverini landolan katuun.

Jossain vaiheessa festivaalia ymmärsin ettei kitaraa tarvita voidakseen olla kitarasankari. Tai mikä vaan sankari. Ystävälläni oli mukana musta pikkutakki ja musta peruukki. Onneksi, sillä ehkä ainoastaan niiden avulla pystyin esittelemään itseni brittiläisenä kitarasankarina koko Elysee-areenan ympärille leiritymään saapuneelle festivaalikansalle.  – Johnny B. Puhuin mahdollisimman epäselvää englantia, jotta illuusio pysyisi yllä, kun ystäväni kanssa kiersimme tutustumassa telttakuntiin. Yllättävää kyllä, näytös pysyi päällä tunteja kunnes yhdessä teltassa epäiltiin jutun juurta. Pyytäessään suomeksi voisinko sanoa jotain englanniksi, vastasin ”Nou”. Se oli sitten siinä. Ruisrockissa muistan nähneeni Zen Cafen.

Huomenna alkaa tämän kesän tärkeimmän ja kaiketi parhaimman festivaalin rakentaminen. Sen on suunnitellut ja pian tuleva toteuttamaan hyvä ystäväni Tomi Toivonen, apunaan suuri joukko karkkilalaisia nuoria. Harju 2013 järjestetään Karkkilan harjulla 5.-6.7. Olen etuoikeutettu saadessani olla mukana näissä kemuissa. Jotta itsekin voit kokea Harjun taian ja saada aiemmin kuvailemieni muistojen kaltaisia kokemuksia, ole Harjun portilla perjantaina klo 16.00 kun ne avautuvat. Oli sää mikä tahansa, muistoja syntyy!