Elin hyväksymättä mahdollisia rinnakkaisunelmia. Kun itsellä on selkeät päämäärät ja unelmat, on helppoa kulkea niitä kohti ja jättää katsomatta maisemia ja tutkimatta mitä muuta on olemassa. Näennäiseen onnellisuuden tunteeseen on helppo ripustautua ja antaa itsestään luotolla ostetun järjestelmäkameran linssin läpi otettu teräväpiirtokuva. Unelmista on hyvä pitää kiinni, ajattelen niin edelleen. Haaveilu on kivaa ja se on osa rentoutumisharjoitustani. Sitten onkin olemassa rinnakkaisunelmia, näköjään. Rinnakkaisunelmien havaitseminen vaatii huomion keskittämistä pois siitä iänikuisesta kiintopisteestä, jota kohti kulkee laput silmillä. Joskus sitä kulkee laput silmillään kun ajattelee ettei kulje laput silmillään. Sitä keskittyy vain silmälaputtomana kulkemiseen. Katseen kääntö taas vaatii jonkun sysäyksen tai sähköiskun. Sen on ehkä oltava suurempi tai voimakkaampi tunnepiikkinä, kuin on vallitseva tunnetila, siellä aiemmassa unelmassa.

Omassa ristiriitaisessa ajatusmaailmassa tulevaisuuden kaukaiset unelmat ottavat isoa roolia ja ohjaavat elämää jo sen alkuvaiheilla. Toisaalta Go with the flow– asenne on lähellä sydäntä. Ristiriita tuleekin siitä, että go with the flow– asenteella ei pääse unelmiin. Siis joko sitä tietoisesti pyrkii johonkin, tai ei pyri. Ajatus mikä nyt pyörii päässä on kuitenkin se, että voisiko go with the flow –asenne tuoda unelmat minun luokseni ja jos näin on, ei valinnan tekeminen vaadi paljon ajatustyötä.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässään sitä onkin kohdassa jossa rinnakkaisunelmat risteävät tai niitä edes havaitaan. Unelmien diffuusiossa haaveiden kosketuspinnat ovat vastakkain ja ajatukset pääsevät virtaamaan vapaasti puolelta toiselle. Risteyksessä on hankala sanoa kuka tuli mistä ja mihin oli menossa, rajavartijoita ei ole. Tämä risteyskohta on siinä mielessä jännittävä että se ei ole risteys, josta pystyisi jatkamaan suoraan. Se on siis T-risteys. Se on risteys, josta käännytään ja tehdään valinta. Periaatteessa toiseen suuntaan meneminen on vain aikaisemman unelman perässä pysymistä, eli oikeastaan eteenpäin menemistä. Jotta vastakohtaisuus on havaittavampaa, on sekin unelma valitessaan, käännyttävä. No tuleehan näitä risteyksiä elämässä eteen harvasepäivä, joutuu tekemään valintoja. Pieniä ja suuria. Se mikä tästä risteyksestä tekee nyt vaan erilaisen, on se, että sen lisäksi ettei sitä oltu piirretty karttaan, ei sen tiedetty olevan olemassakkaan.

Siinä sitten istuttiin hyvän ystäväni kanssa terassilla, kun kerroin näistä ajatuksista. Olin kutsunut juuri hänet, sillä tiedän löytäväni aina uusia oivalluksia hänen seurassaan. Näin kävi tälläkin kertaa. Hän istutti minut henkisesti polvelleen ja kertoi oman näkemyksensä. Itsehän osaan rakentaa esimerkiksi tämän T-risteyksen kaltaisen kyhäelmän päähäni ja pitää sitä ainoana oikeana kuvauksena vallitsevalle tilanteelle. Ystäväni puolestaan osaa purkaa risteyksen mielestäni tai antaa vaihtoehtoisen tavan kulkea sen läpi. Hän kykenee miellyttävällä tavalla korjaamaan muutaman palikan paikkaa, niin että arkkitehtuurinen taideteos näyttää edelleen minun tekemältäni.

”Arvi, sä voit saada noi kaikki.”

Hetkessä, mieleeni piirtämääni risteykseen piirtyivät opasteet. Ja kuin sähköiskusta, risteyksen käyttöohjeet painuivat ystäväni sanojen kautta muistini sopukoihin. Risteykseen voi aina palata. Palaaminen ei vaadi vastaavaa aikaa, jonka on kulkenut siitä pois päin vaan risteyksen voi kuvitella mieleensä aina heti, kun siltä tuntuu ja kävellä toiseen suuntaan. Tärkeintä varmaan näissä risteysjutuissa on se, ettei jää hengaamaan siihen risteykseen.

Kerran kirjoitin näin ja kirjoitan taas: Kaikkia kivoja juttuja tapahtuu kun pukkaa veneeseen vähän vauhtia ja sitten vaan menee virran mukana. Ei mihinkään tuuliajolle, muttei satamasta satamaankaan!