Näin mun tulehtuneet silmät näkivät kuluneen festariviikonlopun.

Sehän alkoi torstaina FTIML-Karaokella Pub Pikkupässissä. The Rasmus: F-F-F-Falling. (FTIML = First Time In My Life)

Perjantaina tuli Kuningasidea ja heidän mukanaan muutama muu kuningasidea. Polarin Sieppari -yhtyeen karismaattisen solistin mielestä vastuullani oli backstagen lisäksi myös luoteistuuli joka puhalsi kevyesti, tuoden hiekkaa hänen herkkiin silmiinsä. Mä sanoin ”mä hoidan”. Sanoin niin ehkä 121 kertaa.

Yöllä, ei sillä bändillä, vaan sillä vuorokauden ajalla, tehtiin Pakupoikien kanssa yhteenvetoa aina auringonnousuun saakka. ”Kuuleeko pakupojat?” ja pakupojat oli paikalla. Koettiin uudelleenystävöitymisiä yövahdin kanssa. Viitta harteillani lensin kotiin. (Pakupojat = Huippujengi hulluja roudareita, viinaanmeneviä tosin)

Lauantaina todettiin Läntisen Tommin kanssa, että Paven Martin-merkkinen kitara kuulostaa hyvältä ja saatoin myös todeta että Tommilla itselläänhän ei sellaista ole. Ja että minulla on. Pavelle puolestaan annoin kunnian istahtaa mun jakkaralle ja vetää hyvän keikan, huolimatta Raaka-aineen sound checkistä. Raaka-aine ei checkannut Maijasen tahtiin joten rikoin yhden heidän rummuistaan. No ei se ehkä niin mennyt. Tai siis.

Olavi Uusivirran seurasin lavan edestä ja totesinkin radioon että ”kaikille vielä tiedoksi, Elvis istuu oikealla”. Lieneekö tämäntyyppiset kommentit syynä siihen miksi yöaikaan kehoitettiin Arvia luopumaan radiosta? Pyysin Olavia sanomaan viimeiset terveiset kansalle. Hän sanoi JOU JOU sekä lauloi pienen pätkän Topi Sorsakosken On Kesäyö- laulua. Se on nauhalla.

Kiskot laulavat näin, matka vie kotiin päin. Huomenna mä taas saan, nähdä sut uudestaan.

Sitten tuli Yö, ensin se bändi ja sitten se vuorokauden aika. Yötä, sitä bändiä, seurasin rekan katolta. Yön roudarit seurasivat tarkkaavaisina ja ottivat kuvia meistä ja siitä kuinka laatikkoa ja kitarasalkkua siirretään nopeasti. Kun Yölle oli sanottu moro, käytiin läpi festivaalia Festivaalijohtajan kanssa. Festivaalin purkautuessa, heittelin katteettomia drinkkilippuja ilmaan kuin Petri Nygård konsanaan. Kitarassa kielet vähenivät ensin viiteen, sitten neljään, sitten kolmeen, viimein kahteen. Kun kello puolestaan palasi kuuteen, kitaran viimeiset kielet napsautin poikki ja otin taksin kotiin. Tänään postitin kitaran omistajalle uudet kielet. Jos soittaa kolikolla ja sytkärillä, on turha odottaa kielten säilyvän ehjänä.

Soitin yhden poikki, pian toisenkin. Silti jatkaa sain, ihmiset nauroivat ne vain

Sunnuntaina leirinuotilla laulettiin: ”On sunnuntai, sä tulet luokseni”. Laulettiin myös suvivirsi ja sata muuta jo ennestään tunnettua laulua. Niiden lisäksi tehtiin satakunta uutta laulua. Kaikki biisit tehtiin legendaarisen Ikkunaprinsessa-laulun sointukuvion päälle.

Kysyin vaivihkaa viereen istahtaneelta roudarilta ”oletko laulanut joskus kuorossa?”. Hän vastasi ”olen”. Sen huomasi. Sitten huomasin että aurinko on laskemassa joten riensin laiturille. Hetken auringonlasku-lauluja laulettuani, ymmärsin ettei kyse ole auringonlaskusta, vaan auringonnoususta. Vaihdon vähän sanoja.

Viikonlopun juomapelien nimet olivat ”puhalla ja imase” sekä ”tuplana tuoppiin”.

Loput jutut kerron toiste kun nyt pitää lähtee Turkkii.

HFT? (HFT= Hide From Timeline)