Päivä 0. Kuuntelen Yle Suomen laihduttamiseen liittyvää radio-ohjelmaa kotimatkalla. Lähetykseen soittanut herra kertoo urheilevansa intensiivisesti sykleissä, aina kun kokee siihen tarvetta. Siis kun on tarve karistaa muutama joulu- tai kesälomakilo. Hän suosittelee aamujuoksemista, tyhjällä vatsalla, yhden vesilasin jälkeen. Haastan itseni heti: ”Juokse kaksi viikkoa joka aamu heti herättyäsi”. – Haaste hyväksytty

Päivä 1. Herään 6.45 ja huomaan odottavani kellon herätystä kymmenen minuutin päästä. En uskonut voivani tuntea jännitystä ja odotusta aamulenkkiä kohtaan. Suljen silmäni ja kello herättää 6.55. Sujahdin nopeasti edellisenä iltana valmiiksi kaivamiini lenkkivarusteisiin. Valitsen viiden kappaleen soittolistan puhelimestani. Juon puoli lasia vettä ja syöksyn ulos.

Juokseminen ilman varsinaista polttoainetta kehossa tuntuu ikävältä. Jalat ovat tönköt ja erittyvä sylki on paksua, hankalaa räkiä. Lähden heti alussa liian nopeaan juoksuun. Joudun kävelemään hetken kuluttua. Päätin soittolistaa valitessani lenkin pituuden. Kolmannen kappaleen puolivälissä käännyn takaisin. Odotan sitä hetkeä hölkötellessäni oksennuksen tuntu kurkussa. Kotiin tultuani muistan radioon soittaneen herran lupauksen: ”Virkeyttä riittää koko päiväksi”. Itse haluaisin mennä heti takaisin nukkumaan.

Huomiot: Puolikas vesilasi ei riitä, tuulihousut on liian väljät.

Päivä 2. Herään 7.55 ja 8.02 jalkani hakkaavat jo märkää asfaltin pintaa. Join kokonaisen lasin vettä. Valitsin tuulihousujen sijaan colleget, niiden ollessa vähän ihonmyötäisemmät. Harkitsen urheilun lomassa juoksuhousujen hankkimista. Palaan takaisin todellisuuteen ja ymmärrän etten todennäköisesti tule tämän intensiivikauden jälkeen paljon juoksemaan.

Kolmannen kappaleen puolivälissä olen taas puolimatkassa ja käännyn. Jaloissa painaa eilinen venyttelemättömyys. Päivän vireystaso pysyy työpäivän ajan korkealla, illalla väsy tulee aikaisin.

Huomiot: Venyttelemättömyys tulee kostautumaan jossain vaiheessa, pimeässä aamussa on mukavampi juosta kuin valoisassa aamussa.

Päivä 3 – Päivä 5. Kokeilen HIIT-juoksua. Lämmittelyn jälkeen juoksen hetken aikaa täysiä, jonka jälkeen kävelen. Tätä toistetaan loppumatka, noin puolestavälistä kotiin. Huomaan ettei vesilasin voimalla juosta kovalla vauhdilla kuin parikymmentä sekuntia. Vauhti on myös hiljaisempi kuin jos kehossa olisi vesilasin lisäksi muutakin kuin yön kuonat. Kuitenkin koska hiki tulee nopeasti ja HIITin jälkeen on tehneempi olo kuin normaalilenkin jälkeen, jatkan sitä todennäköisesti vielä jatkossakin.

Olen nyt intensiivijakson puolivälissä. Paino ei ole tippunut yhtään, enkä koe ulkomuotoni muutenkaan muuttuneen. Toki tulokseen saattaa huonontavasti vaikuttaa viikonlopun riennot ylensyömisineen ja -juomisineen.

Pohdin lenkkeilyn aiheuttamaa energisyyden, virkeyden tunnetta. Onko se todellinen vai kuviteltu? Matkalla töihin kehoni tuntee päivän lähteneen hyvin käyntiin. Miten se ilmenee? Olen käynyt suihkussa lenkin jälkeen ja olo on sen takia virkeä. Käyn joka tapauksessa suihkussa aamulla eli siitä se ei voi johtua. Lihaksiin tuleva rasituksen paine ei ole vielä alkanut vaikuttaa ja vaikka sen jo tuntisin, eihän se suoranaisesti positiivinen tunne ole. Toki tietää tehneensä jotain, mutta se on enemmän psykologista. Voisinko huijata itseäni? Heräisin normaalisti aamulla ja menisin suihkuun. Matkalla suihkuun miettisin että olipa hyvä lenkki.

Olen maistanut lenkillä aimo annoksen puhdasta aamuilmaa. Ehkä aivoni kaipaavat sitä. Kun aamuilman saaminen yhdistyy lenkkeilyyn, myös lenkkeily näyttäytyy positiivisessa valossa itselleni. Uskon olevani oivaltamisen äärellä.

Päivä 6. Juokseminen tuntuu hiton tylsältä.

Päivä 7. Ihan sama mistä se niin sanottu hyvä olo tulee, se tulee jos on tullakseen. Jos se on riittäävän hyvä olo ja suurempi hyvä kuin juoksemisesta aiheutuva mahdollinen paha, niin voitollehan siinä jää. Nyt ei jää.

Päivä 8. Antaa olla. Ei mun tarvii juosta jos mä en haluu