Joutsenpariskunta lensi taloni yli. Vasten vauvansinisen sävyistä taivasta, taivaallista palokuntaa muistuttavalla mölinällä. Itse olin silloin haravoimassa.
Haravoin viime syksyn lehdisadon vasta nyt keväällä koska löysin perustelut jättää se tekemättä silloin kun lehdet tippuivat.
”Lehdet auttavat nurmikkoa pärjäämään kylmän talven yli” ja ”keväällä voit sitten ajaa ruohonleikkurilla ne silpuksi nurmikon sekaan”.
Lehtiä on niin paljon ja ne ovat niin isoja etten pysty hyödyntämään tuota jälkimmäistä laiskanmiehenneuvoa. Suosittelen joka tapauksessa haravoinnin siirtämistä keväälle. Se on kivempaa pitenevinä kuin pimenevinä iltoina ja kevyt startti puutarhailukaudelle.
Metallikynsisestä haravasta tulee jännä ääni kun sen iskee maahan ja nostaa ylös. Se kuulostaa heinäsirkalta!
Erotin lintujen laulannasta vain kolme erilaista lintua. Niitä oli varmasti enemmän siellä. Se on kyllä hieno se keväinen aamu kun menee hakemaan hesaria postilaatikosta ja kuulee ensimmäiset titityyt. Musta hiljaisuus muuttuu yhtäkkiä kevään toivoksi. Ensimmäisistä lauluista taitaa olla jo viikkoja.
Aurinko paistoi sunnuntaina niin kovaa, että oli pakko ottaa takki pois kun istuskelin paljun rappusilla. Hetken päästä hupparin hihat hohkasi niin lämmintä että olin teepaitasillani. Selkä, johon aurinko ei ylettynyt, eli vielä talvessa, mutta kasvot kylpi kesässä. Koko aamu ja aamupäivä kului lehtiä lukiessa.
Lumi katoaa tällä säällä hujauksessa. Näin viime viikolla sekä pilkkijän jäällä että kaupunkilaisen shortseissa. Olen melko varma ettei vielä ole shortsikeli, mutta vielä varmempi ettei enää ole pilkkimiskeli. Kävin testaamassa oman pihalammikon jään kestävyyden.
Midas oli myös koko päivän pihalla. Hän kokee ensimmäistä kevättään ihan täysillä; Säntäilemällä päämäärättömästi ympäri pihaa ja kiipeämällä paikkoihin joista hän ei uskalla tulla alas. Hän, kuten isäntänsäkin, osaa kuitenkin ottaa ihan vaan rennosti ja nauttia.
Ikkunoiden likaisuus esittäytyy julmuudessaan tietysti sitten samaan aikaan kun muualla alkaa näyttää vihdoin kauniilta. Toisaalta, aurinkoisella säällä ei tarvitse olla sisällä niitä ikkunoita kauhistelemassa.
Keitin jauhelihakastikkeen. Ruskeaa kastiketta varten jauhoja pitää paahtaa rohkeudella. Paahdettujen jauhojen ja kiehuvan veden yhdistelmästä syntyy usein sankka savu.
Mutta myös erinomainen kastike.