Kari Hotakaiselle

Nyt on käynyt Kari Hotakaiselle anssikelamainen flaksi. Viittaan kelamaisuudella tietysti syksyn 2009 Valkoisia tulppaaneja -ilmiöön, eli Kelan Aamu-kappaleeseen, jossa kertoja pohtii tuovansa rakkaalleen tänään valkoisia tulppaaneja.

Ongelma on siinä, että laulu tosiaan sijoittuu alkusyksyyn, mutta tulppaaneja alkaa saada vasta marraskuussa! ”Hups”, totesi Kela kotisivuillaan. Asiavirhe selvisi lauluntekijälle kun muuan kukkakauppias soitti radioon ja kertoi laulusta innostuneiden mieshenkilöiden jonottavan nyt kukkakaupan ovella ei-oota. ”Toivottavasti kukkakaupoista on kuitenkin lähtenyt valkoisten tulppaanien asemesta joitakin muita yrttejä kotiin vietäväksi”, toivoi Kela.

Tarinankerronnan kannalta on mielestäni erittäin ok taivuttaa totuutta tarinan mukaiseksi, jos siitä tulee jollain tavalla parempi. Historiankirjat erikseen, tarinoiden tarkoitus on mielestäni luoda tunnelmaa, rikastuttaa ajattelua ja innostaa. Onko tulppaanien saatavuus olennaista, kun puhutaan rakkaudesta? Ei periaatteessa, mutta miksei se kertoja voisi nyt kuitenkin mennä ostamaan kukkia, joita on saatavilla.

Fiktiivisen kerronnan potentiaaliset kipupisteet ovat niitä, joissa keksitty tarina piipahtaa oikeassa maailmassa. Viittaukset todelliseen elämään tuovat laulunsanoihin tai romaaniin tartuntapintaa, mutta kuulijana-lukijana oletan niiden asioiden olevan silloin totta. Tai todella selkeästi epätotta.

Esimerkiksi: Helsingistä Tampereelle on noin 180 kilometriä. En tykkäisi, että kirjassa sanottaisiin sinne olevan 160 kilometriä jos joka päivä ajaisin kyllästyneenä sitä väliä. Jos kirjassa taas sanottaisiin, että Tampereelle on 1250 kilometriä, se olisi älyttömyydessään taas tosi ok.

No kuitenkin, menin eilen illalla sitten sänkyyn vaaleanpunaisen hotakaisen kanssa enkä päässyt kuin sivulle 39, kun valkoiset tulppaanit tömähtivät mieleeni. Luin jotain, mikä ei tuntunut oikealta. Laitoin kirjan sivuun ja aloin tutkia asiaa. Ensin puhelimellani, sitten mielessäni. Asia vaivasi eikä uni meinannut tulla. Tämä on se kohta, jossa vati meni jumiin:

Tumma ääni valitti, että Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Karttunen levitti kätensä ja yhtyi kertosäkeeseen. Hänen silmänsä menivät sikkuraan ja ihan viivoiksi kun hän lipui Lapin kesän ytimeen, ja kun hän tuli pois sieltä, hän repesi nauramaan ja löi käsillään tuolin käsinojia.

Monessa biisissä on kertosäe, johon voi yhtyä kädet levällään, mutta ei Lapin Kesässä. Siinä on säkeistöjä toistensa perään, ei kertosäettä. Mikään säkeistö ei toistu. Mikään yksittäinen lause ei toistu. Siinä ei ole kertosäettä. Se kismittää.

Niin, arvoisa Kari Hotakainen, mikäli joskus päädyt lukemaan tämän viestin, pyydän kohteliaasti kertomaan mitä Lapin Kesän versiota Karttunen niin antaumuksella tulkitsi ja ennen kaikkea, miten se kertosäe menee?