Niili on maailman pisin joki. Koillis-Afrikassa kiemurteleva joki kantaa mukanaan lietettä, jonka ansiosta sen varrella maata viljelevät ihmiset saavat viljansa kukkimaan. Ennen Välimereen pulahtamistaan joki haarautuu erittäin ravinnerikkaaksi suistoalueeksi. Niilin suisto on yksi maailman tiheimmin asutuista alueista ja varttimiljardin ihmisen muonavaranto.

Ehkä siksi, että Niilin suisto muistuttaa puolikasta ilmapalloa ja itse Niili sen narua, Afrikka ja Niilin suiston eläimet oli tämän vapun teema.

Reilut kaksikymmentä metsäteollisuusyrityksen HR-ihmistä löysivät tiensä oikean oven taakse vesivärein maalatun viiriripustuksen ansiosta. We Will Wappu. Vappuaaton toimintasuunnitelmana oli kiertää kyseisellä suomalaisdelegaatiolla neljä krakovalaista kotia, maistella erilaisia simoja ja riehakoitua. Kaikki tiesivät, että teemana on Afrikka, mutta kukaan ei tuntunut tietävän miksi.

Mielenkiintoinen ilmiö korostuu, kun suunnilleen samanikäiset, toisilleen tuntemattomat ihmiset lähtevät töihin ulkomaille. En tiedä onko ilmiölle oikeaa nimeä, mutta kutsun sitä nyt vaikka kanariansaaret-ilmiöksi.

Esimerkiksi: Kun kaksi mäntsäläläistä samoilijaa kohtaavat toisensa Oulangan karhunkierroksella, he ystävystyvät välittömästi. Ilman mitään muuta syytä kuin se, että kaksi mäntsäläläistä sattui nyt patikoimaan samassa paikassa. Kanariansaaret-ilmiö.

Kun kaksi suomalaista Real Madrid -fania löytävät toisensa espanjalaisesta jalkapallokatsomosta, he halaavat ja tuulettavat yhdessä kuin olisivat tunteneet toisensa aina. Suomessa he vain mulkoilisivat toisiansa. Kun matkustaa tarpeeksi kauas, kanariansaaret-ilmiö saa jopa suomalaiset ja ruotsalaiset tuntemaan sielujen veljeyttä toistensa seurassa.

Yhteisöllisyyden tarve on voimakas tarve. Se karkottaa koti-ikävää ja saa vieraaseen paikkaan turvallisuuden tuntua. Se mahdollistaa myös erinomaisten vappukinkereiden järjestymisen Puolassa työskentelevien suomalais-maahanmuuttajanuorten kesken.

Oli simaa ja serpentiiniä, oli kaikkea. Paitsi Afrikkaa tai Niilin suiston eläimiä. Ensimmäisen kodin ruokatarjoilut viittasivat mokkapaloineen ja voisilmäpullineen enemmänkin supisuomalaisiin rippijuhliin kuin Afrikkaan. Booli rakentui vahvasti puolalaisen Pirkka-votkan ympärille.

Toisen kodin makumaailma kulminoitui Limoncello-pulloon, eli etelä-Italiaan. Matkattiin maantieteellisesti jo lähemmäs varsinaista teemamaata. Puola oli kuitenkin edelleen vahvasti läsnä, sillä tarjolla oli myös kuuluisaa paikallista euron skumppaa. Kolmannessa kohteessa äyskäröitiin pahvimukeilla sangriaa. Siinä harhauduttiin jo reilusti reitiltä, sillä Niili ja sen eläimet sijaitsevat aivan eri mestoilla.

Aloin epäillä, oliko Afrikka-teema vain pelkkä vitsi tai juhlakansan houkuttelua varten liikkeelle laskettu juoru.

Ympyrä sulkeutui ja joen virta löysi uomansa saavuttuamme vappumarssin viimeiselle etapille. Ympyrän sulkeutumista ei kuvaa ainoastaan se, että teemalle löytyi vihdoin tarkoitus, mutta myös se, että tämä neljäs koti sijaitsi loogisesti ensimmäisen kodin naapurissa. Etenemisjärjestys sai minut kyseenalaistamaan matkanjohtajan suunnittelutaidot.

Viimeisessä kodissa soi Toto:n Africa, repeatilla tietysti. Kun ei soinut, soi Shakiran Waka waka. Tarjolla oli afrikkalaisia herkkuja, kuten ananasta ja popcornia. Eikä siinä kaikki! Siellä oli Niilin eläimet -värityskirja, tusseja ja pari arkkia eläintarroja, joista hilpeä vappuväki koosti kollaasin keltaiselle kartongille. Se ei siis ollutkaan huijausta.

Kun kello vaihtui toukokuuksi, ripustettiin teos juhlallisin menoin olohuoneen seinälle.

 

Afrikka ja Niilin suiston eläimet. Vappu. En edelläänkään löydä yhteyttä näiden välille, mutta kenties minun ei ole tarkoituskaan. Ja toisaalta, ehkä tämä yllättävien teemojen luominen on omiaan nostamaan jo osin perinteiden pyörteisiin nuukahtaneet vuosijuhlat uudelle tasolle. Mitähän sitä juhannukseksi keksisi?