Kaikki ne räntäsateen piiskaamat työmatkat, kun on pitänyt rättiväsyneenä pysähtyä tankkaamaan. Kaikki ne pakkasen puremat bensapistoolit, joista on paljain käsin kestänyt kylmissään puristaa vain pari litraa kerrallaan. Kaikki ne kiireisinä aamuina syväjäähän itsensä vetäneet bensatankin korkit. Kaikki ne maksoivat tänään itsensä takaisin.

Lopen ABC. Siellä se tapahtui. Se, mistä kuulee tarinoita kerrottavan, mutta tarinat eivät ikinä kerro kuka tapahtumaa oli todistamassa. No minä sen tällä kertaa todistin ja aion kertoa siitä nyt sinulle.

Olin nimittäin tänään tankkaamassa Lopen ABC:llä. ABC:llä – tietysti – olenhan asiakasomistaja. Lopen ABC on kylmäasema, jonka historia on seuraavan kaltainen: ennen siellä oli neljä tankkauspaikkaa, nyt siellä on vain kaksi tankkauspaikkaa. Pois vietyjen pistoolien tilalle on samassa yhteydessä tuotu roskis. Eli ei kovin mielenkiintoinen historia – ennen tätä päivää.

No, kuitenkin. Laitan siinä S-etukorttia korttipäätteeseen, kun huomaan toisen auton kaartavan pihaan ja ajavan sille puolelle jossa on se roskis, vaan ei yhtään bensapistoolia. (Blogini muuten ei ole toteutettu yhteistyössä S-ryhmän kanssa vaikka jo toisessa kirjoituksessani putkeen teen viittauksen heidän kanta-asiakasohjelmaansa). Kuski ilmeisesti huomaa, että roskishan se siinä nököttää mistä bensaa pitäisi saada ja kurvaa vaivihkaa pois.

Yllättäen hän ei ajakaan minun öljylähteeni vastapuolella olevalle tyhjälle tankkauspaikalle, vaan suoraan minun perääni. Näin me siis olemme peräkkäin toisella tankkauspisteella ja toinen tankkauspiste on tyhjillään. Syytä en keksi. Kunnes keksin! Vanhempi pariskunta ei ehkä ole vain nähnyt tankin toisella puolella olevia pistooleja. Päätän avustaa.

Otan katsekontaktin vuoroaan odottavaan pappaan samalla kun pumppaan jo dieseliä omaan koneeseeni. Piirrän vapaana olevalla kädelläni ilmaan kaaren, jossa kaaren alkupää kuvastaa papan autoa ja kaaren loppupää tyhjää tankkauspaikkaa. Tämän ilmapiirroksen tarkoituksena on ilmentää siirtymistä. Viesti tuntuu menevän perille, mutta papan pään liike viestittää jostain syystä takaisin: ”ei”.

Miksiköhän ei? Ikkuna avautuu ja papan pää tulee puoliksi ulos. Sanon, että ”tuossa on tosiaan toisella puolella myös tankki, niin ei välttämättä tarvitse odotella”. Sitten se tulee. Kommentti, jonka ansiosta Lopen ABC ei ole enää kuten ennen. Kommentti, jonka uskoin olevan vain urbaania legendaa.

Ei onnistu, kun tässä on samalla puolen tankki kun sulla.

Katseeni jähmettyy ja aika pysähtyy. En tiedä kuinka toimia. En tiedä mitä sanoa, joten sanon: ”aaa, joo”. Sähköikkuna surisee kiinni. Mielikuvani siitä, miltä näyttäisin nauruun räjähtäneenä bensapistooli kädessäni, ei helpota yhtään. Yritän huomaamatta hihitellä kaulukseeni ja purra huulta.

Noin neljänkymmenen litran kohdalla pappa ilmeisesti ymmärtää itsekin. Hän hivuttautuu takavasemmalle, kääntää autonsa ja peruuttaa sen toiselle puolelle tankkia. Saan viimeisteltyä oman operaationi juuri kun pappa nousee autostaan ja menee syöttämään omaa etukorttiaan automaatille.

Katseemme ei kohtaa. Molemmat tiedämme mielissämme, että mitkään sanat eivät enää tuo tilanteeseen tolkkua. Kävelen hiljaa autolleni ja ajan kotiin.

No en minä tietenkään ilkeyttäni koko kotimatkaa nauranut. Näitä vaan tapahtuu niin harvoin.