Tämän viikon muistiinpanoista moni olisi ansainnut paikan sunnuntain summeerauksesta, mutta ikävä kyllä vain 5 mahtuu mukaan. SS21:n pääosassa siirtolapuutarhamökki, kuplivat kiitokset, kitara, kirja ja lentoliput.

1. Muistiinpano: Perjantai 26.5 klo 16:49

Rojahdin korituoliin, aurinkolipan suojiin, niin että ainoastaan näppiksellä töpöttävä 2-sormijärjestelmäni ylsi iltapäivän hellään helotukseen.

Siirtolapuutarhamökki, sen syvätyyni idylli ja mullan alla oikeaa hetkeä odottavat sateenkaaren monivuotiset värit tulisivat rentouttamaan ja virkistämään viimeisenkin vilinän vintiltäni.

”Mökki on aika suhteellinen asia”, sanoi veljeni perjantai-iltapäivänä. Hän tuli valmistelemaan 12-nenäisen naislauman polttareita kotiini. Hän koki, että mökille. Siinä missä minä lähdin mökille kotoani, hän lähti mökille kotiini. Kai se on sillä tavalla, että ettei siellä voi olla mökki, missä on arki.

Polttariseurue antoi miellyttävän syyn lähteä pitkästä aikaa ihastelemaan mökkimosaiikkia Kantolannimeen koko viikonlopuksi. Järvenrantasaunaan, kirjan lukuun, grillaamaan ja ihmettelemään puuhakkaita vanhuksia.

Puuhakkaat vanhukset jakautuvat Kantolassa kahteen luonnelokeroon: söpöihin ja äkäisiin. Alueella on seitsemänkymmentä mökkiä, joissa kesäasuu reilut 100 senioriviljelijää. Siihen joukkoon mahtuu muutama vimmatun vihainen yksilö. Onneksi tämä meidän mökki on alueen syrjäisemmällä laidalla.

Vanajaveden yli kantautuu moottoritien äänet. Lehdet suodattavat osan melusta, tuuli osan, linnut osan ja pation katossa roikkuva ruokailuvälineistä tehty kattokruunu osan. Lopulta, on ihan hauska tietää olevansa noin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta, mökillä.

Turvassa tietyllä tavalla, ikään kuin pienoismallin sisällä. Ei sieltä ymmärrä kukaan etsiä.

2. Muistiinpano: Maanantai 22.5 klo 13:52

Lähetin työkaverilleni viestin: ”Huh! Suuret kiitokset!”. Olin hämmentynyt. Olin juuri tullut mystisen aarteenmetsästyksen viimeiselle rastille, ratkaissut arvotuksen ja löytänyt kultakätkön.

Kello 11:55 olin saanut ensimmäisen vihjeen. Se oli kuva:

Pyörittelin kuvaa hetken aikaa, mutta en saanut siihen tolkkua. Pyysin vinkin.

”Panssariajoneuvo XXX + mistä kaupungista kyltti on?”, hän vastasi.

Pasi + Los Angeles = PASILA!

2(pac) + Floor (Jansen) = 2.Kerros!

Their favourite room? = JAZZ-neukkari 2. kerroksessa!

The Look + Down Under + Telephone = Neukkaripuhelimen alla on jotain!

Siellä oli QR-koodi. Latasin QR-lukusovelluksen puhelimeeni ja luin koodin. Se vei minut lähettäjän luomalle sivustolle. Siellä oli seuraava vihje:

Pyörin työpaikan kolmoskerroksessa hetken kunnes oivalsin, että kyseessä on lukollinen lokero. Lähdin etsimään lokerikkoa, jossa oli arvuuttajan nimi. Samaan aikaan pohdin, että mikä numero on henkilökohtainen ja sisältää vain neljä numeroa? (Lokeron lukitukseen käy vain nelinumeroinen koodi)

Löysin lokerikon. Siinä ei ollut nimeä, vaan sama maisemakuva kun vihjeessä.

Pyörin oven takan 15 minuuttia.

Kello 13:52 sain lukon auki omalla henkilönumerollani.

3. Muistiinpano: Torstai 25.5 klo 11:35

Luovuin toisesta kitarastani. Pienestä Martinista, jonka olin ostanut toukokuussa 2014 Barcelonan matkaa varten. Ostin pienen kitaran, jotta saisin sen mukaan lentokoneen matkustamoon. Se oli kyllä hyvä ostos.

Pikku-Martin kävi myös Pariisissa kanssani, samana matkustelun kultavuonna 2014. Pariisissa ei saa soittaa kadulla kitaraa jos siihen ei ole erikseen hakenut lupaa. Minä soitin Eiffelin juuressa, Invalidikirkon pihassa ja Seinen varrella.

Paras muisto tuosta kitarasta lienee kuitenkin karkkilalaisilta festareilta, Sunset Beach Partyista.

Olin nimittäin keplotellut kitaran kanssa itseni backstagelle. Tapasin siellä kaksi lempilauluntekijääni, Samuli Putron ja Olavi Uusivirran. Olavin keikan aikana kävin laulamassa yhden biisin kertosäkeen. Putrolle puolestaan soitin kitaraa lavan takana.

Enkä pelkästään rohjennut soittaa kitaraa, vaan opetin häntä soittamaan hänen omaa kappalettaan hieman eri tavalla kuin hän on sitä tottunut soittamaan. Mielestäni minun tapani oli hieman elegantimpi ja herkempi.

Näin kolmen vuoden jälkeen olen edelleen samaa mieltä.

Kitarasta tulee hauskoja muistoja mieleen. Mutta niin kuin kaikki muistot, eivät nämäkään ole kiinni kitarassa. Ne on enemmänkin kiinni vaikkapa tässä tekstissä. Ja tämä teksti säilyy vielä siinäkin vaiheessa, kun kitaran uusi omistaja polttaa Martininsa esim juhannuskokossa.

4. Muistiinpano: Lauantai 27.5 klo 11:55

Makasin siirtolapuutarhamökin sängyssä. Olin syönyt aamupalaksi palan ruislimppua pippurituorejuustolla ja juonut lasillisen mustikkamehua. Sitä samaa mustikkamehua mitä Finnairin lennoilla tarjotaan. Maan kamaralla sen maku ei ole niin täyteläinen kuin kilometrien korkeudessa.

Suljin kirjan kannen. Sain viimeisteltyä parissa tunnissa Antti Tuomaisen uusimman: Mies joka kuoli. Kylläpä olikin poikkeuksellinen viihdyttävä ja juoneltaan kekseliäs kirja. Tuomainen on kirjoittanut murhamysteerin, jossa huumorin tummuus saa pahanteot näyttämään arkipäiväisiltä, jopa hauskoilta sattumuksilta.

Vahva suositus!

5. Muistiinpano: Lauantai 27.5 klo 11:58

Löysin halvat lennot Alicanteen. En voinut vastustaa elokuista Espanjan rantalomaa, ostin ne.

9 päivää Alicanten vanhassakaupungissa, pikkuruisessa Airbnb-kämpässä. Kuulostaa briljantilta budjettimatkalta meikäläisen korvaan.

”A tiny sailor’s house in core of Alicante’s old town. It has two levels and it’s been just fully rebuilt. This is the oldest part of Alicante, and the house is just below the Santa Barbara Castle, From the window you’ll have a direct view to the sea.”

Saa suositella ravintoloita merinäköaloilla, hiljaisia viinitiloja, valokuvauksellisia kävelyreittejä, edullisia autovuokraamoja ja muuten vaan käymisen arvoisia paikkoja Alicantesta tai lähistöltä

Toukokuun viimeistä sunnuntaita toivottaen,

Arvi