En tehnyt sitä kun istuin parturituolissa
En tehnyt sitä, vaan kuuntelin saksien kilkettä ja mietin, että kuinkahan paljon tällainen nopea saksiminen vaatii keskittymistä. Vai ajatteleekohan parturi tässä samanaikaisesti kaikkia muita juttuja, kuten minäkin, salaa hiljaa mielessään.
Viereisessä penkissä istuva mies sai puhelun ja omalta parturiltaan luvan vastata siihen. Hän ei vastannut. Kymmenen minuutin päästä viereisen viereisessä penkissä istuva mies sai puhelun. Hän vastasi, koska väriaine vaikutti hänen päässään ja parturi oli lähtenyt ottamaan pyyhkeitä kuivausrummusta.
Tukkavärimies oli unohtanut toimittaa jonkun asian. ”Pahoittelut siitä, olen unohtanut sen kokonaan, soitan saman tien tukkurille ja kysyn milloin sen voisi toimittaa”. Suoraselkäistä myöntää mokanneensa, mietin. Olisihan hän voinut vierittää vastuun halutessaan vaikka sille tukkuripololle.
”Saako niskan häivyttää?” oli puoleen tuntiin ensimmäinen keskustelunavaus ja siitä johtanut keskustelu, jonka kävin oman parturini kanssa. Sitä ennen olin sanonut pesupisteellä ”kiitos”. Yllättävän paljon aikaa oli vierähtänyt näiden keskusteluiden välillä. Tietysti se häivytetään, se niska.
Niskaraja kuuluu häivyttää.
Tuijotin suurimman osan mukavan mykästä puolituntisesta pöydälle asettelemiani silmälaseja. Aikana, jona en tuijottanut pöydälle asettelemiani silmälaseja, tuijotin kengänkärkiäni. Parturi oli pyytänyt laskemaan leukaa vähän.
Välillä tuijotin epätarkkaa itseäni liian kaukana olevasta peilistä. Jouduin hieman siristelemään löytääkseni itseni sieltä, joten lopetin sen arvellen näyttäväni hölmöltä.
Kaikenlaista tein ja mietin, mutten kertaakaan sitä.
En tehnyt sitä kun odotin kebabannoksen valmistuvan
En tehnyt sitä, vaan seurasin kebabravintolaan jälkeeni tulleen pariskunnan touhuja. Mies ja nainen, kolmissakymmenissä, vähän päälle. Molemmat tilasivat kebabin riisillä, kuten minä hieman aiemmin.
Oli lounasaika, vähän yli yksitoista. Lounasaikaan kaikkiin kebabannoksiin ja pizzoihin kuuluu alkusalaatti, 0,33l limutölkki, maito, vesi sekä kahvi tai tee.
Nainen otti vesikannun kylmäkaapista ja meni seinänvieruspöytään. Mies toi itselleen ja oletetulle naisystävälleen ruokailuvälineet sekä itselleen 0,33l kokistölkin. Sen jälkeen hän meni hakemaan itselleen salaattia: vähän salaattia, suolakurkkua, herneitä. Miksiköhän herneitä? Miksiköhän herneitä ylipäätään on kebabravintolan salaattipöydässä, mietin. Mietin herneitä, en sitä.
Kevyt töräys salaattikastiketta.
Mies palasi pöytään ja söi nopeasti salaattinsa. Yksinäinen vanha mies tilaili samaan aikaan kassalla kebabia ranskalaisilla. En ole ennen nähnyt niin vanhan miehen tilaavan kebabia ranskalaisilla. Ylipäätään kebabia. En paheksu.
Kebabriisipariskunnan mies nousi pöydästä. Ihmettelin, että minne hän nyt menee, mikä on saattanut unohtua. Sillä matkalla kun hän käveli kylmäkaapin luo, en sitä keksinyt, mutta kun hän otti toisen tölkin kokista, ymmärsin mistä oli kysymys.
Hänen oletettu naisystävänsä ei ollut ottanut lounaaseen kuuluvaa 0,33l limutölkkiä, joten hän kävi hakemassa sen mikä heidän ruokakunnalleen tässä lounastilanteessa kuuluu. Toisen 0,33l limutölkin, itselleen.
Minun lounaaseeni 0,33l limutölkkiä ei kuulunut, arvatkaapa miksi.
Siksi, että minä vastasin ”mukaan” siinä vaiheessa kun minulta kysyttiin ”mukaan?”. Mukaan otettuihin lounasannoksiin ei kuulu 0,33l limutölkki. Se lukee ruokalistajulisteissa. En paheksu.
Jatkoin hetken vielä ihmisten tuijottamista, ennen kuin oma kebabriisini lähestyi pikkupussiin käärittynä minua kohti. Sitten ajoin kotiin. Koko tänä aikana en tehnyt sitä.
En tehnyt sitä kun odotin seuraavan jakson latautuvan Netflixissä
Ozark. Oikein hyvä sarja. Oikein oikein hyvä sarja. Se on uusi sarja Netflixissä. Se kertoo nelihenkisestä perheestä, jonka isä ajautuu tukalan tilanteen kautta tekemään erikoisen diilin huumeruhtinaan kanssa. Erikoisen diilin myötä- ja jälkivaikutuksia seurataan sarjan ensimmäisen kauden 10 jakson verran.
Katsoin ne kaikki.
Periaatteessa huumepohatta ja hänen ikeessä irvistelevä tavallinen keskiluokkainen amerikkalaisperhe ei kuulosta kovin kekseliäältä, mutta juoni on mielestäni peruskaavasta poikkeava ja mielikuvituksellinen.
Jason Bateman, nimeltä tuntematon mutta monenlaisissa huumorifilmeissä naurattanut komediakasvo, ottaa Ozarkissa älykkäämpää ja vakavampaa roolia ja tekee sen vakuuttavasti.
Hmm. Ei minun pitänyt kertoa Ozarkista, vaan siitä etten tehnyt sitä silloinkaan, kun odotin seuraavan Ozark-jakson latautuvan. Jostain syystä viime aikoina seuraavan jakson latautuminen on alkanut ottaa enemmän aikaa kuin aiemmin.
Tarkistin internetyhteyteni megabitit ja ne näyttivät olevan tolpillaan. Ehkä se on vuosia vanha Apple TV, joka alkaa temppuilla. Joka tapauksessa, seuraavan jakson latautuminen kestää joskus jopa 2 minuuttia. Se alkaa lähestyä ajassa sitä pituutta, joka piti odottaa, että VHS-kasetti kelautui edellisen katselukerran jälkeen takaisin alkuun.
Se ei kyllä silloin tuntunut niin pitkältä ajalta. Mutta nyt se tuntuu. Ehkä se on siinä, että ei kuule sitä surinaa, etenemisääntä, joka VHS:stä lähtee kelautuessaan. Sitä näkee vain pienen ympyrän muodossa etenevän pistemuodostelman, joka yrittää todistaa, että jotain siellä prosessoreissa ja piirikorteilla mukamas tapahtuu.
No kaikesta tästä hermostuttavasta hitailusta huolimatta, en tehnyt sitä. En kertaakaan.
En tehnyt sitä ensimmäisenä kun heräsin
En tehnyt sitä ensimmäisenä kun heräsin, vaikka kehoni huusi dopamiinipursketta. Päätin pohdiskella hetken aikaa makuuhuoneen lautakattoa.
Se on minun tekemä lautakatto. Lautakaton päällä on ruskea voimapaperi ja sen päällä 15 senttiä villaa. Arvioisin, että joissain kohdissa villaa ei ole lähellekään niin paljon, koska vuoden 2011 jälkeen, jolloin katon tein, on lautakaton pinnalla juossut yksi jos toinenkin päästäinen/orava.
Uskon heidän syöneen/roudanneen eristettä niin, että villapeite näyttäisi huonosti kerityltä lampaalta, jos kattolautaa hieman raottaisi. En paheksu. Annan lähinnä olla.
Kun olin saanut näennäisesti tarpeekseni lautakaton miettimisestä, mietin sitä lisää. Tein nimittäin tuohon hieman mansardikattoa sisäisesti muistuttavan katon saumoihin raakalaudasta saumapuut, joiden liitoskohtiin sahasin kuviosahalla erilaisia kuvioliitoskokeiluja.
Muutamaan tuli tolppaliitos, yhteen ympyrän muoto, yhteen tähti. En muista tuliko johonkin vielä joku muu. Vuosina 2011-2013 muistan esitelleeni näitä liitoksia ylpeänä vieraille, mutta nyttemmin esittely on jäänyt vähemmälle. Täytyypä muistaa esitellä ensi kerralla kun joku tulee kylään.
Tai muistapa Sinä, jos tulet käymään, katsoa makuuhuoneen katon saumakohtien raakalautojen liitostaidetta. En edes taida ottaa niistä kuvaa tähän. En ehkä ota yhtään kuvaa tähän postaukseen. Vaikka viime summeerauksessa nimenomaan totesin, että tällä viikolla kamera pysyy paremmin käsissä.
Oli miten oli, en tehnyt sitä minään aamuna tällä viikolla.
En tehnyt sitä kun avasin samppanjapullon
En tehnyt sitä vaikka kello tuli torstaina 16:00. En tehnyt sitä vaikka laitoin sähköpostin poissaoloilmoituksen päälle. En, vaikka mieli olisi tehnyt. Lähdin sen sijaan pyöräilemään. Pyöräilin ja kuuntelin podcasteja.
Pyöräilin noin kymmenen kilometrin lenkin, jonka reittiä en osaa ikinä kuvailla, koska en muista sen risteyksen nimeä josta sinne käännytään enkä sen toisen risteyksen nimeä, josta käännytään takaisin sille tielle, joka lopulta tuo takaisin kotiin.
Kun avasin torstai-iltana loman alun kunniaksi ostamani samppanjapullon, kannoin nojatuolin pihalle auringonpaisteeseen ja laitoin Delv!sin Sunday Interluden soimaan, en tehnyt sitä.
Ai mitäkö en tehnyt?
No, avannut puhelinta, tai ennen kaikkea sosiaalisen media aplikaatioita. Haastoin itseni olemaan tuijottamatta sitä paholaisen ledinäyttöä. Ja onnistuin aika kiitettävästi. Parhaimpana päivänä, torstaina, käytin puhelinta vain 15 minuuttia. (Lähde: puhelimen käyttöä mittaava Moment-sovellus)
Mitä sitten?
No, ei varmaan mitään. Mutta jos tuijottaa ihmisiä kebabravintolassa samalla intensiteetillä kuin tuijottaisi puhelintaan, voi nähdä jotain hauskaa. Tai sitten näkee kun joku renkolainen mies hyödyntää lounasetua ihan tosissaan.
Jos jokin asia on kuitenkin varma, niin se, että tuhannen sanan summeerausta ei kirjoita jos tuijottaa puhelimen näyttöä, mutta sen saattaa kirjoittaa niistä hetkistä jolloin ei tuijottanut.
Inspiraation puhelimen käytön vähentämiseen löysin täältä.
Sunnuntaita*,
Arvi
ARVI 