Minulla on liikaa harrastuksia. Tai ainakin tuo lausahdus toimii hyvänä selityksenä sille, miksi en ehdi harrastaa yhtä parhaimmista harrastuksistani: kirjoittamista. Oikea selitys on kuitenkin jotain sen kaltaista, että vaikka olisikin aikaa kirjoittaa, aina ei ole hyvä aika kirjoittaa.
Loma
Jos et tiedä kuinka rystysten avulla lasketaan kuukausissa olevien päivien lukumäärät, kannattaa lukea tämä kirjoitus. Jos tiedät, kuinka se tapahtuu, kannattaa tämä kirjoitus lukea muista syistä, jotka paljastuvat kirjoitusta lukiessa. Ja jos ei paljastukaan, niin menetit vain n. 7 minuuttia elämästäsi.
Se, että jokin paikka ehtii tulla tutuksi ja kotoisaksi lyhyen matkan aikana, tuntuu siltä kuin saavuttaisi jotain paikallisesta elämästä. Ihan kuin hetkellisesti integroituisi kaupungin arkeen. Vaikka se olisi käytännössä vain turistikahvilassa istumista.
Kyllähän sen etukäteen jo sääennusteista pystyi laskemaan, että todennäköisyydet aurinkolomalle oli olemattoman pienet. Forecan arvaukset vaihtelivat kahden ja kolmen sadepisarapilven välillä oikeastaan koko lomaviikon ajalle.
Kylmä vesimeloni rouskahtaa ja jättää suupielet valumaan punaisia vanoja. Makeat puraisut vievät janon ja nälän hetken kauemmaksi. Tahmeat kädet ja kasvot pakottavat pulahtamaan lämpimään meriveteen.
Asetin valokuvaustavoitteen: Otan peltipurkkiratikasta sellaisen kuvan, jossa näkyy kyydissä olevia matkustajia, jotka tekevät jotain mielenkiintoista. Muut ratikat eivät tule kysymykseen, sillä ikkunoista ei näy riittävästi läpi ja – no, ne ovat rumia.
Pari tuntia keskiyön jälkeen lämpötila laskee 24 asteeseen. Heinäsirkat ovat lopettaneet sirityksen jo aikoja sitten. Naapurin mies on lopettanut oman hoilotuksensa vain vähän aikaa sitten ja kissatkin ovat jättäneet tältä yöltä jo toisensa rauhaan. Voin poistaa korvatulpat. Kulaus ruumiinlämpöistä vettä. Kuin kuolaa joisi.
Lämpöä riittää, valoa riittää, cavaa ja paellaa riittää. Käveltävää, kuvattavaa ja luettavaa riittää. Lomaakin on vielä kivasti jäljellä […]
ARVI 