Oli erilainen viikko: Otin tuntemattoman riihimäkeläisen kyytiin, etsin mielenrauhaa kolmesti 18 tunnin sisällä ja kirkkoherra ilmestyi viereeni olutmaistajaisissa.

Kuka tahansa ovesta tulee, on kristus

En tykkää kaljasta. Juon sitä vain äärimmäisessä hädässä: jos olen virittynyt hiprakoitumaan, eikä muuta ole tarjolla. Näin kävi kerran turkkilaisella laivaretkellä, kun kapteeni ei ollut varannut kylmälaatikkoon muuta kuin Efestä. Naama irveessä litkin kitkerää ja väljää viljamehua.

Tänä kesänä maistoin serkkuni häissä hänen itsensä valmistamaa Motueka Saisonia, lähinnä kohteliaisuuttani, mutta myös maltillisella mielenkiinnolla. Kykenin nautiskelemaan tarjolla ollutta olutta puolikkaan juomalasillisen ja sitten tuli stoppi. Loppuillan yritin käännyttää sulhasta hänen omia kaljojaan vastaan. En onnistunut.

Tämän viikon torstaina istuin Paavalin seurakunnan kirkkoherran, Kari Kanalan, vieressä beer tastingissä. En ollut kotikentälläni, mutta jumaloppineen läsnäolo teki oloni turvalliseksi.

Kirkonmiehen kohtaaminen oli yksi viikon kohokohdista. Keskustelut johtamisesta, vuorovaikutuksesta ja empatiasta pyörivät täysin samojen oppien ympärillä, oli kyse sitten pappien valmentamisesta tai teleoperaattorin asiakaspalvelutyön kehittämisestä.

”Tärkeää on kuunnella ja kysyä – kysyä erityisesti, että ’Miten’”. ’Miten’ -kysymys ei ole ihmistä tai hänen historiantekojaan tuomitseva siinä missä ’Miksi’. ’Miten’ on mielenkiintoisempi ja aikaansaamisen kannalta olennaisempi kuin ’Mitä’. ’Miten’ on ratkaisukeskeinen, tulevaisuuteen tähtäävä, aivot aktivoiva kysymys. Se on parempi kuin mikä tahansa O-kirjaimella alkava kysymyssana.

Kirkkoherran kuuntelemisen kyky oli korviintuntuva. On aina hurjan mielenkiintoista keskustella ihmisen kanssa, joka selkeästi yrittää ymmärtää mitä minulla on sanottavana ja jolle toisen ihmisen puhe ei ole vain tauko omassa puheessa. Kirkollisverolle löytyi yhtäkkiä vaste.

Keskustelu ohjautui tuopin ääressä ihmisyyden alkulähteille, tasa-arvon ja inhimillisyyden teemoihin. Pastori Kanalaa mukaillen, on aivan sama itkeekö ihminen plyysisohvalla vai pahvilaatikossa, kaikkia tulee auttaa, kun on hankalaa.

”Kuka tahansa ovesta tulee, on kristus”, sanoo Kari ja päätyy ties kuinka monennetta kertaa puhelimeni muistioon siteerattavaksi. Omassa mielessäni virke kääntyy jatkuvan oppimisen näkökulmaan niin, että ”kuka tahansa ovesta tulee, on opettaja”.

Tai jos oikein maalliseksi heittäytyy, niin ”kuka tahansa ovesta tulee, on ostava asiakas”.

Siinä missä kirkkoherra kuljetti konkkaronkan ihmisyyden perustuksille, Vltavan liikeideapäällikkö Heikki Lepo johdatti meidät pilsnerin alkulähteille, 1800-luvun puolivälin Tsekkeihin, Plzeňin kaupunkiin, mistä legendaarinen Pilsner Urquell on peräisin. Urquell on saksaa ja tarkoittaa alkulähdettä.

Ja toisaalta Keravalle, mistä tulee Suomen palkituin olut, Sinebrychoffin Porter. Urguellin ohella vahviten mieleen jäi tämä makean maltainen sysimusta bini.

Vaahtopäitä myöten tummunut kitkerä siirappiliemi jäi nimittäin poskiin pyörimään kun kitalaki päätti puolutusreaktiona patouttaa itsensä. Keravan kuravesi ei vaan millään meinannut valua alas.

Tilanne koki kuitenkin yllättävän käänteen, kun pöytään tuotiin suklaakakku. Ihmeellinen kahvilta maistuva 7,2-prosenttinen öljy alkoikin maistua, kun se sai kaverikseen oikeanlaisen nisun. Löysin itseni yhtäkkiä kehumasta tätä eriskummallista komboa.

Täytyy positiivisesta loppukäänteestä huolimatta sanoa, että kyllä minä tämän yhden illan perusteella laitan rahani edelleen mielummin kirkollisveroon, kuin kaljaan.

Mielenrauhaa sarjatulella

Keskiviikkoilta. Makaan renkolaisen päiväkodin jumppasalin lattialla 15 renkolaisnaisen seassa. Jooga-ohjaajani Sirkku pyytää sulkemaan silmät. Kuuntelemaan hengitystä. Keskittymään tähän hetkeen ja päästämään irti. Tunnustelemaan varpaita. Tuntemuksia ja lämpövaihteluja.

Torstaiaamu. Istun suomalaisen teleoperaattorin palvelukeskuksessa 50 asiakaspalvelijan seassa. Työkaverini Laura pyytää Skypessä sulkemaan silmät. Kuuntelemaan hengitystä. Keskittymään tähän hetkeen ja päästämään irti. Tunnustelemaan varpaita. Tuntemuksia ja lämpövaihteluja.

Torstaiaamupäivä. Istun oudossa, hyrrän muotoisessa tuolissa työpaikkani hassunkurisessa neukkarissa 10 kohtalotoverin seassa. Ex-lumilautailija Aleksi Litovaara pyytää sulkemaan silmät. Kuuntelemaan hengitystä. Keskittymään tähän hetkeen ja päästämään irti. Tunnustelemaan varpaita. Tuntemuksia ja lämpövaihteluja.

Mielenrauha on in.

Riihimäki

”Oot kyllä fiksuin tyyppi, ketä oon tänään tavannut”, sanoi riihimäkeläinen vanhaherra istuuduttuaan pelkääjän paikalle. Turvavyön merkkiääni alkoi hälyttää hetikohta Salen pihasta startattuamme.

Mies oli hetkeä aiemmin koputtanut ikkunaani ja kysynyt josko voisin heittää hänet parin kilsan päähän autolle. ”Hyppäähän kyytiin”, totesin.

Yritin vihjaista, että kiihtynyt piippausääni autossa johtuu siitä, että herra ei ole vyöttänyt itseään. ”Tää on ihan lyhyt matka”, hän sanoi.

Jos hän jaksaa kuunnella tätä piipitystä, niin se on itselleni aivan se ja sama.

Hetken kuluttua hän ähelsi itsensä valjaisiin. ”Kannattaa pitää näitä turvavöitä koko ajan noissa tökkeleissä, niin ei tarvii ikinä välittää niistä”, hän opasti. ”No, ihan näppärästi sen käyttö on alkanut itseltäni sujumaan”, jouduin valistamaan.

”No sulta loppui sitten bensa”, yritin jatkaa kevyempiin jutunaiheisiin.

”Ei, kun tää on dieselöljyä.”

”Jaaha.”

Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että alkumatkasta suuntaani suotu kohteliaisuus älykkyyteeni liittyen ei välttämättä ollut enää pätevä. Tai sitten en vaan osaa jutella riihimäkeläisten kanssa.

Koska matkaa oli vielä jonkun verran jäljellä, kerroin, että itseltänikin on joskus loppunut bensa. Kuplavolkkari hyytyi S-Marketin pihaan vuonna 2006. Siitä oli bensamittari rikki. ”Mullakin on bensamittari tosta sökönä”, hän sanoi.

”Vai dieselöljymittari?”, olisin halunnut kysyä. Mutta en kysynyt.

Sitten olimmekin jo perille, onneksi. Mies kiitti ja ujutti solakan ylävartalonsa turvavyön ali pyrkien vapautumaan siitä niin kuin oli opettanut – niin, että pistoke jäisi tökkeliin.

Hetken aikaa hän ehti nykiä paikoillaan kunnes tajusin, että äijä yrittää könytä tuolista ylös vaikka hänellä on edelleen turvavyö vyötäisillään.

”Se ei kato riitä, että pääsee irti tästä toisesta köydestä, pitää päästä molemmista, jos ulos aikoo”, jouduin valistamaan ja irrotin pistokkeen tökkelistä.

”Voi perkele näitä”, hän suivaantui ja törkkäsi oven auki sillankaiteeseen ennen kuin ehdin varottaa, että siinä sellainen on.

Sen piti olla päivän hyvä teko. Siitä piti tulla hyvä mieli.

Kirjamessut

Kirjamessut on ihan kiva tapahtuma.
Kun ostaa kirjamessuille lipun, pääsee ilmaiseksi viinimessuille.
En käynyt siellä, missä on niitä kirjoja.
Kävin siellä, missä on niitä viinejä.

Armorikasta sunnuntaita toivotellen,

Arvi