Tällaiset kirjoitukset pääsevät harvoin lukijoideni suosioon, tuskin tämäkään. Ymmärrän sen oikein hyvin. Kun menee ajatuksissaan hieman pintaa syvemmälle, on toisen henkilön vaikea niihin tekstin läpi kurkottaa.

Joka tapauksessa, tässä on viisi ajatusta, jotka voi lukea loppuun asti tai hypätä seuraavaan heti kun siltä tuntuu.

1. Ihmiset ovat erilaisia

On samaan sekä hauskaa, että turhauttavaa, kun on pitkään pohtinut jotain asiaa ja sitten kun lopulta päätyy johonkin omasta mielestään huikeaan lopputulemaan, se onkin hetken tarkastelun jälkeen aivan perusjuttu, itsestäänselvyys.

Ihmiset ovat erilaisia on oivallus, jonka teen vähintään puolivuosittain jonkun satunnaisen itsepohdiskelun tai toiseen ihmiseen liittyvän analyysin tuloksena.

Sitten havahdun, että ainiin, tämä on kyllä tavallaan ihan tiedossa oleva juttu.

Tällä viikolla päädyin jälleen tuohon samaan oivallukseen. Eräs periaatteessa aivan mitätön työtilanne jäi mietityttämään muutamaksi tunniksi tapahtuman jälkeen. Tilanteessa ei ollut lainkaan erimielisyyttä, mutta tajusin silti, että minä ja tämä toinen henkilö emme täysin ymmärtäneet toisiamme.

Usean tunnin jälkeen tajusin toisen ihmisen ajatelleen asiaa erilaisen tapahtumaketjun kautta kuin minä, ottaen huomioon eri vaikuttimet kuin minä ja päätyen sen vuoksi katsomaan asiaa eri näkökulmasta kuin minä. Tämä kaikki johti siihen, että sanoitus, jota hän käytti oli ristiriitainen omani kanssa.

Olimme siis ajatelleet asiaa eri tavalla. Yksinkertaista ja lopulta kovin arkipäiväistä.

Ihmiset ajattelevat asioita eri tavalla. Heillä ei ole samaa kokemushistoriaa, ympäristöä, tavoitteita, fiilistä, taitoja, pelkoja ja mitä lie. Aivan loogista.

Se on vapauttava tunne, kun tajuaa, ettei kumpikaan ole idiootti. Ihmiset vaan ovat erilaisia.

2. Voi vaihtaa rakennetta

Tämän seuraavan ajatuksen takana on ensinnäkin oletus siitä, että ihminen etsii rakenteita, joihin tarttua ja joiden läpi maailmaansa katsoa.

Toisaalta tämän ajatuksen taustalla on ajatus siitä, ihminen helposti pitää näistä rakenteista kiinni.

Koska tämä on minun blogini, voin tehdä tällaisia keittiöfilosofisia linjauksia antaen ymmärtää, että kyseiset väitteet pitäisivät jollain tavalla paikkaansa.

Noniin, sitten siihen varsinaiseen ajatukseen, joka kuuluu näin: On olemassa vaihtoehtoisia tapoja ajatella asioista. Wow.

Voi siis ajatella, että asia on tavalla X, mutta yhtä lailla meidän kunkin ajattelevan yksilön oikeuksiin kuuluu ajatella, että asia on tavalla Y.

Sen lisäksi, että tiedostaa ajattelevansa asiasta tavalla X, ja saattaisi olla tietyissä olosuhteissa valmis ajattelemaan asian olevan tavalla Y, ihmisellä on myös mahdollisuus ajatella, että joku saattaisi ajatella tämän asian olevan tavalla Z.

Parempi kai mennä esimerkkiin, jos tästä aikoo saada jotain tolkkua.

Kävin tällä viikolla keskustelua tulevaisuudesta. Lähestyimme aihetta ihan perus missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua -kysymyksen kautta.

Ajattelija, jonka kanssa tätä kysymystä ajattelin, ei kyennyt ajattelemaan, että missä hän näkisi itsensä viiden vuoden kuluttua.

Miksi?

Koska hän oli valinnut eräänlaisen rakenteen, jonka läpi hän yritti katsoa tulevaisuuteen. Se rakenne oli urapolku, eli eräänlainen tittelijono.

Tämä ajattelija katsoi siis ajatuksissaan viiden vuoden päähän ja yritti löytää jotain mikä näyttäisi tehtävänimikkeeltä. Hän oli valinnut rakenteeksi urapolun, koska se tuntui järkevältä valinnalta. Koska monet muutkin valitsevat sen rakenteen, kun kysytään tätä viidenvuodenjuttua. Koska niin meidän keskustelukulttuurissa tehdään. Koska joku on joskus ajatellut, että tähän kysymykseen pitäisi vastata juuri sillä tavalla. Jne, jne.

Vaihtoehtoisia rakenteita, joiden läpi tätä viiden vuoden kysymystä voisi tulkita, on niin monta, kuin ihmismieli kykenee miettimään.

Asiaa voi pohtia vaikkapa oman mielen kypsyyden kautta, osaamisen ja oppimisen kautta, työelämää ja koko elämää kokonaisvaltaisesti tukevien elementtien kautta, ihmissuhteisiin ja verkostoihin liittyvän yhteistyön ja vuorovaikutuksen kautta.

Tai vaikka sen kautta, että minkälaisia tunteita haluaisi tuntea viiden vuoden kuluttua istuessaan tässä ihan tällä samalla penkillä.

Elämää ylipäätään, ei ainoastaan tätä viiden vuoden kysymystä, voi pohtia ihan sellaisen rakenteen kautta, joka tuntuu missäkin tilanteessa luonnolliselta  ja merkitykselliseltä.

Me päädyimme pohtimaan elämää ja keskustelun keskiössä ollutta viiden vuoden kysymystä sellaisen rakenteen kautta, että mitä elementtejä omassa työssä haluaisi viiden vuoden kuluttua olevan.

Mielenkiintoisempaa kuin varsinainen vastaus, oli se havainto, että omaa työelämää kannattaakin pohtia mieluummin tällaisen sisältörakenteen kautta, sillä kuka tietää mitä tehtävänimikkeitä tulevaisuudessa on.

Jos kiinnittyy liikaa tiettyyn urapolkuun, voi tulla pettymyksiä. Mutta jos kiinnittyy vaikkapa siihen, että haluaa viiden vuoden päästä kokea pystyvänsä oppimaan yhä nopeammin, kokemaan työn merkityksellisenä ja itsensä aikaansaavana, näyttäytyy tavoite aika toisenlaisena.

Se on vapauttava tunne, kun antaa itselleen luvan olla käyttämättä kalkkiintuneita ajattelurakenteita.

3. Kolmannes, neljännes ja viidennes

Kolmas ajatus ei ole läheskään yhtä syvällinen kuin edeltäjänsä. Se on havainto siitä, kuinka jännittävä ja hauska suomen kieli on.

Helsingin Sanomien lauantainumero tarjoili mielenkiintoisen ajatusleikin talous-osiossaan. Se liittyi Applen tulokseen. Otsikko kertoi näin:

”Apple paransi tulostaan viidenneksellä”

Usein kun puhutaan yrityksen tuloksesta ja kun käytetään osuutta kuvaavaa numeraalin taivutusmuotoa (viidennes = 1/5), puhutaan vuosineljänneksistä, eli kvartaaleista. Tässä tapauksessa taivutusmuotoa käytettiin kuitenkin puhuttaessa tuloksen kasvusta viidenneksellä.

Tämä sai minut pohtimaan, että mitäpä jos sanoisi samassa lauseessa, että tulos parani viidenneksen ja että tuloksen paraneminen tapahtui kolmannella vuosineljänneksellä. Niin kuin nyt olikin tapahtunut.

Se menisi näin:

”Apple paransi tulostaan viidenneksellä kolmannella neljänneksellä”

Oi, kuinka hieno otsikko se olisi!

4. Suhtautumisharjoitus

Neljäs ajatus liittyy AMK-taipaleeni toiseen moduuliin. Moduuli käynnistyi tällä viikolla. Se herätti monenlaisia tuntemuksia. Tunteet kulkivat kutakuinkin tällaisen polun:

1. Innostunut: ”mitäköhän juttuja sieltä nyt tulee!”
2. Kauhistunut: ”ruotsi alkaa!”
3. Helpottunut: ”kyllä toi perusruotsi menee, aika helpolta näyttää.”
4. Jännittynyt: ”täällähän on taas tällainen liiketalouden ja markkinoinnin yhteistoteutus, mistä saa paljon opintopisteitä.”
5. Hämmentynyt: ”aika paljon on sisällytetty tavaraa yhteen tehtävään.”
6. Raivostunut: ”miten voi ohjeistaa näin kömpelösti? Onks nää ohjeet tehty kännissä?”
7. Ylimielinen: ”tekisin tämän tehtävänannon niin paljon paremmin. Pitäiskö laittaa ohjeistus suomennettuna takaisin opettajille.”
8. Turhautunut: ”no, palautukseni tulee olemaan samaa tasoa kuin tehtävänanto.”
9. Mietteliäs: ”hmm, mitenköhän tähän pitäisi oikeasti suhtautua? Varmaan sillä tavalla että turpa kii ja rupee hommiin.”
10. Hyväksyvä: ”joo, okei, tämä on suhtautumisharjoitus. En voi vaikuttaa siihen kuinka hyviä tai huonoja tehtävänannot ovat, mutta voin vaikuttaa siihen, miten suhtaudun niihin.”

Eyes on the prize!

5. Emme ole täällä yksin

Viides ajatus tuli kun astuin Lempäälän Ideaparkin C-sisäänkäynnistä ulos. Havahduin autojen määrään. Ison parkkipaikan jokainen ruutu näytti olevan käytössä. Omani oli niiden joukossa, mutta ei sitä sieltä erottanut.

Kattoja, peilejä, ovia, rekisterikilpiä. Jokaisella autolla on joku tänne tullut, ajattelin. Jokaiseen autoon tulee vielä tänä iltana nousemaan ainakin yksi ihminen. Ihminen, jolla on oma elämä.

Kotimatkallaan hän tekee havaintoja muista ihmisistä. Hän ei tiedä muista Ideaparkissa käyneistä ihmisistä juuri mitään. Hän on oman elämänsä kiintopisteessä ja tuntee tunteita ainoastaan oman kehonsa kautta. 

Hän ajattelee olevansa tärkeä. Hänelle on tärkeää, että hänellä itsellään on hyvä olla, että hän on ostanut uuden vaatteen tai kellon tai donitseja, että hänellä on nyt hyvä mieli. Kun hän menee kotiin, hän avaa ehkä television. 

Kaikissa niissä autoissa ja kodeissa vietetään todellista elämää. Ne eivät ole oman elämäni lavasteita. Ihmiset jatkavat elämiään vaikken heitä enää Ideaparkin jälkeen näe. Haaveillen, ruokaa laittaen ja hampaita harjaten.

Toisten ihmisten elämien ajattelu on yhtä vaikeaa kuin äärettömyyden tai kuoleman jälkeisen ajan ajattelu.

Se on toisaalta vapauttavaa, kun niitä hetkenkin ajattelee. Huomaa, että esimerkiksi Ideaparkissa ostoksilla olleiden ihmisten näkökulmasta minun tunteeni, unelmani tai ajatukseni eivät ole kovin olennaisia.

Tulee tunne, ettei itseään tarvitse ottaa niin tosissaan.

Tällaisilla mennään. Erinomaista 44. viikon sunnuntaita

Arvi