Syyskuu oli töpeksinnän ja tuomitsemisen kultakuukausi. Ei niinkään omalla kohdallani vaan yhteiskunnallisesti. Oli ihmisroska, Serenan pilapiirros, Soinin ploki, Kavanaughin epäselvät teinivuodet ja lopussa avattiin vielä Ollilan Nokia-haavat.

Näin jälkikäteen katsottuna mieleeni herää kysymys, että kirmasimmekohan vähän turhan tiukkaan kiristetyillä tennareilla tähän syyslukukauteen? Tuliko tuomittua kaltaiselle kansalaiselle kiukunpuuskassa ylimitoitettu kakku? Nousiko soo-soo-sormi pystyyn hiukan liian hanakasti?

On päivänselvä juttu, ettei ulkoministeri saa poiketa Suomen ulkopoliittisesta linjasta pööpöilemällä virkamatkalla kyseenalaisissa kirkonmenoissa ja kirjoittamalla plokiin ristiriitaisia kannanottoja. On myös selvää, ettei ketään saa sanoa ihmisroskaksi.

Tenniksekssä, niin kuin muussakin urheilussa, noudatetaan sääntöjä. Jos ei noudateta, sitten rangaistaan. Maailmanluokan pelaaja tietää sen. Maailmanluokan yritysjohtaja puolestaan tietää sen, ettei hallituskokousten tunnelmista hiiskuta ulkopuolisille, eikä ole viisasta kiukutella muistelokirjassa siitä, että pomo huusi kymmenen vuotta sitten ikävästi.

On päivänselvää, että aiheet, joilla näitä keskusteluja on teemoitettu – rasismi, seksismi, syrjintä, pelolla johtaminen ja seksuaalinen ahdistelu – ovat yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä tosiasioita, jotka pitää kitkeä kuoliaaksi. Keskustelu on keino onnistua siinä.

Voisiko keskustelu kuitenkin onnistua ilman, että keskustelun jälkeen jonkun pitää tulla kivitetyksi? Asiat kun eivät varsinaisesti ratkea sillä, että toimitusjohtaja, tennistuomari, pilakuvapiirtäjä, Jani Toivola, ulkoministeri tai hallitus eroaa. Se auttaa pinnallisiin oireisiin ja tuo hetkeksi voiton tunteen, mutta ei poista ongelmaa.

Huomaan kaipaavani someparlamenttien ja pikapotkujen sijaan inhimillisyyttä ja yritystä ymmärtää. Mitä jos raivon hetkellä pysähtyisi sittenkin hetkeksi pohtimaan, että minkälaisesta ajattelusta, tunteista ja kokemuksista käsin tähtäimessä oleva paholainen ponnistaa?

Kuvitellaan itsemme Serena Williamsin tilanteeseen. Loppuottelun häviö häämöttää ja paine paisuu pään sisällä. Tuomari iskee pökköä pesään tuomitsemalla valmentajan hölmöilyt Serenan tappioksi – sääntökirjan mukaisesti, mutta ärsyttävästi.

Ensin menee hermot ja sitten maila. Tuomari suihkuttaa paloletkulla bensaa ilmiliekkeihin. Peli on menetetty. Varmasti kurja fiilis.

Kuvitellaan Timo Soinin sielunmaisema. Timo tuntee sydämessään, että aborttia ei saa tehdä. Se on suuressa ristiriidassa sen kanssa miten hän katsoo maailmaa. Hän ajattelee abortin olevan yksiselitteisesti väärin.

Suurin osa ihmisistä on eri mieltä kuin Timo ja sanoo, että hän tekee väärin. Olisi varmaan kurjaa tulla hiljennetyksi itselle tärkeän asian edessä.

Kuvitellaan hallituksessa työskentelevä poliitikko ja äänestys Timo Soinin luottamuksesta ulkoministerinä. Vaakakupeissa on ”oikein tekeminen” (Timon tekojen tuomitseminen) ja ”oikein tekeminen” (hallituksen koossa pitäminen).

Kuinka moni meistä oikeasti heittäisi ison määrän työtä ja omat tittelit haaskuuseen näpäyttääkseen kollegaa?

Kuvitellaan Riikka Moilainen ja Oulun valtuuston kokous. Riikka on liekeissä ja keksii sanaleikin. Sammakko livahtaa suusta, hän ymmärtää sen itsekin välittömästi. Hävettää, nolottaa ja kaduttaa. Riikka pyytää anteeksi, mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä.

Yksi sana vei toimitusjohtajan viran ja olisi vienyt poliitikonkin uran jos se olisi ollut yhtä helposti pois otettavissa. Minkähänlaisia juttuja Riikka kelailee katsellessaan perjantai-iltana Vain elämää? Varmaan erilaisia kuin sinä ja minä.

Kuvitellaan johtajat Jorma Ollila ja Risto Siilasmaa. Molemmat menestyneitä liikemiehiä, miljonäärejä, jotka tuntevat oman arvonsa suomalaisten yritysten hallitusvaikuttajina. Molempia on loukattu. Toiselle on huudettu päin naamaa. Toisen taidot ja saavutukset on kyseenalaistettu. Toisesta ehkä tuntuu, ettei häntä ole arvostettu riittävästi. Toinen ehkä pelkää tulevansa väärin ymmärretyksi.

Inhimillisiä tuntemuksia, epätoivoisia tekoja.

Brett Kavanaughin teoista meillä ei ole varmaa tietoa. Senaatin edessä kuultiin viime viikolla kaksi toisistaan poikkeavaa, mutta uskottavaa tarinaa. Vain toinen niistä tarinoista pitää paikkaansa. Molemmat osapuolet, Brett Kavanaugh ja Christine Ford, kokevat varmasti suurta tuskaa ja häpeää. En haluaisi kummankaan saappaisiin oli totuus sitten mikä tahansa.

Ei empatia ole sitä, että hyväksyy toisen teot. Se on sitä, että pyrkii ymmärtämään, että kuinka toinen on päätynyt tekemään niin kuin teki. Eikä empatia ole sitä, että samaistuu siihen tuskaan, jota toinen kokee. Se on sitä, että pyrkii ymmärtämään miltä toisesta tuntuu, jotta voitaisiin yhdessä mennä eteenpäin.

Timon aborttikantaa ei käännetä järkipuheella, Facebook-kommentilla eikä epäluottamuslauseella. Jorman  temperamentti ei muutu, vaikka häntä kuinka toruu. Eikä Serenan. Mikään määrä katumusta ei saa ihmisroskapuhetta sanomattomaksi.

Pitääkö siis seistä kädet taskuissa ja turruttaa itsensä ylhäiseen ymmärryksen horrokseen?

No ei varmaan.

Pitää kuunnella mitä muilla on sanottavana, ymmärtää mihin epäkohtiin siitä sanomasta voi vaikuttaa ja sitten varmistaa, että niiden asioiden kouluttamiseen ja keskusteluun riittää opettajia ja oppitunteja kevätlukukaudella.

Ja pitää jaksaa käydä äänestämässä kun on vaalit.

Mitä sinä haluat sanoa?

 

---

Viitatut uutiset tiivistetysti:

• Timo Soini osallistui abortin vastaiseen tilaisuuteen liikematkalla ja kirjoitti blogiinsa kannustuksen Argentiinalle, joka ei laillistanut aborttia elokuun senaatissa. Timon luottamuksesta ulkoministerinä äänestettiin eduskunnassa ja luottamus säilyi.

• Riikka Moilanen kutsui oululaista kadunmiesporukkaa ihmisroskaksi. Moilanen työskenteli Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajana kunnes kohun saattelemana hänet erotettiin välittömästi.

• Risto Siilasmaa kirjoitti johtamisoppaan, jossa ottaa kantaa Jorma Ollilan johtamistyyliin ja -tekoihin Nokian huippuvuosien ja romahduksen aikana. Ollila kiistää väitteiden todenperäisyyden.

• Serena Williams hävisi US Openin japanilaiselle Naomi Osakalle katastrofaalisen loppuottelun jälkeen. Serena tulleensa syrjityksi tuomarin tuomitessa hänelle pistemenetyksiä ja varoituksia erinäisistä rikkeistä. Australialainen Mark Knight piirsi tapahtuneesta pilakuvan Herald Suniin. Piirrosta pidettiin rasistisena.

• Brett Kavanaughin nimitys korkeimman oikeuden tuomariksi sai mutkia matkaansa kun kolme naista tuli julkisuuteen kertoen Kavanaughin käyttäytyneen epäsopivasti ja jopa ahdistelleen seksuaalisesti heitä opiskeluvuosina. Kavanaugh kielsi kaikki väitteet kategorisesti.