Ammattiyhdistysten ja hallituksen välinen nahistelu ei herätä mielenkiintoa. Brasilian presidentinvaalit eivät juuri kosketa. Ilmastonmuutokseen liittyvä tyhjä puhe ja vielä tyhjemmät lupaukset tulevat korvista. Silti inspiroiduin kaikista näistä aiheista!

Tämä on toinen osa Uutisraportti -podcastin oheistuotteeksi, eli eräänlaiseksi spin-offiksi, kaavaillusta blogisarjasta. Kerron mielipiteeni HS:n toimittajien jalustalle nostamista, viikon tärkeimmistä ilmiöistä.

Tällä viikolla ne olivat: (1) Sipilän ja ay-liikkeen välienselvittely, (2) Brasilian presidentinvaalit ja (3) IPCC:n ilmastoraportti. Aloitetaan ensimmäisestä.

Sipilän ja ay-liikkeen showdown

Tausta: Hallitus ajaa helpotuksia alle 10 henkeä työllistävien yritysten irtisanomistilanteisiin. Työntekijöitä puolustavat järjestöt näkevät irtisanomislain sorsivan ihmisiä ja uhkaavat hallitusta lakoilla. Pääministeri laittaa kovan kovaa vasten ja saattaa hallituksen ja sen työllistämispolitiikan eduskunnan eteen arvioitavaksi, eli järjestää luottamusäänestyksen.

Renkolainen yksinhuutelija: Juha Sipilä on sekä sumuttava nahjus, että nerokas strategi. Kuinka voi olla molempia samaan aikaan? No koska tässäkin asiassa on olemassa puolensa ja puolensa.

Sumuttavaksi nahjukseksi Sipilän mielestäni tekee se, että hän hämää irtisanomislain olevan osa isompaa kokonaisuutta, ”työllistämispolitiikkaa”, ja näin ohjaa katsojan ihmettelemään kuinka paljon hyvää hallitus onkaan saanut aikaan.

Hän siis leipoo homeiset pihlajanmarjat uhkean täytekakun sisään ja kysyy, että eikös kakku näytäkin herkulliselta.

Voidaan hyvin perustein ajatella, että työllistämispolitiikka on ollut onnistunutta, joten kun hallituksen luottamuksesta tällä viikolla äänestetään työllistämispolitiikan (kakun) perusteella, saa irtisanomislaki (hapan homesurvos) samalla siunauksen.

Pelkurimaista tässä sumutuksessa on se, että kikkailussaan Sipilä vetoaa poliittiseen perinnearvoon, demokratiaan, vastavoimana ay-liikkeen vaikuttamisyrityksille. Eli vetää hihasta jokerin ja lopettaa epämieluisan pelin siihen paikkaan. Niin tehdään silloin kun ei osata enää argumentoida.

Nahjumaisen sumutuksen kruunaa se, että tässä kikkailussa ei oikeasti kysytä, että onko hallituksen työllistämispolitiikka ollut ok vaan sitä, että pidetäänkö hallitus kasassa seuraaviin vaaleihin saakka, vai ei.

Miten Sipilä on sitten samaan aikaan nerokas strategi?

No onhan se nyt ensinnäkin nerokasta leipoa ne homeiset marjat sinne kakun sisään; muuten ne jää käsiin. On myös nerokasta kysyä, että onko kakku hyvää kun tietää, että jos kakku ei ole hyvää niin juhlat perutaan. Kun yli puolet jengistä ei halua perua juhlia, nyökytellään kakkupöydän luona.

Sitten kun joku kysyy, että ”mites ne marjat?”, voi Sipilä vastata, että ”kakku kelpasi kansalle, pulinat pois”.

Voiko tämän korjata? Kyllä tämä kakku syödään nyt tällaisena, mutta haluaisin nähdä, että poliittiset keinot ja keskustelut jollain tavalla sivistyisivät. Ei ole kenenkään etu, että House of Cards -tyyppisistä juonenkäänteistä tulee arkadianmäellä arkipäivää.

Brasilian presidentinvaalit

Tausta: Vuoden 2002 vaaleissa valittu presidentti Luiz Inácio Lula da Silva nosti kansantalouden ja työttömyyden pohjamudista kahdella kaudellaan. 2010 presidentiksi valittiin Dilma Rousseff, joka tyri omat ja maansa asiat niin, että varapresidentti Michel Temer otti lopulta ohjat vuonna 2016. Nyt kun on jälleen vaalien aika, kansan suosiota nauttiva Lula da Silva istuu poliittisena vankina kiven sisässä ja rasisti-populisti-sovinisti Jair Bolsonaro kerää äänet.

Renkolainen yksinhuutelija: Ei ole helppoa muodostaa näkemystä Brasilian sisäpoliittisesta hurlumheistä Rengosta käsin. Siitä huolimatta olen vakuuttunut, että tämän kuun lopussa järjestettävällä presidentinvaalien kakkoskierroksella Brasilia askeltaa jämäkällä loikalla jorpakkoon kun kammottava Bolsonaro voittaa.

Voidaan toki ajatella, että Brasilia noudattaa samaa linjaa kuin Yhdysvallat ja Eurooppa kokeillessaan oikeistopopulistien kykyä ottaa vastuuta. Nähdäkseni Bolsonaron agenda on vaan vielä muutaman asteen kivikautisempi – jopa Trumpia härskimpi!

Olen Lula da Silvan puolella. En tiedä kuinka paljon hänen 12 vuoden vankeustuomioon johtaneista syistä on totta, mutta kaikesta huolimatta hän saa sympatiani. Tiedän hänen tehneen omalla valtakaudellaan paljon hyvää maansa eteen ja että suuri osa kansasta haluaisi hänet takaisin johtajakseen.

Lulan kirjoitus New York Timesissa vetosi minuun. Hän kertoo miltä vaalit näyttävät kaltereiden takaa. Vaalit, jotka hän voittaisi jos ei olisi kaltereiden takana.

Lulan tarina on hieno symboli ajallemme, jossa oikeistopopulistinen valhe ja viha toimivat poliittisena perustana hallinnolle jos toiselle – ja sille, että vastapuolen kukistamiseen käytettävät keinot ovat kaihtamattomat.

”I don’t ask to be above the law, but a trial must be fair and impartial – – I ask for respect for democracy”, Lula kirjoittaa.

Voiko tämän korjata? Juuri näitä vaaleja ei taida voida enää korjata. Kansa on peloteltu ja kiihotettu sellaiseen muukalais- ja eliittivihaan, että Brasilia saa ihmetellä seuraavat neljä vuotta omaa Trumppiaan. Oikeistopopulismille on tehtävissä jotain. Yleissivistävä koulutus on nähdäkseni hyvä alku.

IPCC:n ilmastoraportti

Tausta: Ilmasto lämpenee. Se aiheuttaa karuja oloja ja kärsimystä eri puolille maapalloa. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, IPCC:n, raportti kertoo, että lämpeneminen olisi edelleen pysäytettävissä 1,5 asteeseen jos nyt ryhdytään oikeasti hommiin. 

Renkolainen yksinhuutelija: Ilmastonmuutoksen ehkäisyä voi nähdäkseni katsoa ainakin kahdesta varteenotettavasta näkökulmasta: yksilön valintojen näkökulmasta ja poliittisten päätösten näkökulmasta.

Uskon siihen, että ilmastonmuutoksen juurisyy on liiallinen kuluttaminen. Uskon siihen, että ihmisten pitäisi kuluttaa vähemmän sekä siihen, että kuluttaminen pitäisi tapahtua kestävästi.

En usko lainkaan siihen, että kuluttajat tekevät vaadittavia muutoksia kulutuskäyttäytymiseensä ilman, että on pakko. Jotkut tekevät, mutta liian moni ei tee.

Ihminen ei kykene ottamaan sitä vastuuta joka hänelle on vapauden myötä siunaantunut. Nähdäkseni yksilön vapautta päättää oman elämän ekologisuudesta pitää rajoittaa. Ilmaston turmelemisen pitää olla hankalaa, kallista, verotettavaa, noloa ja rangaistavaa.

Tarvittaisiin ilmastonmuutosta isollä kädellä ehkäiseviä päätöksiä. Haasteena on, että niitä varten tarvittaisiin ensin jämäkkää ilmastopolitiikkaa, eli intohimoisia tahtotiloja. Jotta voisi olla jämäkkää ilmastopolitiikkaa, pitäisi olla riittävästi sellaisia poliitikkoja, joiden intohimona ilmastonmuutoksen ehkäisy on.

Jotta voisi olla poliitikkoja, joiden intohimona on ilmastonmuutoksen ehkäisy, tarvitaan enemmän äänestäjiä, jotka haluavat ehkäistä ilmastonmuutosta. Tarvitaan siis kansalaista, joka on valmis ottamaan vastuuta ja tekemään muutoksia omiin elintapoihinsa.

Ja sitten palaammekin alkupisteeseen: Ihminen ei kykene ottamaan sitä vastuuta joka hänelle on vapauden myötä siunaantunut. Hän ei pysty tekemään vaadittuja muutoksia yksin.

Voiko tämän korjata? Tämän voi korjata. Ottamalla vastuuta niin äänestäjänä kuin poliitikkona. Ilmastonmuutos korjataan poliittisilla päätöksillä. Olisipa hienoa jos 2019 eduskuntavaalit olisivat ilmastonmuutosvaalit.

Keventävä suositukseni

Jari Sarasvuo on palannut liki kahden vuoden tauon jälkeen Yle Puheelle. Tunnin monologi tulee livenä maanantaisin klo 13:02, mutta juuri sinulle sopivaan aikaan Jarin opit saa kuunneltua podcastin muodossa.

Tällä viikolla kuuntelin tarinointia ystävyydestä, strategiasta ja ihmisen hauraudesta. Opin yhden jos toisenkin jutun ihmissuhteiden erilaisista merkityksistä, valintojen tekemisen vaikeudesta ja palautumisesta. Uskon, että sinäkin voisit oivaltaa jotain ja siksi suosittelen Jaria.

Innostavan konsultin tai muun vaikuttavan puhetyöläisen tuntiveloitus taitaa pyöriä jossain 1000 euron paikkeilla. Voidaan siis ajatella, että puolentoista tunnin podcastin arvo on 1500 euroa. Kyllä se kannattaa ilmaisena lunastaa.