Olimme sinä aamuna lähdössä Hyvinkäälle. Oli kesäkuun toinen päivä ja heti aamusta lämmin. Kävelin kotitien alkuun hakemaan lehteä. Hesarin välissä oli Kuukausiliite koska oli kuukauden ensimmäinen lauantai. Ilahduin. Kun tulin takaisin sisälle, Ilona oli eteisessä vastassa.

Epäilin vesiputken hajoamista tai ällöttävää kuoriaista kun hän sanoi outo ilme kasvoillaan, että tule katsomaan ja johdatti kädestä vessaan. Ikkunalaudalla oli kaksi liuskaa, joissa molemmissa oli haalean punainen viiva.

En ollut ennen nähnyt raskaustestiä niin läheltä, mutta ymmärsin kyllä että sellaisesta oli nyt kysymys. Ja vaikka en tiennyt mitä siihen testiin pitäisi ilmestyä, ymmärsin, että ei minua pyydettäisi ihmettelemään negatiivista raskaustestiä vastaavalla intensiteetillä.

Raskaana, vahvistin tiedon paketissa olleen ohjekuvan perusteella. Noniin, hyvä juttu. 

En ole tunnekuohunkaan keskellä taipuvainen kovin vahvaan ilmaisuun, mutta tiesin kyllä heti, että tämä olisi aika iso juttu.

Katsoin vessan ikkunasta kun kävelit lehti kädessä taloa kohti. Liuskat alkoivat juuri punertua ja mietin, että tuo ei tiedä mikä sitä odottaa. – Ilona

Kuukausiliitteen lukuun oli hieman hankala keskittyä. Muistan tosin sellaisen yksityiskohdan, että jokaisessa lehdessä pakinoiva Nimimerkki Kuukautinen ei ollut kirjoittanut kesäkuun liitteeseen pakinaansa.

Kuukautisen poisjääminen, sattuman tarjoilemaa tilannehuumoria.

Riihimäelle saakka oltiin suut supussa. Semmosta sitte – juu, oli keskustelun taso kun molempien hermoverkostot reitittyivät uudelleen ja skeptinen ääni takaraivossa sensuroi unelmapuhetta etupenkkien välillä.

Voihan se testi näyttää väärinkin, molemmat pohdimme, emmekä uskaltaneet vielä ryhtyä odottajiksi. Päätimme pysähtyä matkalla ostamaan kunnollisen mittalaitteen.

Riihimäen Prisman vessassa annettu B-näyte oli positiivinen. Raskaana, 2-3 viikkoa.

Tuntuu, kuin olisi saanut uudet asetukset. Puhtaalta, uudelta ja tuoreelta, mutta hieman irralliselta. Samaan aikaan siltä, kuin tietäisi mitä pitää tehdä. 

Kirjoitin aluksi melkein joka päivä puhelimen muistioon fiilikset. Nämä ensimmäiset, muutokseen ja samalla eräänlaiseen varmuuteen liittyvät fiilikset pysyivät samanlaisina Prisman pihasta tähän päivään.

Ajoimme Riihimäeltä Hyvinkäälle pikkuteitä, jotta ehtisimme vielä hetken sulatella tietoa ja päättää kuinka kerromme kesäriehaan kerääntyneelle juhlajengille, että yhdelle meistä ei maistu mojito tänä viikonloppuna. Tai vähään aikaan.

****

Suhtauduin neuvolaan etukäteen aika nihkeästi. Olen huono ottamaan pyytämättömiä neuvoja vastaan. Mielikuvani neuvolasta oli lastensuojelun vanhanaikaisena kätyrinä, joka kyttää ja tuomitsee nuoret epävarmat vanhemmat.

Olin jo ennen ensimmäistäkään käyntiä tuohtunut siitä, että meitä ei kohdeltaisi ymmärtäväisinä ja kuuliaisina kansalaisina. Jännitin kiusallisia uteluita ja kliseisiä elämänohjeita.

Sain todeta ennakkoluuloni vääriksi.

Neuvolan täti olikin mukava, elämästämme kiinnostunut ja kysymyksissään tahdikas. Arvostan, että minut otettiin huomioon tasavertaisena vanhempana heti alusta lähtien.

Olen yllättynyt kuinka paljon neuvontaa ja keskustelua kunnan toimesta on ylipäätään tarjottu. Neuvolakäynnit venyvät helposti puolentoista tunnin mittaisiksi ja erilaista valmennusta on tarjolla niin paljon, että kaikki kysymykset tulevat varmasti vastatuiksi.

Tuntuu siltä, että vauvan ja koko perheen hyvinvoinnista halutaan pitää tosissaan huolta. Kun kaikki neuvonta ja ohjaaminen tapahtuu tuputtamatta ja tuomitsematta, on se helppo myös ottaa vastaan.

Kerran mietin, että tämä on kyllä vähän liikaa itselleni.

Olimme ajaneet Pasilasta Renkoon puolitoista tuntia vauvavalmennukseen. Istuimme MLL:n jääkylmässä kirpputoritilassa toisen odottavan pariskunnan ja neuvolan tädin kanssa. Valmennus jatkui ja jatkui. Tuntui siltä kuin jokaisen sanan välissä olisi ollut ylimääräinen minuutin hiljaisuus ja kello olisi hetkittäin kääntynyt väärään suuntaan.

Pitkän ja matalatempoisen session päätteeksi neuvolan täti ehdotti mindfulness-harjoitusta. Kuinka ihanaa. Naamani viestitti todennäköisesti jo tässä kohtaa katkeria tunnelmiani. Kuuntelimme puhelimen kaiuttimista heleää joogamusiikkia ja harjoittelimme rentoutumista.

Tai muut harjoittelivat. Minä tuijotin vakavana seinäkelloa ja mietin kuinka suurta polemiikkia aiheuttaisi yllättävä takaovesta poistuminen. Lopulta meditaatiokin lakkasi ja olin varma, että nyt se oli tässä.

Ei vaan ollut. Vielä haluttiin pohtia, että mitä tässä kortissa oleva halauskuva voisi minulle isänä tarkoittaa. Entä taivaskuva. Entä pienet sormet.

Olen vähän huono sellaisessa ihanuustunnelmoinnissa ja ryhmäsöpöilyssä tuntemattomien kesken.

Ei voi sanoa, että asia arkipäiväistyy, mutta aivan terävin outous on hälventynyt. Suhtaudun tähän yllättävän itsevarmasti ja normaalina asiana. Tai ei nyt ihan normaalina, mutta ei kovin epätodellisenakaan.

Koko raskausaika meni muuten nähdäkseni hyvin. Uskallan sanoa näin, vaikka en itse kantanutkaan ylimääräistä etureppua sylissäni.

Yksittäiset väsyneet päivät, rautapuutokset ja rauhallisen vauvan hiljaisuudesta aiheutuneet ylimääräiset huolenaiheet tulevat ajan kanssa väistymään seesteisten ja hyvinvoivien raskausmuistojen tieltä.

Maha alkaa näkyä. Suurenee ja pyöristyy. Ei jää enää epäselväksi, että mistä on kysymys.

Jännittääkö jo, ihmiset kysyivät, kun laskettuun aikaan oli enää viikkoja. Olin survoutunut jonkinlaiseen henkiseen kuplamuoviin niin ansiokkaasti, ettei lähestyvä syntymäpäivä jännittänyt missään vaiheessa.

Kerroinkin moneen otteeseen, että ajattelen lapsen syntymästä ja siitä alkavasta jatkuvan oppimisen ajasta hyvin itsevarmasti. Tiesin nähdäkseni sen minkä etukäteen voi sisäistää ja suurin osa tulevasta todellisuudesta tulisi joka tapauksessa olemaan jotain sellaista, minkä ymmärtää vasta myöhemmin.

Luotin, että osaisimme toimia kulloisessakin tilanteessa oikein. Niin monet vanhemmat ovat siinä jo onnistuneet. Mekin onnistuisimme.

****

Tällä viikolla neuvolan täti sanoi, että ei uskoisi, että kyseessä on esikoisemme. Vanhempien otteiden perusteella voisi kuvitella, että tämä olisi jo viides lapsi.

Minunkin mielestä tämä on alkanut hyvin. Olen ylpeä meistä!