Helposti tulee ajateltua, että elämä on jossain edessäpäin. Teininä tuntuu, että elämä alkaa sitten kun saa avaimet omaan kotiin, opiskelijana odottaa työelämää ja palkkanauhoja. Töissä uraputken avautumista. Voi olla niinkin, että koko työikä kuluu elämää odotellessa, joka vasta eläköitymisestä voisi alkaa.

En ole varsinaisesti hetkessä elämisen suurmestari itsekään, vaan ajatuksissani kuljeskelen useimmiten jossain menneessä tai tulevassa, useimmiten odottamassa seuraavan vaiheen alkamista – oli kysymys sitten lounaasta, viikonlopusta, palkkapäivästä tai projektista.

Sorrun usein mieltämään arkielämän eräänlaisena valmistautumisena johonkin, mitä on seuraavaksi tulossa. Osin sen vuoksi elämä pyörii hyvin paljolti mielekkään työni ympärillä. Työpäiviä ja niiden sisältäviä tehtäviä ja kohtaamisia on helppo odottaa, pohdiskella ja stressata.

Työlläni tuntuu olevan itselleni suurempi merkitys kuin elannon hankkiminen ja se tarjoaa myös hyvin tiheällä aikavälillä uutta opittavaa. Työllä on siis iso arvo elämässäni. Samaan aikaan mietin, että olisipa hienoa jos elämä voisi yhtä vahvasti pyöriä jonkun toisenkin asian ympärillä.

Vaikka todella monet ulkoiset asiat ovat elämässä hoidossa ja unelmia on jo saavutettu, tunnustan odottaneeni sitä mystistä vaihetta, jossa varsinainen elämä alkaisi.

Ja sitten se alkoi.

Havahduin vauvan pyllyä pestessäni tähän ajatukseen. Siis siihen, että en odota enää elämän alkavan. Se tuntuu nyt alkaneelta.

Tuntuu siltä kuin olisi odottanut matkan alkua ja nyt viimein kaikki reissuun tarvittavat tavarat olisi pakattu ja voi vain lähteä polulle. Se tuntuu aika vapauttavalta – paradoksaalista kyllä – vaikka kädet on kapaloon sidottu seuraaviksi vuosiksi.

Tiesin, että lapsen syntymän myötä elämä tulee muuttumaan. Ystävät ja työkaverit olivat kertoneet muutoksesta moneen kertaan. Usein elämänmuutoksen kuvaaminen kiinnittyy kuitenkin arkisiin haasteisiin: kuinka yöunet vähenevät, päivät kuluvat vaippoja vaihtaessa ja omaa aikaa on vähemmän.

Elämä tietenkin muuttuu arkisella tasolla kovasti, mutta ainakin juuri nyt voidaan puhua ennen kaikkea tunnetason ja elämän täyttymyksellisyyden kokeman muutoksesta – rakkaudesta.

Tuoksuttelin vauvan pieniä housuja pyllypesun jälkeen. Niihin on jo tarttunut hänen oma tuoksunsa. Sillä pärjää juuri nyt aika pitkälle, eikä muuta edes tarvita.