Niin kirkasta taivasta ei Etu-Töölön ylle raotu, että arkadialaisista kabineteista kantautuisi harmoninen sotehuuto jo yli vuosikymmen kestäneen virkamiestyön päätteeksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei mitä todennäköisimmin tule näkemään ensilehtiä kevätkoivussa. Nurin se menee.

Sote. Akronyymi joka laukaisee pieninä annoksina kakomisrefleksin ja suurina annoksina itsetuhoisia ideoita. Ymmärtämättömyys tietysti ne suurimmat hylkimisreaktiot aiheuttaa. Me emme vaan tajua sitä.

En tiedä ymmärtääkö sitä kukaan ihan oikeasti. Uskon itse asiassa, että kukaan yksittäinen henkilö ei tiedä mitä kaikkea sosiaali- ja terveyshoidon rakenneuudistuksella kaiken kaikkiaan tarkoitetaan.

Soteymmärrys on leikattu useiden virkamiesten, lainoppineiden ja poliitikoiden lautasille niin ettei kenelläkään ole koko kakku hallussa.

Kaltaiseni kansalainen on pitkälti toimittajien näkemysten ja poliitikkojen lausuntojen varassa. Molemmilla on helposti jokin vahvempi agenda kuin lisätä minun ymmärrystäni.

Laiskuuksissaan sitä tulee helposti kopioitua iltapäivälehden otsikko omaksi mielipiteeksi. Seikkaperäisessä perehtymisessä on liian suuri vaiva.

Pääkirjoitusten, podcastien ja professorien – sekä hammaslääkärin tuolissa kuultujen huhujen – perusteella näyttäisi siltä, että sote menee nurin.

Mutta ei sen tarvitsisi mennä nurin. Olen sitä mieltä, että jos eläisimme nyt hallituskauden alkua tai edes puoliväliä, soteuudistus menisi läpi. Olen jopa sitä mieltä, että se saisi mennä vieläkin läpi.

Uskon nimittäin, että joissain tilanteissa pitää lopettaa hinkuttaminen ja tehdä jämäkkä päätös.

Elän sellaisessa ymmärryksessä, että uudistus ei ole läpeensä paha, vaikka ei toki lähellekään täydellinen. Riittävän hyvä on aika hyvä silloin kun ratkaistaan ongelmaa, jossa ei ole missään tapauksessa muunlaisia vaihtoehtoja kuin kompromissivaihtoehtoja.

Ei ole mallia, joka sopisi kaikille.

Miksi kansanedustajat sitten yksi kerrallaan hyppäävät laivasta ja ryhtyvät poraamaan reikiä sen kylkiin kunnes sitä kutsutaan uppoavaksi laivaksi ja lopulta hölmöimmätkin hyppäävät?

Listasin 5 syytä, jotka pätevät niin soteen kuin muihinkin hankaliin tilanteisiin.

1. Ei riitä rohkeus tehdä vaikeaa päätöstä

Vaikea päätös on sellainen, jossa on useampia näkökulmia, jotka ovat toisensa kanssa ristiriidassa. Erotilanne, irtisanoutuminen, asunnon osto, sote-äänestys. Se on sellaista toisaalta-toisaalta-pohdintaa jossa plussat ja miinukset eivät tunnu millään asettuvan parijonoon.

Uhat pyörivät mielessä, mahdollisuudet pyörivät mielessä, ei voi tietää minkälaisia seurauksia päätöksestä on. Teenkö oikein? Pitäiskö mun?

Vaikean päätöksen tilanteessa on helpompi valita turvallisempi vaihtoehto. Palkinto on pieni tai olematon, mutta riskikin on pienempi. Jos vielä yritetään tällä vanhalla. Kyllä tätä pitää vielä vähän miettiä. Katsotaan nyt vielä…

Vastalääke: Jämäkät, faktojen perusteella rakennetut intuitiiviset, mutta yön yli nukutut päätökset. Rohkeutta tehdä se mikä täytyy.

2. Ei riitä argumentit asettua yleistä mielipidettä vastaan

Kun lööpit, työkaverit, twitter ja kahvipöydät huutaa, että ei, on kovin hankalaa olla vastarannalla huutamassa joota. Se on entistä vaikeampaa jos ei ole ihan varma, että mistä tässä ollaan äänestämässä.

Varsinkin politiikassa, jossa valta perustuu vallan antajien miellyttämiseen, on parempi tehdä niin kuin omissa torikokouksissa ja oman vaalipiirin huoltoasemakahvioissa pyydetään tai sitten ei tarvitse haaveilla jatkokaudesta.

Tai sitten pitää osata muutakin kuin puhejudon alkeet.

Vaalien kynnyksellä ei ole enää merkitystä sillä mitä mieltä poliitikko oikeasti on. Merkitystä on vain sillä miltä pahvifiguuri näyttää ja kuinka kyynistä tarinaa iltapäivälehdissä kerrotaan.

Ei kukaan pelastusveneen pohjaa tuijottava oppositioedustaja tule uppoavan laivan kannelle lippua heiluttamaan jos sillä ei saa gallup-suosiota. Hallituksessa istuviakin pitää varmasti yöllä hereillä ajatus kumiveneestä.

Vastalääke: Ollaan sitä mieltä mitä ollaan, uskotaan demokratiaan ja hyväksytään seuraukset. Peliteorian mukaan parasta lopputulosta ei saavuteta optimoimalla omaa hyvää.

3. Yksityiskohdat hämärtävät kokonaiskuvan

On siinä sotessa varmasti paljon yksityiskohtia, jotka eivät kestä ensikosketusta todellisuuden kanssa. Siellä on pykäliä, jotka ovat ristiriidassa joidenkin muiden pykälien kanssa ja siitä on varmaan unohdettu kokonaan joitain tärkeitäkin juttuja.

Niiden tärkeiden yksityiskohtien lisäksi on kuitenkin olemassa ne tärkeät ja huomattavasti suuremmat syyt, joiden vuoksi tätä koko uudistusta on lähdetty tekemään.

Väestö ikääntyy ja sellaista yhteiskuntaa kun tässä on pyöritetty ei pystytä enää pyörittämään.

Jos lompakossa ei ole rahaa, sitten keksitään uusia ratkaisuja. Se, että kirjoittaa saman vanhan kauppalistan ostokset uuteen järjestykseen, ei riitä. Jonkun yli pitää vetää viiva. Tai pitää siirtyä Lidlin asiakkaaksi.

Se on pahemman luokan sumuttamista, että hukutetaan suuren yleisön huomio johonkin pieneen populistiseen risahdukseen kun kulman takana odottaa mörkö.

Vastalääke: Pidetään iso kuva mielessä ja luotetaan, että tulevaisuudessa esiin pulpahtavat haasteet saadaan kyllä ratkaistua kun yhdessä funtsitaan.

4. Tunteet ottavat vallan

Tulee kiivastumisia, kun ei saada tahtoa läpi. Paiskotaan ovia ja lähdetään puolueesta. Pidetään kiinni periaatteista vaikka ei enää muisteta, että miksi. Turhaudutaan kun asiat eivät etene niin kuin oltiin suunniteltu. Palaa käpy kun lööpissä haukutaan älykääpiöksi.

Naapuripuolueen makkara maistuu paremmalle, torilla vilisee väärän värisiä toppatakkeja ja kaverin markkinointivideolla puhutaan sankarimusiikin säestyksellä vanhuksista ja lapsista.

Siitä tulee riittämättömyyden tunne. Varsinkin jos itse istuu siellä kabinetissa vain sytykkeeksi kelpaavaan sote-mapin ja muutaman prosessissa harmaantuneen hapannaaman kanssa.

Kyllä sitä vähemmästäkin usko loppuu.

Vastalääke: Johtaminen. Tämän kokoluokan projekti vaatii erityislaatuista johtamista. Se ei ole poliitikon työtä.

5. Aika loppuu

Monessa tilanteessa deadlinea voi vähän venyttää. Opettaja hyväksyy vähän myöhässäkin tulleet esseet, projekteille myönnetään jatkoaikoja ja pikkutunneille viipynyttä maailmanparannuskeskustelua voi jatkaa vielä aamupalapöydässä jos aihe ei tunnu liian nololta selvin päin.

Sote joko saadaan maaliin tai sitten jäädään sormet ristissä toivomaan, että seuraava hallitus haluaisi jatkaa kesken jäänyttä työtä.

Ongelmana on, että seuraavat ministerit eivät voi uskottavuussyistä rakentaa omaa malliaan vanhoihin mappeihin vaan on tuoreutettava niin paljon, että se näyttää myös ulkopuolisen silmin omalta.

Siihen menee puolet eduskuntakaudesta. Sitten ryhdytään vääntämään muotoseikoista ja kirjoitusasuista. Sitten lähestyy uudet vaalit ja alkaa jälleen himmailu ja käsien pesu. Sitten ollaan samassa tilanteessa kuin nyt.

Vastalääke: Tehdään se mikä voidaan ja lukitaan ne uudistukset, jotka ehditään. On kompromissien ja suoraviivaisuuden aika.

****

En tiedä. Oli jotenkin paljon kivempi kirjoittaa vauvajuttuja. Pitäiskö palata vaan niihin?