Ilona istui eteisen portailla ja sitoi suuren vauvamasun yli kengännauhojaan. Itsenäisyyspäivän lounaalle kerääntynyt katras oli liuennut ja Ilonakin päätti lähteä ajelemaan Tapiolaa kohti, jotta ehtisi valoisan aikaan perille. ”Mennäänkö naimisiin?” hän ehdotti kun sai kengät solmituiksi.

”Mennään vaan”

Noin vaan se kävi, teimme lupauksen. Ei tämä kauneimpia kosimisia ollut, mutta olen ymmärtänyt, ettei kysymys ole niinkään sopimuksen kauneudesta vaan tahdosta tehdä siitä tulevaisuudessa totta.

Ei meillä ollut mikään varsinainen kiire naimisiin. Itse asiassa ajatus isoista häistä – vieraslistoista, tarjoiluista, hääleikeistä – oli tässä elämäntilanteessa luotaantyöntävä. Toisaalta tuntuisi tärkeältä tehdä jokin symbolinen sitoutumisteko ennen lapsen syntymää. Avioliitto voisi olla sellainen.

– ”Sä varmaan itekki tiedät mitä se yleensä tarkottaa kun sovitaan, että mennään naimisiin?
– ”Juu, tiedän. Mut ei varmaan kerrota kenellekkään?”
– ”Ei. Siitä tulis vaan ylimääräistä hässäkkää, eikä nyt tarvita yhtään ylimääräistä hässäkkää”

Kun ensimmäiset kättelijät köpöttelivät punaista mattoa Saulin ja Jennin luo ja kun minä olin asettautunut sohvan nurkkaan ison lounaalta jääneen karjalanpaistilautasen kanssa, soi puhelin. Ilona oli päässyt perille ja ryhtynyt jo selvittämään käytännön asioita.

Linkki esteettömyystodistusten tilaukseen löytyi sähköpostistani. Se piti allekirjoittaa, jotta saataisiin prosessi käyntiin. Todistusten käsittelyssä menee viikko, joten sen verran meidän pitäisi ainakin odottaa.

Mutta ei siinä toimettomaksi tarvinnut jäädä. Suunnittelu jatkui Linnan jatkoille asti Whatsappissa.

– ”Millanen työpäivä sulla on pe 21.12?”
– ”Yks palaveri 8:30-10:00”
– ”Okei. Mietin ajomatkalla että voitais käydä maistraatissa, todistajien kaa lounaalla ja sit lähtee teatteriin ja hotelliin yöks”
– ”Aika jees!”

Kaikkia hääjärjestelyjä ei ehditty tehdä yhden illan aikana, joten seremonian suunnittelua jatkettiin seuraavana aamuna.

– ”Soitin äsken maistraattiin ja sieltä sai ajan 21.12. klo 13:30. Siiri pääsis myös tolloin”
– ”Mä soitan Jennalle ja kysyn pääseeks se. Sanoitko Siirille että mistä on kysymys?”
– ”Juu, mut sanoin ettei saa kertoo kenellekkään”

Soitin Jennalle.

– ”Moi. Mulla on kaks kysymystä. Jos vastaat ekaan oikein, saat kuulla toisen kysymyksen ja jos et, niin sitten on vaan yks kysymys. 
– ”….okei.”
– ”Mitä teet 21.12?”
– ”No me ollaan lähdössä sinne Kuopioon 18. päivä ja tullaan vast sunnuntaina.”
– ”Okei, hmm…”
– ”Tää tais olla väärä vastaus?”
– ”Oli juu”
– ”Eli nyt mä en saa tietää, että mitä sillon 21.12. tapahtuu?”
– ”Et. Mut mä kysyn vielä varmuuden vuoks, että mitä sä teet 28.12.”
– ”Sillon ei oo mitään ihmeellistä”
– ”Okei, mä saatan palata vielä tähän asiaan”

Soitin Ilonalle.

– ”Siirille käy myös 28.12”
– ”Mites maistraatti?”
– ”Meni just kii tältä päivältä, mut se mimmi sanoi et niil on hyvin aikoja. Soitan sinne maanantaina”
– ”Pitäiskö kysyy Rikii soittaa joku laulu? Se soittaa J. Karjalaisen Sydänlupauksen hienosti ja sehän ois sopiva laulu”
– ”Okei, mä alan itkee nyt”

Soitin Rikille.

– ”Moi. Mulla on kaks kysymystä. Jos vastaat ekaan oikein, saat kuulla toisen kysymyksen ja jos et, niin sitten on vaan yks kysymys. 
– ”….okei.”
– ”Mitä teet 28.12?”
– ”No ei periaatteessa varmaan mitään ihmeellistä, mut kyllä mun varmaan täytyis tietää että miks, jotta voin varmaks sanoo”
– ”Meillä on Ilonan kanssa sellainen salainen tilaisuus, johon me pyydettäis sua soittamaan yks laulu silloin”
– ”Ahaa! No se varmasti sopii. Mikä laulu?”
– ”Sydänlupaus”
– ”Se on mun bravuuri”
– ”No niinpä!”

Edessä oli viikonloppu. Tuore salaisuus olisi ihan helppo pitää salaisuutena jos voisi erakoitua Renkoon ja sulkea yhteydet ulkomaailmaan. Mutta me järjestimme pikkujoulut. Pikkujoulut, joissa osa tiesi ja osa ei. Salaisuus säilyi.

Molemmat todistajaksi kutsutut ystävämme aktivoituvat heti tahoillaan suunnittelemaan prosessin mukaisesti polttareita.

– ”Ootko sä koko sen teidän naimisiinmenoviikon töissä?”
– ”Siinähä on vaan to ja pe arkipäivii, oon to töissä”
– ”Pääsetkö lähtee 15:30 torstaina?”
– ”Varmasti! Meinaaks järjestää yhden hengen polttarit?”
– ”Joo!”

Joulun ylitys ei ollut ihan helppo rasti. Melkein neljä vuorokautta isolla porukalla neljän seinän sisällä. Tarkkaavaisuutta vaadittaisiin, ettei salaisuus paljastuisi. Onneksi kaikilla muillakin oli salaisuuksia pidettävänään, sillä joulun jälkeen oli tiedossa kahdet baby showerit, joista ei saanut hiiskua.

Tapaninpäivänä oli kaksi päivää häihin, väliin mahtui polttarit. Ilona pulahti Siirin kanssa Aulangon kylpylään ja minä molskahdin Jennan kanssa kammiokelluntaan Kallioon. Ei ehkä perinteisimmät polttarit, mutta niin kuin koko tämä prosessi, molemmille ikimuistoisia asioita.

Yksinäinen rentoutumishetki pimeässä kammiossa suolaveden kannattelemana. Hyvä hampurilainen rauhallisessa ravintolassa. Kotiin ja samppanjapullo auki. Syväluotaavaa keskustelua hyvässä seurassa. Polttarit minun makuuni.

Viisikkomme tapasi seuraavana aamuna Hämeenlinnan aluehallintoviraston edessä klo 10:45. Kiipesimme hissillä maistraatin steriiliin aulaan ja otimme vuoronumerolaitteesta lipukkeen. Tiskin yli allekirjoitukset ja pari tarkentavaa kysymystä.

– ”Jaetaanko tilaisuudessa sormuksia?”
– ”Ei”
– ”Tuleeko yhteinen sukunimi vai säilytetäänkö nykyiset?”
– ”Säilytetään nykyiset”
– ”Selvä, ilmoitan vihkijälle, käykää odottaamaan.”

Hetken kuluttua seisoimmekin jo pömpelin edessä.

– ”Onko kaikki todistajat paikalla?”
– ”On”
– ”Sitten voidaan aloittaa”

Virallinen osuus oli ohi ennen kuin ehti todella sisäistää, että mistä tässä on kysymys. Merkityspuhe avioliitosta, kaksi kertaa tahdon, kättä päälle ja Sydänlupaus. Kolmihenkinen todistajisto siirtyi halausjonoon. Nuotit nippuun ja hissillä alas.

Otimme talvisessa Sibeliuksenpuistossa muutamat potretit ennen kuin siirryimme Hällään häälounaalle. Saimme kellariravintolasta intiimin sellin, johon oli katettu pieni pöytä meitä varten.

Riki kaivoi vielä toisen kerran kitaran kotelostaan ja kajautti kaikuviin kammioihin 70-luvun ikivihreän rakkausunelman, Nuoruustangon, lounastavan hämeenlinnalaisyleisön ihmetykseksi. Se oli erityishienoa.

Lämminhenkinen lounas venyi iltapäivään kunnes juhlien ensimmäinen osuus oli juhlittu. Tuli fiilis, että tällaisia lounaita voisi olla elämässä enemmänkin. Ehkäpä siitä muodostuu tulevaisuudessa perinne hääpäivillemme.

Ystävät riensivät suuntiinsa ja aviopari kohti Helsinkiä. Seuraava pöytävaraus ravintola Strindbergille oli vasta iltaseitsemäksi, joten ehdimme hyvin kirjautua St. Georgeen ja ottaa päiväunet ennen sitä.

Maa-artisokkakeitto, nieriää, Taittingeria ja köyhät ritarit. Erinomainen päätös täydelliselle vihkipäivälle. Illallisen jälkeen köpöttelimme takaisin hotellille, Ilona otti kylvyn ja minä lasin samppanjaa.

Seuraavana aamuna pyörähdimme hotellin spassa ja ajoimme ennenaikaiseen uudenvuoden viettoon Hyvinkäälle. Jälleen jännitimme, että säilyykö salaisuus.

Emme ole tähän päivään saakka kertoneet avioitumisesta kuin meidän kanssa hääpäivänä juhlineille ystävillemme ja heidän puolisoilleen, neuvolan tädille ja Ilonan entiselle pomolle. Tänään kun lapsemme saa nimen, paljastamme salaisuuden myös muille.