Ihmiset riitelevät. Ovat lyhytpinnaisia ja äkkipikaisia. Eivät kuuntele mitä toinen sanoo. Puhuvat ja ajattelevat lähinnä itseään. Tiuskivat, pyytävät anteeksi, lupaavat etteivät enää ja sitten kuitenkin uudelleen tiuskivat.
Miksiköhän ihmissuhdetaidot eivät kehity niin kuin vaikka Samsungin puhelinmallisto kehittyy?
Edellisen version ongelmat on korjattu seuraavassa versiossa ja hyvistä ominaisuuksista tulee vakiovarusteita. Uudessa versiossa on aina joku uusi hieno ominaisuus.
Ihmisen ihmissuhdetaidot on joko hyvät tai huonot tai jotain siltä väliltä. Pojasta ei polvi parane ja jälkeläisten taidot on sattumanvaraisesti paremmat tai huonommat kuin vanhempiensa.
Ajan kuluessa, kouluttautumalla ja elämän opettaessa ihmissuhdetaidot kehittyvät, mutta ei niistä taidoista ole juuri muille hyötyä sen jälkeen kun multa on kutsunut.
Vaikka olisi elämänsä aikana oppinut elämänkerrallisen asioita ihmissuhdetaidoista, on seuraavien sukupolvien tehtävä samat virheet ja opittava niistä ne ihan samat jutut. Virheistä pitää jostain syystä saada oppia itse.
Miksi empatiaan liittyvät opit eivät sitten siirry perimätietona ja puskaradiovinkkeinä eteenpäin?
Tai siis – kyllähän me jatkuvasti tiedämme enemmän siitä miten meidän pitäisi käyttäytyä. Tunnetaito-, empatia- ja vuorovaikutusoppaita on vaikka minkälaiseen tarpeeseen.
Tuskin tulee kenellekään uutena tietona, että asiakasta tai puolisoa pitäisi kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään asiat hänen näkökulmastaan. Se on selkärangassa, että itkevää kannattaa halata. Kaikki me periaatteessa ymmärrämme miten empaattinen vuorovaikutus toimii.
Psykopaatit ja narsistit erikseen.
Silti me toimimme usein vastoin parasta ymmärrystämme. Kai siksi, että olemme ihmisiä. Se on inhimillistä.
Inhimillisyys vaan tuntuu liian helpolta vastaukselta. Emme salli monia muitakaan asioita itsellemme ja toisillemme vain sen vuoksi, että olemme ihmisiä.
Sitä paitsi, koska me olemme ihmisiä, meidän jos jonkun pitäisi ymmärtää inhimillisen vuorovaikutuksen olemassaolon merkitys. Meidän pitäisi kyetä ylpeilemään sillä, että me osaamme toimia ymmärtävässä yhteistyössä toistemme kanssa.
Mutta en minä ainakaan voi sellaisella ylpeillä.
On tietenkin paljon tilanteita, joissa toimimme empaattisesti. Niin minä, kuin kaikki muutkin. En tutkinut asiaa, mutta uskaltaisin väittää, että olemme empaattisin olento planeetallamme. Tai ainakin kärkikahinoissa.
On samaan aikaan niin, että sitä tulee toimittua joissain tilanteissa paljon empaattisemmin kuin joissain toisissa tilanteissa.
Empatian tilanneriippuvaisuus antaa kuvan, että kysymyksessä olisi ilmiö, johon joko liittyy jonkinlaista valinnaisuutta – ollakko vaiko eikö? – tai sitten empatia kytkeytyy pakonomaisesti pois päältä tietyissä tilanteissa. Tai ei käynnisty ensinkään.
Syitä käynnistymiselle tai käynnistymättömyydelle on varmaan useita. Esimerkiksi väsyneenä on vähän hankalampi kuunnella ja ymmärtää kuin hyvin nukkuneena.
Mutta mikäli kysymys olisi vain hormonaalisesta toiminnasta, jonka vaikutusvallan alla me toimimme, väittäisin, että evoluutio olisi tehnyt meistä empaattisempia.
Ihan jo pelkästään sillä perusteella, että raivopäisen ihmisen nenä lyödään helpommin ruttuun nakkikiskalla kuin empaattisen ihmisen.
Ei tuokaan väite tutkimukseen perustu, mutta uskallan luottaa logiikkaani. Paitsi, että eloonjäämistaistelussa raivopää ehkä kuitenkin voittaisi empaattisen tyypin. Logiikka ontuu.
Joka tapauksessa kysymyksessä lienee jonkinlainen taito, jota valitsemme käyttää. Ja jos valitsemme käyttää empatiaa, käytämme sitä sellaisella taitotasolla kuin meillä kullakin on ja jonka koemme tilanteeseen sopivaksi. Toiset onnistuvat paremmin, toiset heikommin.
Taitaa olla niin, ettei empatiaa tosiaan pitäisi verrata Samsungin älypuhelimeen.
Siinä missä Samsungeista toden totta kehittyy jatkuvasti uusia parempia versioita, meillä on empatian suhteen kaikki ominaisuudet jo olemassa. Kaikkea ei välttämättä ole kytketty päälle tai emme osaa käyttää niitä vielä.
Se on jotenkin lohduttava ajatus. Siis se, että ei ole kysymys siitä, että evoluutio kehittäisi meistä empaattisempia jos se todella olisi tärkeä juttu. Kysymys on enemmänkin siitä, että empatia on tärkeä juttu, mutta emme kiinnitä syystä tai toisesta sen kehittämiseen riittävästi aikaa ja energiaa.
Miksi?
Koska se vaatii keskittymistä, kuuntelemista, kärsivällisyyttä, kuvittelua ja kunnioittamista. Vaatii se paljon muutakin, mutta noissa k-alkuisissakin on jo ihan hyvä savotta.
Koska se on vaikeaa. Siihen ei ole sellaista ohjekirjaa niin kuin on Samsungiin.
Toisaalta käyttämällä sen Samsunginkin oppii.
Hmm?
ARVI 