Nuorimies (9A) rojahtaa istuimeensa niin, että selkänojat rytkyvät koko penkkirivillä. Jaaha, kännissä, selviää, kun hujopin isukki (9C) hyökkää samalla voimalla omalle jakkaralleen. Ryskis. Hikinen takaraivo 45 sentin päässä minun (10C) otsastani.

Isukki survoo selkäreppuaan tyttärensä, 9B, jalkoihin sen enempää kyselemättä ja ryhtyy tuijottamaan silmäluomiensa läpi polviaan. Poika on jo unessa, niska pitkänä.

Kiva matka tulossa, arvailen. Erityisesti tytölle – isi ja veli naamat turvoksissa jo menomatkasta.

Isukki kuitenkin säpsähtää hereille ennen kuin moottorit käynnistyvät. Hän nousee ylös ja ryhtyy etsimään reppuaan. Horjahtaa niin, että käytävän toisella puolella 9D saa juuri ja juuri kammettua hänet takaisin pystyyn.

Onneksi. Kaksimetristä hapanta lihakimpaletta olisi hankala saada ylös lentokoneen kapealta käytävältä.

Sitten hän muistaa, että reppu on tyttären jaloissa ja pyytää saada vilkaista käsimatkatavaraansa pikaisesti. Hän kaivaa esiin puoliksi juodun salmiakkikossun. Tönii poikansa hereille – ”Niko, Niko, Niko!” – ja tarjoilee hänelle siivun jarisillanpäätä. Niko tarttuu tarjoukseen.

”Eiköhän se sitten riittäis”, tytär yrittää sanoa ja katsoo huolestuneena hupenevaa muovipulloa.

Hän selvästi tietää, ettei omia viinoja saisi lentokoneessa juoda ja pälyilee eteen ja taakse. ”Se tulee”, hän kertoo vilkaistuaan lentokoneen takaosaan ja opastaa isäänsä laittamaan salmarin piiloon.

Kuin käskystä Niko ojentaa niskansa ja ryhtyy sekavaan lepoon, josta hän herää seuraavan kerran vasta kahden tunnin kuluttua.

Tytär kertoo isälleen, että hän ei sitten aio hoitaa takseja ja hotelleja ja kaikkea itse. Että parempi olis alkaa selvitä siihen mennessä kun ollaan perillä.

Isä mongertaa vastaukseksi epämääräistä kännipuhetta. ”Mmm, jmm, aaa, oo.” Pikkuhiljaa alkavat hänenkin niskalihakset pettää ja pää repsahtaa kun rullaamme kiitoradalle.

9B sinnittelee, mutta näen penkin raosta, että silmäkulmasta vierähtää kyynel. Toinen. Pyyhkii poskia kämmensyrjiin.

Kiitoradalla tyttö tönii isänsä valveille ja yrittää kertoa jotain. En kuulokkeideni läpi ymmärrä mistä puhutaan, mutta on minulla arvaukseni. Isä herää kunnon tönäisyyn. Nyyhkimistä, pyyhkimistä.

Pelastautumisselvitys sekoittuu kovenevaan mölinään edessäni.

”Jonna, Jonna, Jonna, kato mua, Jonna, Jonna, kato mua, Jonna”, isä huutaa saadakseen katsekontaktia tyttäreensä. ”Älä anna pelolle valtaa”, 9C mölisee ja syleilee tytärtään.

Älä anna pelolle valtaa.

Jonna on selkeästi kehittänyt itselleen lentopelon. En malta olla miettimättä, johtuuko lentopelko siitä, että lento pelottaa vai siitä, että yksinäisyys alkaa saada otettaan.

En tietenkään voi olla varma, mutta loppumatkasta Jonnan lentopelosta ei enää ole tietoakaan.

Turvavyön merkkivalo sammuu kun saavutamme lentokorkeuden. Tarjoilun alkamisesta kuulutetaan. Lentoemäntä kävelee ohi. Epävakaa 9C pysäyttää hänet ja kysyy: ”Do you have beer?”

Suomalainen lentoemäntä kertoo, että olutta on ja tarjoilu on alkamassa kohtapuoliin. Toivon, että he ymmärtäisivät olla tarjoilematta.

Isä yrittää pelotella tytärtään kertomalla, että alamme laskeutua. Tyttö ei usko.

Kun tarjoiluvaunu kulkee 9. penkkirivin ohi hetken kuluttua, isä on sammunut. Jonna ostaa itselleen kokiksen.

Jokin saa hetken kuluttua 9C:n heräämään ja kysymään stuertilta jotain mitä kukaan ei kykene ymmärtämään. Isä osoittaa koneen etuosaan ja kysyy jotain, jonka stuertti epäilee liittyvän WC-tiloihin. Stuertti kertoo, että WC tosiaan löytyy sieltä.

9D on valmiudessa ottamaan horjahtelevan järkäleen jälleen syliinsä, mutta tällä kertaa tytär on nopea ja ottaa isäänsä kyynärtaipeesta ja taluttaa hänet vessaan.

Kaikkien aikojen loma alkamassa.

Hetken kuluttua lasittunut ja lötkö mies palaa paikalleen, kallistaa päänsä ja ryhtyy uneen.

Tyttö laittaa kuulokkeet korvilleen. Ehkä tilanne tästä tasoittuu kun pojat saavat vähän nukuttua.

Puolen tunnin kuluttua Niko istuu penkissään kaksinkerroin, mikä selkeästi huolettaa sekä Jonna-siskoa, että vieressäni istuvaa pariskuntaa (10A & 10B). Draama on saamassa jatkoa, joten riisun omat kuulokkeeni.

Lentoemäntä kävelee juuri sopivasti ohi, joten pysäytän hänet ja kerron, että 9A:ssa on selkeästi jonkinsortin probleemi.

Nikoa ja isää yritetään hetken aikaa herätellä tuloksetta. Jonnalle pidetään puhuttelu, mikä tuntuu vähän väärältä siinä tilanteessa.

”Jos oltais tiedetty, että nämä on tässä kunnossa niin ei olis päästetty lennolle. Takaisin tullessa pitää sitten olla kunnossa tai jää Budapestiin. Se menee sitten omaan piikkiin, kun alkaa järjestellä hotelleja ja uusia lentoja.”

”Joo”, Jonna ymmärtää.

Kun lentoemäntä on mennyt, Jonna yrittää herättää isäänsä. Tönii, läpsii, nipistää. Ei onnistu. Laittaa kuulokkeet korvilleen, luovuttaa.

Hetken kuluttua toinen lentoemäntä tulee paikalle.

”Kuinka vanha sä oot?”, hän kysyy.

”12”, Jonna vastaa.

”Ahaa, okei…Onks tää ihan normaalia, että veli ja isä on tässä kunnossa…haluaisitko tulla juttelemaan tonne eteen meidän kanssa?”

”En mä haluu”

”Pärjääksä täällä?”, lentoemäntä kysyy vielä.

”Joo”

Jälleen, kun lentoemäntä on mennyt, Jonna yrittää herättää isäänsä. Kuiskii korviin ja tönii lempeästi, mutta isä on liian syvässä mielentilassa havahtuakseen.

Kyyneleet.

Lentoemäntä tuo Jonnalle karkkipussin ja kysyy, että miten hän tulee pärjäämään kun pitää lähteä hotellia kohti. Jonna vakuuttaa, että selviytyy. Osaa hoitaa taksit ja tietää mihin hotelliin ollaan menossa.

”Mut itse pitää päästä sitten koneesta pois”, lentoemäntä muistuttaa vielä ja antaa pari vesipulloa.

”Joo”

”Evakuointitilanteessa meillä on 9,5 sekuntia aikaa saada matkustajat ulos ja tälle – katsoo isään – ei siinä ajassa tehdä yhtään mitään. Pahimmillaan se estää muiden liikkumisen.”

”Joo”, Jonna sanoo.

Hetken päästä stuertti tulee vielä kysymään josko Jonna haluaisi vaihtaa paikkaa. Ei halua. Pärjää kyllä. Niko ja isä nojaavat niskat ojossa tarjottimiinsa.

Jonna avaa karkkipussin.

Kahden tunnin lennon jälkeen ryhdytään laskeutumisvalmisteluihin. Herroja tullaan herättelemään ja lopulta siinä onnistutaan. ”Kahvi voisi olla nyt hyvä idea – jos vähän selviäisitte”, lentoemäntä opastaa ja molemmat tarttuvat tarjoukseen.

”Pitää pitää siskosta huolta, eiks vaan”, lentoemäntä kysyy Nikolta.

”Joo”, Niko vastaa.

”Mulla on samanikäinen lapsi ja olen huolissani.”

Se oli kohdistettu isälle. ”Pidäthän huolta tyttärestäsi?”, hän kysyy.

Lentoemäntä vaikuttaa juuri sopivan jämäkältä ja samalla kuitenkin ystävälliseltä. Hän viipyy sen aikaa, että voi olla varma, että perhe selviytyy tuloterminaalista jotenkin eteenpäin.

”Joo, joo, joo, kyllä, mä, kyllä, oikeesti”, isä sopertaa.

Kun lentoemäntä on lähdössä, Jonnalla on vielä kysymys. ”Hei, yks kysymys – ooksä ollu salkkareissa?”

”Joo, oon mä, mä olin Ismon vaimo”, lentoemäntä vastaa hymyillen.

”No mä ajattelinki”, Jonna toteaa. ”Hyvä kun kysyit”, sanoo salkkari-Ismon eksä.

Miehet hörppivät kahvejaan. Isä ei tykkää omastaan ja antaa sen Nikolle.

Lentoemäntä lähtee valmistautumaan laskeutumiseen ja Jonna käy läpi matkan tapahtumat.

Isä on vihainen, mitäpä muutakaan.

Kertoo hakkaavansa lentoyhtiön.