Jälkikäteen katsottuna kaikki elämäni kitarat ovat olleet rimpuloita. Paitsi tämä viimeisin, Martin DC-16GTE. Olen raapinut sormenpääni vereslihalle, riuduttanut ranneniveliäni ja ennen kaikkea pahoinpidellyt korviani luokattomien kitaroiden varressa. Kenenkään ei pitäisi kokea sellaista.
Jälkikäteen katsottuna kaikki elämäni kamerat ovat myös olleet rimpuloita. Paitsi ehkä tämä viimeisin, Canon 6D Mark II. Olen kantanut kaulassani puolisokeita pokkarikameroita, pikkuruisia pseudojärkkäreitä ja muita alhaisia aparaatteja, joista ei ole kunnon kuvaimiksi. Olen joskus ajatellut, että puhelimen kamera on riittävän hyvä.
Kenenkään ei pitäisi kokea sellaista.
Kenenkään ei pitäisi kokea sitä huonolaatuisten harrastusvälineiden masentavaa vastavoimaa, joka yrittää karkottaa kaiken innostuksen siitä, mitä hyvää hyvyyttään halusi harjoittaa.
Mikään ei romuta niin ansiokkaasti hyvin alkanutta harjoittelua kuin välineet, jotka hiertää, kolisee, irtoilee, painaa tai muuten vaan on rumia.
Pyytämättömät neuvot vielä kestää kun oikein puree hammasta, mutta jos varusteissa on vikaa niin sietokyky pettää ennen pitkää. Tai polvet.
Kyllä kunnon välineet pitää olla.
Jälkikäteen katsottuna kaikki elämäni juoksuvarusteet eivät ole olleet kunnon välineitä.
Ne ovat olleet pieruverkkareita ja viiden markan sisäpelitossuja. Ne ovat olleet kaapin perältä kaivettuja t-paitoja, joissa ei kehtaa enää näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Ne ovat olleet painavia puhelimenrotiskoja, joita on pitänyt raahata tuulitakin taskussa Sports Trackerin vuoksi.
Kenenkään ei pitäisi kokea sellaista.
Aloittaessani kuudettasadatta kertaa juoksuharrastuksen, päätin tehdä sen välineistön osalta eri tavalla kuin aiempina 599 kertana. Päätin hypähtää heti sille tasolle, jota ajattelisin kaksi vuotta juoksua harrastaneen Arvin vaativan varusteiltaan.
Miksi hyvät välineet olisivat pitkään harrastaneiden etuoikeus jos niitä saa kaikki kuitenkin rahalla ostaa?
Siksi, että me ajattelemme, että ”lähdetään tällä aloittelijan versiolla liikkeelle ja katsotaan sitten jos innostus kasvaa” ja ”meille varmaan riittää ihan nää tavalliset” tai ”ei nyt viitsi satsata kun nää jää kuitenkin käyttämättä”.
Eli me pienennämme itsemme luokseen kutsuvan potentiaalisen intohimon edessä. Ryhdymme epäröimään uuden tunteen puristuksessa kun emme erota innostusta jännityksestä. Annamme raudan viiletä rauhassa ja katsomme josko sitten vielä riittää intoa takoa.
Olen aina ajatellut, että juoksemiseen tarvitaan vain lenkkarit. Että juokseminen jos mikä ei ole välineurheilua. Tiedostan olleeni väärässä.
Olen ollut varma siitä, että kun joku sanoo juoksemisen olevan ihanaa, on se samanhajuista hevonpaskaa kuin se, että menee avantoon ja sanoo veden olevan ihan lämmintä. Tiedostan olleeni kokematon.
Olen hihitellyt niille sukkahousumiehille, jotka kipittää sipsuttavat solakkoine säärineen ja pullamassuineen. Tiedostan, että kyllä se on edelleen aika hassun näköistä.
Ja nyt niitä on yksi enemmän tuolla luonnossa.
Onneksi meidän kotitie ei ole valaistu. Ja niin kauan kun minä olen tienhoitokunnan tilintarkastaja niin sellaisena se pysyy. Ja hei, ei kukaan näytä hyvältä kun se harjoittelee.
No, mitkä ne mun varusteet sitten on, kysyt malttamattomana. Anna kun kerron:
Kengät: Icebug Newrun BUGrip GORE-TEXit Boa Fit Systemillä
Takki: Nike Essntl Jkt, Black/Reflective S
Paita: Asics Hyper Flash Winter 1/2 Zip, Performance Black
Housut: Asics M Pant, Performance Black
Pipo: Pro-Limit Valpas
Hanskat: SOC Run Reflect Glove
Lisäksi vakiovarusteisiin kuuluu kello, kuulokkeet ja hyvät podcastit, mutta niistä sitten ihan eri postauksessa.
Olen juossut kuuden asteen pakkasessa, plussakelissä, sateessa, kovassa tuulessa, auringonpaisteessa ja pimeällä. Varusteet eivät ole pettäneet kertaakaan. Aina on ollut lämmin, kuiva ja kevyt olo.
Kertaakaan en ole vielä ärsyyntynyt, turhautunut, puuskuttanut liikaa tai kironnut lopettavani. Olen kirmannut hyvällä fiiliksellä, itseäni ja varusteitani ihaillen ja arvostaen sekä kelloni ilmoittamaa väliaikadataa mielenkiinnolla kuunnellen.
Yhdistelmä olotiloja, jota en ole ikinä kokenut juostessa.
Juoksemisen olisi aina pitänyt tuntua tältä.
Kaikkien pitäisi kokea tämä.
Kirjoittaja on omien sanojensa mukaan intohimojuoksija. Hän on luonut konseptin, jossa päätetään innostua juoksemisesta, sitten ostetaan kaikki juoksuvarusteet mitä mieleen tulee ja myyjä kehtaa suositella ja lopulta ryhdytään juoksemaan oikein intohimoisesti. Tavoitteena on juosta 804,672 kilometriä vuoden 2020 aikana. Tämä blogi on juoksijan keskeinen viestintäkanava, jossa hän suoltaa neuvoja, joita ei itse suostuisi ottamaan vastaan.
ARVI 