Näen lohenpunaista

Marraskuun 29. päivä, 2016. Santiago de Chile. Chilen pääkaupungin läpi virtaavan Mapochojoen varrella sijaitseva Etelä-Amerikan korkein rakennus. 64-kerroksinen Costanera Center. Costanera Centerin 4. kerros. Puman myymälä. Ostin sieltä juoksukengät.

Kolme vuotta aiemmin, vuonna 2013, olin Lahden paikallislehdessä, Uuden Lahden muotiosiossa sanonut, että tyylini on klassisen tyylikäs ja että viimeinen asia, jonka garderobiini suvaitsen on lenkkarit.

Olin silloin ihminen, joka pukeutui villakangastakkiin ja nahkakenkiin ja joka paheksui aikuisia ihmisiä, jotka käyttivät lenkkitossuja osana normaalia kaupunkivaatetustaan. Se tuntui teinimäiseltä.

Nykyään suhtaudun siihen enemmän normaalina asiana.

Mutta hetkinen, minkä ihmeen takia minä olin kertomassa Uudessa Lahdessa ajatuksiani nuorisokulttuurin tärvelemästä monomuodista?

No, satuin käyskentelemään kasuaalisti kauppakeskus Trion käytävillä kun paikallislehden toimittaja bongasi valovoimaisen nuorenmiehen päijäthämäläisen ihmismassan seasta. Kysyi, että saako ottaa kuvan ja kysyä pari kysymystä.

Mitäs minä siihen, muuta kun että laita kamera laulamaan.

Odotin lopputulosta mielenkiinnolla ja muutaman päivän kuluttua löysin itseni verkkojulkaisusta antamassa haastattelua kahden muun tyyliniekan kanssa.

Vaikutin jopa omaan makuuni turhan ylimieliseltä ja kuva oli niin huono, että en kertonut tapauksesta sen koommin.

Nyt vuosia myöhemmin haavat on umpeutuneet ja kun tässä pohdin noita Chilestä ostamiani elämäni ensimmäisiä lenkkitossuja, havahduin siihen, että lenkkarisyrjinnän ja Chilen Puman välillä oli tosiaan kulunut vain kolme vuotta.

Mutta hetkinen, miksi minä ylipäätään pohdin niitä Chilestä ostamiani lenkkitossuja?

Anna kun kerron.

Ostin tosiaan ihkaensimmäiset juoksukenkäni Costanera Centeristä. Olin toki aiemminkin ostanut lenkkareita, mutta ne olivat sellaisia Tokmannin tarjouslaarista poistomyyntihintaan lunastettuja kahden markan läskipohjia.

Nämä Puman tossut olivat aivan toista luokkaa. Ne olivat kokonaan mustat, istuvuudeltaan täydelliset ja siis ihan oikeat juoksukengät.

Eivät ne olleet siellä Santiagossa yhtään sen halvempia kuin missään muuallakaan, eivätkä ne malliltaan varmasti olleet yhtään sen erikoisemmat kuin mitä Hämeenlinnan KooKengästä olisi voinut ostaa.

Mutta nyt tarvitsin kuumeisesti hyvät kengät sillä olin ottanut Chileen mukaan ainoastaan Converset, jotka kävivät paahteisessa säässä tallusteltujen kymmenien kilometrien jälkeen tukaliksi.

Puman myyjä tiesi mitä tarvitsen. Sovitin ja ällistyin äimänkäeksi kuinka hyvältä laadukkaat lenkkarit saattoivat jaloissa tuntua. Ojensin luottokorttini.

Pistin nuhjuiset Converset muovipussiin ja sidoin uudet lapikkaat rakkoisiin kinttuihini. Kulkuni keveni välittömästi.

Hetken aikaa Costanera Centerin käytäviä kuljeskeltuani ja kenkieni upeutta ihailtuani sain älynväläyksen, johon olen ollut tyytyväinen aina tuosta Chilen matkasta tähän päivään saakka.

Kävin ostamassa toiset kengät. Samanlaiset!

Eikä siinä vielä kaikki. Ostin myös kolmannet kengät.

Mutta kolmannet kengät olivatkin erilaiset – ne olivat oranssit. Tai pinkit. Tai lohenpunaiset, niin kuin Ross kuvailee pinkkiä paitaansa Frendeissä.

Minä en varsinaisesti käytä värikkäitä vaatteita. Enkä minä varsinaan käytä värikkäitä kenkiä. Aina välillä saan kuitenkin jonkunlaisen aivopierun ja hairahdun ostamaan jotain muuta kun mustaa.

Nämä lohenpunaiset kengät olivat ääritapaus.

Ne olivat sellainen ääritapaus, että olen sittemmin käyttänyt kyseisiä kenkiä kaksi kertaa töissä ja kerran kerran olen hakenut ne jalassa pizzaa. Joka kerta on vähän hävettänyt.

Mustat Pumat ovat kuuluneet klassisen tyylikkääseen tyyliini kaikki nämä vuodet ja toimivat edelleen kuin uudet. Nämä lohenpunaiset ovat puolestaan lojuneet Tapiolan evakkoasunnon vaatekaapin perällä viimeiset kesät.

Kunnes nyt.

On nimittäin niin, että intohimojuoksuharrastusta varten hankkimani nastalenkkarit eivät ole ihan päässeet elementtiinsä näillä keleillä. Olen kerran juossut niillä niin, että maa on ollut jäässä.

Ei kuitenkaan tuntunut hyvältä idealta ostaa heti perään toisia juoksukenkiä, joten kävin tonkimassa vaatekaapin perältä Chilen muistoja. Puhalsin pölyt popojen pinnasta ja asettelin lestini räikeään Puma Igniteen.

Hetkeni Tuhkimona.

Googlettelin tossuja ja ne toden totta on tarkoitettu juoksemiseen. Mikä onni ja säästö!

Olen nyt viikon verran juossut lohenpunaisilla. Viimeksi tänään kävin kirmaamassa ne jalassa Hämeenlinnan Vanajavettä ympäri ja tein uuden pituusennätyksen (6,33 km). Eikä hävettänyt yhtään.

Minkäväriset lenkkarit sulla on?