Intohimojuoksemiseni on saanut uusia ulottuvuuksia. Enkä nyt tarkoita uusia upeita juoksukenkiäni vaan sitä, että meidän perheestä on muotoutumassa intohimojuoksuperhe. Minä juoksen, vaimo juoksee, lapsi juoksee.

Sain lopulta hyvän syyn ostaa itselleni kunnon kesäjuoksukengät kun ostin samalla Ilonalle äitienpäivälahjaksi samanlaiset. Hänen urheilijataustaansa vasten minun kohta puoli vuotta täyttävä harrastukseni ei tietenkään ole mitään, mutta sanoisin kuitenkin olevani vastuussa tämän osoitteessamme roihuavan juoksuinnostuksen sytyttämisestä.

Otan myös jonkun verran kunniaa siitä, että olen pystynyt iskostamaan kunnollisten juoksuvarusteiden merkityksen perheemme muihinkin jäseniin. Myös Ilona on alkanut pyöriä Stadium Outleteissä ja tuli tällä viikolla kotiin maastojuoksutossujen kanssa. Hän on lisäksi alkanut puhua paremman kellon (Apple Watchin) hankkimisesta.

Haluan edelleen korostaa sitä, minkä heti intohimojuoksun alkumetreillä totesin: varusteilla on väliä. En usko, että juoksisin edelleen jos en olisi hankkinut alussa kunnon garderobia – ja uusinut sitä pariin otteeseen sittemmin.

Noniin, me siis juoksemme nyt molemmat, mutta lisäksi päiväkodista on alkanut kantautua tietoa, että myös Ellen juoksee. Kun olen hakenut hänet päiväkodin pihalta on hoitajien normaaliin kuulumisraporttiin (nukkuu hyvin, syö hyvin, hymyilee paljon) lisätty kohta ”…ja tuota…kyllä hän on aika kova menemään”.

Hän kiipeilee paikoissa, joissa ei saa kiivetä. Kiipeilee paikoissa, joissa vain vanhemmat lapset saavat kiivetä, mutta joihin Ellenille on annettu poikkeuslupa kiivetä. Hän kiipeää liukumäkeä ylös ja kiukustuu kun se ei onnistu.

Mutta ennen kaikkea hän juoksee. Hän juoksee pihalla, hän johdattaa retkiseuruetta juosten läpi metsien ja nurmikenttien, hän juoksee huoneesta toiseen, hän juoksee kunnes on niin väsynyt, ettei enää jaksa juosta. Hän on intohimojuoksija. Hän on isänsä tyttö.

Olemme nyttemmin alkaneet juosta yhdessä. Ellen ei tokikaan silloin juokse, vaan istuu rattaissa ja nimeää autoja, koiria (hauhau) ja lamppuja. Jokin viikko sitten hän oppi sanomaan apua ja nyt pari viime lenkkiä on ollut vähän kiusallisia kun hän huutaa kärryissä jatkuvasti apua.

Apua, apua, apuaaaa, apua, apua, apuaaaaa

Ellenin kanssa juokseminen on tehnyt hyvää juoksunopeudelleni ja siten myös sykkeelleni. Nopeus on hidastunut ja syke madaltunut, eli olen alkanut juosta sellaista vauhtia kuin minun pitäisikin juosta mikäli haluan kohottaa kuntoa ja polttaa rasvaa. Kaloreita palaa kellon arvion mukaan jopa 15% enemmän vaunujuoksulenkeillä.

On ollut mukava huomata, että 5 kilometrin lenkki – juostuna 6:30-7:00 min/km – tuntuu todella rennolta ja siltä, kuin juoksemista voisi jatkaa loputtomiin. Juoksun toispuoleisuus tosin rasittaa kahvassa kiinni olevaa oikeaa kättä siinä määrin, että pidempiä lenkkejä ei ole tehnyt mieli juosta. En osaa oikein ohjata rattaita vasemmalla kädellä kun vauhti nousee.

Vaunujen kanssa ei myöskään oikein pääse Kaupin kuntopoluille, joten olen turvautunut asfalttireitteihin. Vakioreitti kulkee tätä nykyä Lapinniemestä Särkänniemeen, sieltä Finlaysonin palatsille ja siitä Tammerkoski ylittäen Ranta-Tampellaa mukaillen kotiin (5,5 km).

Palatsin terassi muuten näyttää aika kivalta. Ja ruokalista myös. Näyttäisi myytävän itselleni entuudestaan tuntematonta samppanjaa (Autréau de Champillon Premier Cru) laseittain, joten jos siihen kehtaa juoksukamoissa pysähtyä niin minut saattaa bongata palatsin pihasta jonain kesäiltapäivänä hikoilemassa.

Vaunujuoksulenkkien keskinopeus oli tässä kuussa 6:35 min/km ja keskisyke 131.

Pyynikin portaat jäivät suunnitelmasta poiketen kokeilematta ja niin jäi Pyynikin munkitkin. Munkkeja oltiin eräs lauantai menossa kokeilemaan, mutta sadan metrin jono laittoi kääntymään kannoilla. Otetaan vastaan sisäpiiritietoa siitä mikä on optimaalinen munkinostoaika.

Toukokuu oli kaiken kaikkiaan erinomainen juoksukuukausi. Juoksin ennätysnopean kilometrin, ennätysnopean vitosen ja ennätysnopean kympin. 10 km lenkki oli kolmas laatuaan ja ensimmäinen mikä tuntui aika mukavalta koko matkan ajan.

Voin olla väärässä ja muuttaa mieltäni vielä, mutta uskon, että juokseminen pysyy harrastuksena senkin jälkeen kun olen saavuttanut tavoitteeni (804,672 km).

Tavoitteen saavuttamisesta puheen ollen, tässä toukokuun tarkempi data:

Toukokuussa juostut kilometrit: 86,3 km
Tänä vuonna juostut kilometrit: 358,3 km
Juostut kilometrit suhteessa tavoitteeseen tähän mennessä: 109 %
Tavoitteesta saavutettu: 44,5 %
Jäljellä olevat kilometrit: 446,3 km
Juoksukerrat toukokuussa: 16
Juoksunopeus toukokuussa: 6:19 min/km
Keskisyke toukokuussa: 139
Pisin lenkki toukokuussa: 10 km
Lenkin keskipituus toukokuussa: 5,4 km
Nopein kilometri toukokuussa: 5:14 min/km
Juoksufiilis toukokuussa: Täydellinen

Miten sun juoksu kulkee?