Olen taiteilija

Ajattelen, että tiedän mikä on kaunista. Kauneus on tietenkin katsojan silmässä, niin kuin sanotaan, mutta siitä huolimatta uskon, että ymmärrän jotain sellaisesta universaalista kauneudesta.

En tarkoita kauneudella ainoastaan visuaalista kauneutta, esimerkiksi jonkun ihmisen tai esineen ulkonäköä. Tarkoitan estetiikkaa laajemmin. Tarkoitan ehkä jonkinlaista filosofista näkökulmaa, joka ottaa huomioon asioiden ilmenemismuodon, tyylin tai tavan toteutua kauniilla tavalla.

Ajatus voi olla kaunis. Niin voi olla vaikkapa joku kirjoitettu lausekin. Tai luonto. Tai joku hetki. Kun pidän töissä hyvän valmennuksen, voin joskus ajatella sen olleen kaunis kokonaisuus, enkä pelkästään hyvä valmennus. Kitaran sointi on joskus kauniimpi kuin joskus toiste. Luulen ymmärtäväni milloin sisustus on kaunis ja ymmärrän, että se voi olla kaunis vaikka se ei olisi minun mieltymysteni mukainen.

Ajattelen, että on eri asia viehättyä jostain kuin nähdä sen kauneus.

Taideteos on usein kaunis. Esille laitettu taideteos on taitelijan kauneimpia luomuksia. Se on erottunut taitelijan omissa silmissä erityisenä, minkä vuoksi hän on laittanut esille juuri sen teoksen eikä jotain ihan muuta teosta. Taiteilija on päässyt juuri sen teoksen kanssa eräänlaiseen eleganssin optimiin, eli pisteeseen, jossa kyseisen teoksen kauneuspotentiaali on suurimmassa kukoistuksessaan. Siihen ei kannata lisätä mitään, eikä siitä kannata poistaa mitään.

Tuollaista optimia voidaan ajatella tavoiteltavan monenlaisessa harrastamisessa ja ammattilaisuudessa – että asiat olisivat jollain tavalla paikoillaan. Vaikka eihän asioille oikeasti ole olemassa mitään absoluuttista oikeaa paikkaa. Vähän niin kuin jollekin kukkaruukulle olohuoneen nurkassa ei ole olemassa juuri oikeaa paikkaa, ei koko olohuoneelle ole juuri oikeaa sisustusta. Tai ei ole vain yhtä tapaa kirjoittaa jonkun jännitysromaanin alkulause. Silti jotain kirjaa tai olohuonetta voidaan arvioida niin kauniiksi, ettei siitä kannata poistaa mitään eikä siihen kannata lisätä mitään.

Sanon ymmärtäväni jotain kauneudesta, mutta en sano, että osaisin aina itse luoda eleganssin optimin. Tai että olisin edes joskus luonut jotain missä se olisi läsnä kaikessa kauneudessaan. Paitsi jos lapsi lasketaan luomukseksi.

Mielessäni oleva maisema on usein kauniimpi kuin kameraan tallentunut kuva. Mielessäni oleva sointi on usein kauniimpi kuin mitä kitaran kaikukoppa kaiuttaa. Kun asettelen ruokaa lautaselle, on visioni paljon lähempänä Michelin-tasoa kuin mitä lopputuotos antaa ymmärtää.

Lohdutus on se, että onneksi elämässä harvojen asioiden täytyy olla optimissa, jotta voisi elää onnellisesti. Se, että asiat eivät ole juuri niiden oikeilla paikoillaan, antaa mahdollisuuden kehittää ja kehittyä, luoda uusia versioita, tarkastella uudesta näkökulmasta tai tavoitella jotain. Epäoptimaalisuus antaa mahdollisuuden puuhastella lisää.

Olen tähänastisen elämäni elänyt sellaisessa uskomuksessa, että minä en ole hyvä piirtämään. Uskon, että lapsena tekemiäni luomuksia on kyllä kehuttu, mutta varhaisten vuosien jälkeen piirtotaitoni eivät ole juuri päässeet loistamaan. Olen itse asiassa vältellyt kaikenlaista piirtämistä ja maalaamista. Tai en ainakaan ole pyrkinyt tilanteisiin, joissa maalaaminen on pääosassa. Pidän kyllä maalaustaiteesta ja käyn sitä säännöllisesti ihmettelemässä.

Sen sijaan taitoni PowerPoint -piirtäjänä ovat tulleet ainakin työyhteisössäni jo tutuiksi. Osaan luoda näyttävän ppt. -esityksen. On sekin eräänlaista filosofiaa jos ajatellaan, että filosofia on asioiden jäsentelyä sellaiseen muotoon, että esimerkiksi jostain ilmiöstä on mahdollista keskustella. On niissä diaesityksissä usein myös kysymys ihan puhtaasta kauneudesta jos kauneus mielletään nyt sellaiseksi, että se miellyttää katsojansa silmää.

Uskon, että näyttäviin esityksiin kannattaa panostaa, sillä ulkoasu vaikuttaa ihmisiin vaikka he kuinka väittäisivät, että se sisältö on tärkeintä.

Uskon, että taidottomuuteni kynällä tai pensselillä suhraamiseen muodostuu ensisijaisesti kahdesta seikasta. Ensinnäkin, minulla ei näyttäisi olevan luontaisia taipumuksia sen tyyppiseen taiteilemiseen. Toiseksi, en ole harjoitellut.

Mutta hetkinen, jos tarkemmin miettii, on kaikissa taidoissa kysymys vähän niin kuin noista kahdesta asiasta. Luontaisista taipumuksista ja harjoittelusta.

Joillain ihmisillä luontaiset taipumukset kauneuden ilmentämiseen eri muodoissa on tietenkin paremmat kuin toisilla ja he saavuttavat eleganssin optimin vaivattomammin kuin muut. Muut tarvitsevat enemmän harjoittelua. Jos ei kokeile, ei voi tietää, että kuinka paljon niitä lahjoja oikeastaan voisikaan olla.

Kuten monet lukijat tietävät, minä vihasin jalkapalloa vielä pari vuotta sitten. Sitten tein päätöksen ryhtyä jalkapallofaniksi. Nykyään katson mahdollisuuksien mukaan useamman pelin viikossa – myös muiden kuin lempijoukkueeni pelejä. Pelaan samaan aikaan firman liigassa Fantasy Premier Leaguea, jossa itse luodun jalkapallojoukkueen pelaajat ansaitsevat pisteitä sen mukaan miten he pärjäävät oikeassa liigassa. Olen sarjassa ykkösenä. Haluan siis vain sanoa, että olen tätä nykyä intohimoinen jalkapalloihminen. Muuttunut sellaiseksi.

Kuten kaikki tietävät, en ollut juoksijaihminen vielä vuosi sitten jouluna. Tein kuitenkin päätöksen ryhtyä intohimojuoksijaksi ja asetin kunnianhimoisen kilometritavoitteen vuodelle 2020. Saavutin sen etuajassa. Nykyään juokseminen on minulle tapa ja voidaan sanoa, että suhtaudun siihen oikeasti intohimoisesti. Muutuin toisenlaiseksi kuin olin ennen.

Tästä innostuneena olen päättänyt kokeilla jotain uutta myös tänä vuonna. Se on jotain sellaista, millä on tekemistä kauneuden kanssa ja jotain missä en ole ikinä ollut hyvä.

Ryhdyn taiteilijaksi.

En ryhdy intohimotaitelijaksi sillä se kuulostaa liikaa aikuisviihteeltä. Mutta ryhdyn maalaamaan intohimoisesti. Tai oikeastaan olen ottanut varaslähdön ja ryhtynyt jo.

Ostin läjän hyviä maalauspohjia, tilasin laadukkaita akryylimaaleja ja kourallisen pensseleitä. Muutin työpisteeni ateljeeksi. Ensimmäisten kahden taulun perusteella voin sanoa olevani innostunut. Itse asiassa todella innostunut. Maalasin ensimmäisenä kokeilupäivänä neljä tuntia putkeen.

Tavoitteenani on maalata vuoden 2021 aikana 50 taulua. En sitoudu mihinkään muihin väreihin kuin akryyliväreihin. En sitoudu harjoittelemaan halvemmilla maalausalustoilla vaan tähtään kaikkien maalausteni kanssa heti optimiin. En mene kursseille enkä katso Youtube -tutoriaaleja. Okei, katsoin pari. En lahjoita teoksiani vaan hinnoittelen ne sopuhintaisesti. En säästele teoksiani vaan luovun myös rakkaimmistani. Myös ensimmäisestäni, jolla voi vuosien päästä olla tuhansien ja taas tuhansien eurojen arvo.

En lähde etsimään omaa tyyliäni vaan uskon, että se tupsahtaa mieleeni jonain toukokuisena sunnuntaiaamuna kun olen maalannut ison nipun kankaita. Siihen saakka kaivan inspiraationi ties mistä. Eli Googlen kuvahausta. Maalaan ensisijaisesti abstraktia taidetta, en pyri luomaan mitään mikä esittää jotain. Jos joku taulu kuitenkin esittää jotain, niin se on todennäköisesti vahinko. Niin kuin toisen tauluni kanssa kävi.

Tulen muuttamaan blogini taideblogiksi. Kerron maalausteni synnystä, näkökulmista, tarinoista ja haasteista, joita matkan varrella kohtaan. Kerron opeista ja oivalluksista. Jaan vinkkejä vaikka kukaan ei pyytäisi. En vastaanota niitä. En lupaa raportoida säännöllisesti koska en tiedä kuinka paljon tästä irtoaa mielenkiintoista sisältöä. Ehkä irtoaakin.

Toivottavasti pysyt mukana vaikka maalaustaide ei kiinnostaisikaan. Kuka tietää, ehkä joku projektini lopputuotoksista puhuttelee sinua niin, että oivallat sen olevan juuri se asia, joka olohuoneestasi puuttuu ja jonka jälkeen olohuoneesi sisustukseen ei voi enää lisätä mitään eikä poistaa mitään.

Kuka tietää, ehkä innostut itsekin tekemään jotain mitä et ole ikinä ennen tehnyt. Ja teet sen täysillä.