Minulla on liikaa harrastuksia. Tai ainakin tuo lausahdus toimii hyvänä selityksenä sille, miksi en ehdi toteuttaa yhtä tärkeimmistä huvituksistani: kirjoittamista. Oikea selitys on kuitenkin jotain sen kaltaista, että vaikka olisikin aikaa kirjoittaa, aina ei ole hyvä aika kirjoittaa.

Kirjoittaminen vaatii ajatusten kaoottisesta sukkulaatiosta sen verran seesteistä kaistaa, että jollekin uudelle asialle on tilaa jäsentyä. Sitä ennen toki vaaditaan, että sinne kehää kiertävien ja toisiaan toistavien aatosten sekaan putkahtaa jokin häirikköajatus, joka suistaa oravat pyöriltään, saa yhden pyörän hidastumaan ja valtaa sen uuteen käyttötarkoitukseen. Se on se kaunis hetki kun navigaattori kadottaa suunnan ja reitittyy uudelleen. Loma usein auttaa kyseisen mentaalitilan muodostumisessa.

Loma on siitä hyvä keksintö, että se kesyttää mielen jatkuvaa pauhua. Se on järkähtämätön pato, joka ottaa valtoimenaan ryntäävän kosken syleilyynsä ja luovuttaa vesimassan eteenpäin vasta kun se on laskenut kierroksena ja omaksunut puron temperamentin. Toivottavaa on, että kun pato sitten puretaan pois, vesipatsas ei ryöpsähdä valtameren voimalla niskaan vaan purot ovat löytäneet uusia kulkureittejä ja padon murtuminen ei aiheuta lainkaan pelastustöitä.

Pidin suurimman osan lomastani jo tuossa kesä-heinän taitteen molemmin puolin. Silloin oli paljon aikaa, mutta ei juuri sitä kirjoittamisen kannalta hyvää aikaa. Silloin piti mennä ja tehdä. Kirjoittamisen luonne on kuitenkin aika usein reflektiivinen – kirjoittaessa tulee kertoneeksi asioita, jotka ovat tapahtuneet ja joita on ajatellut. On siksikin aika luonnollista kirjoittaa nyt loman jälkeen kun tapahtumat ovat tapahtuneet ja arki on palannut. Nyt on hyvä aika.

”Oletko lakannut kirjoittamasta?” on ollut oikeutetusti kysymys, johon olen vastannut useamman kerran viimeisten viiden kuukauden aikana, jolloin en ole kirjoittanut. ”Minulla ei ole aikaa” on siinä mielessä huono vastaus, että meillä on kaikilla saman verran aikaa jos aletaan laskea vuorokauden tunteja. Lause, jolla aloitin on usemmiten ollut vastaukseni ja vaikka se ei varmasti ole koko totuus, pitää se osin paikkaansa.

Keväällä maalausinto vei mennessään. Siihen kuluu yllättävän paljon aikaa kun siihen paneutuu. Ja kun sen jonain lauantaiaamupäivänä aloittaa, siihen paneutuu aika syvällisesti. Syvällisesti tarkoittaa tunteja putkeen. Harvalla perheellisellä ihmisellä on työpäivien lisäksi mahdollista käyttää tunteja putkeen erilaisiin harrastuksiin, joiden avulla hän haluaisi toteuttaa itseään. Valintoja on pakko tehdä ja kirjoittaminen jäi.

Olin ajatellut, että tästä blogista voisi muotoutua täksi vuodeksi taideblogi niin kuin edellisvuonna juoksuharrastuksen aloitettuani tästä tuli juoksublogi. Huomasin kuitenkin aika nopeasti, ettei minulla varsinaisesti ole sanottavaa maalauksistani.

Voisin toki taustoittaa ja tarinoida maalauksista yhtä sun toista, mutta se olisi nähdäkseni vain saman taideteoksen tekemistä toisenlaiseen muotoon; sen toistamista mitä on jo toisella tavalla sanottu. Ja muutenkin haluan upeiden teosteni puhuvan juuri sitä kieltä mitä ne katsojalleen puhuvat, en liikaa tulkita.

”Vieläkö olet muuten maalannut?” on myös kysytty. Huomasin, etten ole jakanut vähään aikaan tuotoksia näytille. Johtunee siitä, että maalaan nykyään useampaa taulua yhtäaikaa. Se ei ole kaikkein tehokkain taktiikka jos ajatellaan, että niitä pitäisi saada säännöllisesti valmiiksi. Lisäksi olen maalannut neljä kuukautta yhtä tosi isoa taulua. Maalattu siis on ja tyhjiä kanvaaseja nojailee seinään malttamattomina tälläkin hetkellä.

Olen maalannut nyt 17 taulua. Tavoitteena oli tälle vuodelle maalata 50 taulua. En tiedä tulenko pääsemään siihen, mutta vähän niin kuin juoksutavoitteen kanssa kävi, kävi maalaustavoitteenkin kanssa: tavoite lakkasi olemasta tärkeä ja harrastuksesta itsestään tuli tärkeämpi. Tavoite antoi lähtöinnostuksen ja siivitti matkaan.

Juoksusta puheen ollen, olen erittäin innostunut juoksemisesta tällä hetkellä. Loma aiheutti sen. Mielen pauhu hiljeni ja sain keskityttyä hetkeksi lukemiseen. Ostin Tarja Virolaisen Juoksijan sielun ja valaistuin uudelleen juoksemisen upeudesta. Ei voida sanoa, että juoksuinto olisi tyrehtynyt tässä välissä vaan kutsuisin tätä päällä olevaa intoa huippuinnoksi. En ole huippukunnossa, enkä varmaan edes siinä kunnossa missä parhaimmillani olen jo ehtinyt olla tässä intohimojuoksun aikakautena (1,5 vuotta), mutta innokkuus on nyt huipputasolla.

Lainasin Tarjan kirjan jälkeen 10 muuta juoksukirjaa ja olen kahlannut niitä nyt viimeiset pari viikkoa. Haaveilen uusista juoksukengistä joka päivä. Tähtäimessä on Hoka One One Clifton 8. Haaveilen juoksijan tasotestistä. Lomalla juoksin pisimmän lenkkini koskaan (27,5 km). Parasin hieman tulosta Cooperissa. Ilmoittauduin Hämeenlinnan puolimaratonille (31.7.) ja mikä parasta; ilmoittauduin Edinburghin maratonille (29.5.2022)! Ei ole kulunut sen jälkeen päivääkään, etten olisi ajatellut maratonia.

Ensi vuoden toukokuuhun on pitkä matka ja tulee olemaan kovan työn takana käynnistää varsinainen treenikausi alkuvuodesta ja pitää intohimo yhtä vahvana siihen saakka, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että maratonin juokseminen on tärkein tavoitteeni ja tulen onnistumaan valmistautumisessa. Siinä on juuri sellaista raakaa itsensä ylittämistä, määrätietoisuutta ja tavoitteen kirkkautta mitä tähän hetkeen kaipaan.

Halusin varata ensimmäisen maratonini ulkomaille, jotta siitä tulisi kaikin puolin ikimuistoinen tapahtuma. Edinburgh valikoitui kohteeksi, koska siellä on tullut Ilonan opiskeluvuosien aikana vierailtua monta kertaa ja sittemmin reissailu sinne on vähän jäänyt. Edinburgh tietysti myös siksi, että se upea kaupunki.

Edinburghin maratonia sanotaan todella nopeaksi reitin tasaisuuden vuoksi. En haaveile niinkään nopeudesta vaan siitä, että pääsen maaliin ja seuraavina päivinä juhlistamaan maaliin tuloa kaikkiin niihin hienoihin ravintoloihin, kahviloihin ja afternoon tealle, joihin en ole kaikkina näinä vuosina päässyt. Jännittäväksi juoksun tekee se, että siellä voi olla 10 astetta ja navakka tihkutuuli tai 30 astetta hellettä. Reitti kulkee rannikkoa pitkin, joten joka tapauksessa siellä pitäisi puhaltaa kevyt merituuli.

Koska tässä viimeisen viiden kuukauden aikana on tapahtunut paljon muutakin kuin juoksusta innostumista, maalaamista ja lomailua, päivitettäköön tähän loppuun vielä keskeiset uutiset siltä ajalta:

• Laskettelin Himoksella ensi kertaa sitten teinivuosien.
• Pääsin ainakin hetkeksi eroon vuoden mittaisesta Fazer Crunch -riippuvuudesta.
• Käytiin Särkänniemessä. Itse tosin vain yhdessä laitteessa.
• Puhuin elämäni ensimmäisessä webinaarissa. Tunteista.
• Ostin molempiin kottikärryihin uudet renkaat. Maalaisen tähtihetkiä.
• Allekirjoitin johtajasopimuksen.
• Innostuin käymään sunnuntaisin kaupassa ja ostin koko viikon ruokatarpeet. Kolme viikkoa jaksoin.
• Katsoin EM-jalkapalloa ja kannustin lopulta kuitenkin Englantia finaalissa.
• Järjestin samppanjanmaisteluviikonlopun.
• Muutimme Tampereelta kokonaan pois ja takaisin Renkoon.
• Kokosin trampoliinin. Osaan peppuplätsin.

Siinä tärkeimmät hei! Varmaan unohtui puolet kaikista upeuksista. Kuullaan taas viimeistään marraskuussa jos ei sitä ennen satu tulemaan hyvä hetki.

---

ps. Jos sinulla on hyviä vinkkejä maratonille tai maratontreenaamiseen niin kirjoita niistä kirja. Olen heti sen jälkeen kiinnostunut niistä!