Millaistakohan täällä on talvi-iltoina? Pimeinä niin, ettei ulos näe, mutta sisään näkee. Sellaista mietin alkurentoutumisen aikana katsellessani päiväkodin […]

Joogamatto kaalini alla makasin, hiljaa tuhisin ja silmät suljettuina kuuntelin rauhalliseen äänensävyyn lausuttuja ohjeita nostaa vuoroin jalkaa, vuoroin kättä. Viidentoista muun renkolaisnaisen hento ähellys sekä tietoisuus itsestäni oudoissa asennoissa romuttivat ajoittain keskittymiskykyni, enkä ainakaan näin ensimmäisellä kerralla kyennyt irtautumaan kehostani.

Toisaalta: niin kuin kitaran soitossa, olen pyrkinyt hankkimaan tärkeisiin harrastuksiini aina sellaiset välineet, että ne ovat motivoineet tarttumaan niihin huonoimpinakin päivinä