Selaan lehteä. Paavi sanoi kiitti, mut tää oli tässä. Sitten joku perus ydinpommi, ei jaksa kiinnostaa. Ronaldo juoksi melkein sata metriä alle 10 sekuntiin. Niin? Pelkäsin etten löydä mitään kommentoimisen aihetta. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla oli kuitenkin kiteeläisen filosofian tohtori, Tuula Rannan hyvä kirjoitus. Tuula ottaa vastineessaan kantaa Outi Kallionpään sunnuntaiseen mielipiteeseen siitä että ”lukion nykyinen kirjoittamisen opetus ei vastaa yhteiskunnan tarpeita”. Poistaisin tuosta sanan kirjoittamisen.

Onhan tässä asiassa kaksi puolta ja tottakai ymmärrän myös sen toisen puolen, mutta mielestäni olisi hienoa jos koulussa opetettaisiin enemmän elämässä pärjäämisen taitoja. Tavallaan tarkoitan sitä että katsotaan mikä tässä maassa mättää, listataan ne ja mietitään mitä koulussa voitaisiin tehdä asioiden korjaamiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi. Nuorten työttömyys ja heidän syrjäytyminen eivät ole itselleni niin tuttuja aiheita että osaisin samaistua heidän tuskaansa tai tietäisin mitä kaikkea siihen liittyy. Voin kuitenkin sen verran jeesata että kerron miten tää homma laitetaan kuntoon…Tai siis.

Koulussa pitäisi opettaa esimerkiksi miten työhaastattelussa kannattaa käyttäytyä, miten työpaikalla kannattaa käyttäytyä ja mistä töitä saa. Sitten pitäisi opettaa miten rahaa käsitellään, miten selvitään pikavipeistä ja miten täytetään veroilmoitus. Miten korjataan pesukone, ilmataan patterit ja hoidetaan muuttoon liittyvät asiat. Olen myös miettinyt että koulussa pitäisi opetella enemmän keskustelemaan ja pitämään puheita. Nyt on varmaan hyvä kertoa joku perustelu.

Ensinnäkin, kun vaikka pidän työhaastatteluja, ei minua kiinnosta hakijan numerot tai kirjaimet koulun todistuksissa, vaan se osaako hän hymyillä ja katsoa silmiin. Arvostan sitä että työntekijä tulee ajoissa töihin. Se on merkki siitä että hän arvostaa työnantajaansa. Pitääkö ”paskaduunia” tehdä? Koulu taitaa antaa sellaisen hiljaisen lupauksen että kun teet läksyt, saat 4000€/kk palkkaa. Sieltä se paskaduunin käsite on peräisin, kun ei se tainnut ihan niin mennäkkään.

Tottakai, osa näistäkin asioista kuuluu kotikasvatukseen ja vanhempien vastuuseen. Kasvavassa määrin tuntuu vaan siltä että tämän kotikasvatuksen tulee tulevaisuudessa antamaan yksi, luottotiedoton, kotona löhöävä vanhempi. Auts, uskallankohan julkasta tän. Tarkoitan vaan sitä, että kyllä tämä maailman on erilainen päivä päivältä. Mitä enemmän ihmiset keskustelevat Facebookin välityksellä, sitä hankalampaa on jutteleminen kasvotusten. Ja pikkuhiljaa, se polku jota on ennen sanottu vääräksi, kaartuu enemmän ja enemmän sinne väärään suuntaan. Aina on joillain ollut vaikeeta, mutta tuntuu että sinne ”väärälle polulle” on vaan nyt niin paljon helpompi mennä ja yhä useammat menevät. Asiat joita tehdään sinne mentäessä on myös peruuttamattomampia kuin ennen. Niillä on suurempi hajoittava voima henkilön tulevaisuuteen, paluu ”oikeille raiteille” on hankalampaa ja luovuttamisen tuskaan saa lääkkeet.

No sitten se toinen puoli. Mistä kouluaineista voisi sitten luopua niin, että joku lapsi kuitenkin siitä suuresta massasta innostuisi tutkimaan avaruutta ja joku toinen lintuja. En missään tapauksessa vähättele tarvetta heille enkä muille minkä tahansa alan osaajille, päin vastoin. Sehän tästä tekeekin hankalaa. Voisiko kuitenkin biologiaa opettaa vaikka niin, että kun kerrotaan puista, niin kerrotaan samalla miten niitä pilkotaan. Kun kerrotaan historiasta, verrataan sitä päivän lehteen ja etsitään samankaltaisuuksia. Mietitään miksi jotain tapahtui. Matematiikka voisi ottaa sen veroilmoituksen haltuun ja kielten opiskelussa sanapistarit voisi korvata ohjatulla keskustelulla. Käsitöissä ei tehtäisikään linnunpönttöä tai patalappua, vaan opeteltaisiin korjaamaan jotain. Kemian tunnilla voisi tutkiskella myös ihmisten välistä kemiaa. Yhteiskuntaoppiin ja terveystietoon lisää käytännön esimerkkejä elämästä ja miten siitä selviää. Voisiko koulussa oleminen olla mielenkiintoista?

Sitten on vielä tämä kirjoittamisasia. Siitä tämä koko juttu lähti vähän rönsyilemään. Olen kolmea eri mieltä asiasta.

1. Kirjoittaminen on hyvä taito. Käsinkirjoittamisen hankaluudesta tulee aina mieleeni samanikäinen ystäväni joka ei muistanut miten ”G” kirjoitetaan käsin. Se on ihan fine. Toisen ystäväni käsi puutui sivun puolessavälissä kirjoittaessaan vieraskirjaani. Tuula Rannalla on myös todella hyviä argumentteja tämän mielipiteeni puolesta. ”…eikä silloin ole kysymys käsialasta vaan kyvystä tuottaa sisällöllisesti, rakenteellisesti ja tyylillisesti ehyitä tekstejä”.
2. Kirjoittaminen alkaa olla vähän vanhanaikainen taito. Jos kuitenkin kaikki tieto siirretään tietojärjestelmiin, kouluihin ostetaan iPadeja ja YO-kirjoitukset tehdään suoraan ylioppilastutkintolautakunnan Facebook-sivuilla, niin miksi pitää yllä tätä osaamista? Tässä maailmassa pärjää jo hyvin kirjoittamatta sanaakaan kynällä. (Kohta pärjää myös puhumatta sanaakaan).
3. Mennään vaan eteenpäin ja katsotaan miten käy. Ei tää nyt niin iso juttu ole, että tästä pitäis stressiä ottaa. Kirjotetaan ne muistiinpanot sitten vihkoon tai iPadiin, niin kirjoitetaan ne merkittävistä asioista, tärkeistä aiheista.

Ota tosta ny selvää.