Naapurin vene. Se on ensimmäinen asia minkä näen kun katson ulos tuvan ikkunasta. Istun tuvan pöydän ääressä. En näe vettä, mutta ei ole venekään nähnyt. Ollaan jostain syystä aika vähän tekemisissä naapurin kanssa. Hänelle sopii, että heitän meidän talojen välissä olevaan rinteeseen haravointijätteet. Rinteeseen saisi hyvin pulkkamäen ja naapurin talosta ison saunan alapihalle. Naapurin talon takana on tiheää kuusimetsää. Niin tiheää että en oikeastaan näe mitään muuta. Aurinko nousee tästä ikkunasta katsottuna vasemmalta, puiden latvojen takaa. Näen rinteessä ison kuusen jonka latvassa on isoja käpyjä, orava on usein siellä. Toinen, pienempi puu ottaa tukea kuusesta, se ei jaksanut enää itse, tai sitten se kaipaa vaan läheisyyttä. Vuodentakainen tapaninpäivän myrksy oli sille liikaa.

Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa. Ja katson ulos elämään

Toisella puolen taloa on piha, katson sitä keinutuolissa istuen. Ikkunan edessä on kaksi lintulautaa, kauempana puussa on kiinni yksi linnunpönttö. Olen pahoillani linnut ja oravat, olen ollut viime aikoina aika huono ruokkimaan teitä, koittakaa pärjätä. Lintulaudan ympäriltä voi bongata parhaimmillaan yli 50 pikkulintua, fasaaneja ja muutaman oravan. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa kevään äänen, linnun laulua. Itsekin lauloin:

Hän on täällä taas. Kuinka sua kaipasin. Täällä taas. Talven yli odotin. Ja täällä taas. Neiti Kevät, on tullut kaupunkiin

Pihaa rajaa pitkä aita, valkoisten pystytolppien välissä kulkee kaksi punaista vaakalautaa. Se on hieno aita. Vähän ehkä huonossa kunnossa, mutta en halua uutta. Pienen kuusen vieressä on leikkimökki, joka kaipaa sisustajaa. Ajatuksissani voin nähdä kuinka siellä touhutaan. Leikkimökin taakse on haudattu hirven pää. Se löytyi eräänä aamuna pihasta, ehkä se on renkolainen tapa toivottaa tervetulleeksi kylille. Kauempana nään pellon ja sen takana kuusimetsän, siellä on hyvä kävelyreitti. Tämän kuusimetsän taakse aurinko laskee kesällä. Talvella se ei jaksa mennä niin pitkälle. Vaahteran kylkeen laitan kesäisin riippumaton.

Toisella puolen tietä on kesämökkinaapuri. Kesämökkinaapureiden tytöillä on lupa käydä pihallani leikkimässä isoon mäntyyn viritetyllä liaanilla. Tie on hiljainen, ainakaan kahteen tuntiin siinä ei ole mennyt autoa. Postilaatikko on tien alussa oikealla, sieltä haen Hesarin. Vasemmalle menen, kun menen lenkille. Olen tienhoitokunnan tilintarkastaja, en niinkään tehtävään sopivan pätevyyteni, vaan enemmänkin tienhoitokunnan kokouksen osallistujamäärän vähyyden ansiosta.

Läntisen rajan jaamme yhdessä kolmannen naapurini kanssa. Itäisen rajan antaa isompi tie. Ison tien varressa, tonttini kohdalla on bussipysäkki. Pysäkiltä pääsee kerran päivässä Kamppiin. Bussi pysähtyy vajaat 200 kertaa sillä matkalla ja se kestää hetken. Lapset menevät siitä bussilla kouluun. Pihallani on aitta, siellä varastoin polttopuita ja rakennustarvikkeita. Polttopuita on oltava paljon koska olen hullu saunoja. Aitassa on kesävieraille nukkumapaikat, huoneet tuntuvat olevan ikuisen rakennusprojektin alla. Ehkä se on ihan hyvä ettei ne tule valmiiksi, voin päästää rakennusintoni siellä aina valloilleen. Aitan takana on autotalli ja ulkohuussi. Aitan vieressä on kesäkeittiö. Se oli yksi merkittävimmistä syistäni ostaa tämä talo. Kesäkeittiö on talvella kota, sen katto kesällä kuuma ja on se toiminut kirkkonakin. Pihalla on pieni lammikko kukkien keskellä. Tontin läpi, yläilmoissa kulkee sähkölinja, oravat juoksevat sitä pitkin ja kuuluu jännä napsutus. Maakellari ei ole käytössä, siitä tulee vielä joskus maasauna, ehkä jo ensi kesänä. Kellarin vieressä on perunamaa. Pihalla on paljon nurmikkoa leikattavaksi, lehtiä haravoitavaksi ja lunta luotavaksi. Se on ihan fine. Laitan kuulokkeet korville niin etten kuule mitään muuta ja ryhdyn hommiin.

Kello on 11.39. Tällä hetkellä polku lumessa on lapion levyinen, mutta mieleni tekee siitä leveämmän.