Tämä viikonloppu jättää perinnöksi paljon ajateltavaa. Perjantaina lähdin töistä normaalia aiemmin antaakseni itselleni mahdollisuuden tehdä mitä haluan. Kirjoittamiseni keskeytti viesti ystävältäni. ”Voitko pitää meille mini-keskusteluillan?”. Tutkin nopeasti jääkaapin, onko mitään tarjottavaa. Vastaan tietysti myöntävästi ja alan tekemään suklaakakkua. Keskustelemme ja nauramme paljon.  Saan ystävältäni lempinimen, elämäntapanatsi. Kutsun ystäviäni vastavuoroisesti edunvalvottavikseni. ”Jutut oli outoja, mutta hauskoja” he kuittasivat vieraskirjaani. Se on hyvä että pystyy puhumaan vakavemmistakin aiheista pilke silmäkulmassa. Olen onnellinen siitä että ystäväni haluavat tulla kylään ja kuuntelemaan mun juttuja. Illalla nauhoitan yhden laulun.

Lauantaiaamuna herään pitkästä aikaa niin etten tiedä mihin päivä minut kuljettaa. Pyörin ympyrää ja päätän kirjoittaa. Kirjoitan siitä miten todellinen maisema muuttuu mielessäni tulevaisuuden näkymäksi. Lähen ajamaan kohti Karkkilaa, katsomaan äitiä ja siskoa. Siskon kanssa ollaan lähdössä reissuun kolmen kuukauden päästä, nyt on jo hyvä alkaa miettiä mitä sinne pitää ottaa mukaan. Ja äidin tehtävähän on jo alkaa varoitella mahdollisesti uhkaavista vaaroista. Hesarissa oli ollut juttu Madeiran denguekuumeesta. Keskustelemme keittiön pöydän ääressä hyvän aikaa. Otan valveelliset päiväunet sohvalla kunnes saan ystävältäni viestin josta ymmärrän että minua tarvitaan ja lähden. Äiti antaa kutomansa villasukat mukaan.

Haen ystäväni pyykkikoreineen Helsingistä ja tuon Renkoon rauhoittumaan. Hän tulee sisään, istuu keinutuoliin ja sulkee silmänsä. Myöhemmin näytän kaupunkilaisystävälleni kuinka tuli sytytetään takkaan, hän on onnellinen uudesta taidosta. Hän vuorostaan kertoo minulle että jalapenot sopivat hyvin voileivän päälle. Olen tästä tiedosta onnellinen. Keskustelemme pitkään kunnes vallitseva hiljaisuus ja rauhallisuus tekee tehtävänsä. Aamulla pakkaan ystävälleni ruokapaketin jääkaapistani ja muutaman pussilakanan. Kysyn mitä muuta hän vielä voisi ottaa. ”Sun elämän” toteaa hän. Purskahdamme nauruun.

Vien ystäväni takaisin kotiin. Käytän hänet vielä moikkaamassa äitiään Karkkilassa ja ajamme Helsinkiin. Matkalla kuuntelen kun ystäväni hyräilee laulujen mukana kuin pieni lapsi ja pyytää laittamaan musiikin kovemmalle.

Mene edeltä, kyllä se jää kantaa

Mietin matkalla luottamusta. Toivon ettei kenenkään ystäväni tarvitse epäillä luottamustani ja että he uskaltavat pyytää apuani jos sitä tarvitsevat, oli se sitten minkälaista tahansa. Tulemme ystäväni pihaan, kannamme kauppakassit ja matkan varrelta kertyneet tavarat neljänteen kerrokseen. Kiinnitän lampun kattoon ja lähden kotiin. Kotimatkalla tuntuu että jotain on vielä tekemättä ja päätänkin ajaa vielä kerran Karkkilaan. Haluan tehdä vielä yhden, tärkeän ihmisen, onnelliseksi. Halaan häntä oven raossa ja hymyilen. Sitten lähden kotiin. Kotimatkalla ynnään viikonlopun aikana oppimani asiat, totean itselleni ja ystävilleni että kaikki menee vielä ihan hyvin.