Vanha työkaverini myy ja antaa pois tavaroita Facebookissa. Muistan nähneeni myynti-ilmoituksen ainakin kahvinkeittimestä, cd-levyistä ja silityslaudasta. Itselläni ei ollut tarvetta millekkään näistä esineistä, mutta ne tuntuvat kommenttien perusteella löytäneen aina helposti uuden kodin. Mietin, onko myynnissä kyse siitä että kaveri tekee jonkinsortin väli-inventaariota ja pyrkii hävittämään käyttämättömiä tavaroita. Vai onko hän vaikka muuttamassa eikä jaksa kantaa roinaa uuteen kotiin? Tai onko rahat loppu? No, en ottanut siitä selvää. Asia ei varsinaisesti minulle edes kuulu.

Tänään kuitenkin lukaisin uusimman blogikirjoituksen hänen linkittämältä sivustolta, www.theminimalists.com. Ajattelin heti löytäneeni syyn myynti-ilmoitusten runsauteen. Jos näin on, niin hyvä! Jos näin ei ole, niin ajattelen silti että näin on. Minimalismi on aiheena mielenkiintoinen, vaikkei se missään kohtaa omaa elämääni ole varsinaisesti ollut määräävänä tai juuri lainkaan vaikuttavana tekijänä. Tykkään omistaa asioita ja pidän runsaudesta, menen monessa asiassa äärimmäisyyksiin. En yhtäkkiä keksi mihin asioihin suhtautumiseni olisi minimalistinen. Varmasti niitäkin on ja voi olla paljonkin. Wikipedian mukaan minimalismissa on kyse suuntauksesta ”jossa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä.” Kuulostaa varsinkin henkisellä tasolla juuri siltä, mitä itse nyt haen.

The Minimalists on moniulotteinen hanke, jonka takana on kaksi kolmenkympin kriisin ylittänyttä, ”kaiken” jo kertaalleen saavuttanutta miestä. Herrat huomasivat omistavansa materiaa yllinkyllin, mutta samalla omistaneensa koko elämänsä väärille asioille ja sen myötä ajaneet itsensä loppuun. Nyt sivustolta saa heidän jakamana ohjeita siihen, kuinka elämässä saavutetaan ”kaikki oleellinen”. ”Kaiken” ja ”kaiken oleellisen” ero herättää itsessäni mielenkiinnon minimalismia kohtaan ja saa minut ajattelemaan esimerkiksi, että mitä tavaroita todella tarvitsen. Ehkä tästä on kyse myös tämän kaverini kohdalla?

Keksin nopeasti paljon tavaroita joista luopuminen ei tuoda yhtään tuskaa. On tavaroita, arvokkaitakin, joita en käytä koskaan. Tavaroiden rahallinen arvo vaan rakentaa pienen kynnyksen poisheittämisen eteen ja niiden myyminen taas tuntuu liian raskaalta projektilta. En kehtaa edes myöntää mitä kaikkea tulee säästettyä tai pahimmillaan ostettua vain sen takia että ”jos sitä joskus tarvitsee”. Kun sitten mietin mitä tavaroita todella jäisin kaipaamaan, en keksi kymmentä asiaa kovin nopeasti. Tunnustan itsessäni omistushalukkuuden. Olen huono jakamaan edes popcorneja ystävieni kanssa elokuvateatterissa. Mielummin ostan heille omat eväät. En osaa kuvitella lainaavani ystävältäni kameraa ulkomaan matkan ajaksi, se täytyy itse omistaa. Tiedostaen tämän puolen itsestäni, olen silti aika innoissani.

Heittäydyn aika helposti tämänkaltaisiin teemoihin ja tänään tuntuu että olen jo todella syvällä aiheessa. Järjestän jo mielessäni pihakirppistä, jossa myyn kaiken turhan pois. Mietin kenelle lahjoitan mitäkin ja paljonko on sopiva hinta jollekin tavaralle. Remontoin yhden taloni huoneista minimalismin alttariksi. Valkoiseen huoneeseen tulee vain nahkainen nojatuoli ja jalkalamppu. Istun siellä sylissäni hyvä kirja tai Macbook, jolla kirjoitan blogia siitä kuinka onnellinen olen. Hyllyt ja kaapistot tyhjenevät pikkuhiljaa niin että niitä hyllyjäkään ei kohta enää tarvita. Innostun todella paljon ja huomaan miettiväni luopumista valtaosasta tavaroistani, vaikka olen ne juuri saanut hommattua. Ajatus tuntuu terveeltä ja idea maailmaa avartavalta.

Olisi varmasti helpompaa suhtautua työntekoon, vapaa-aikaan ja elämään kaikkinensa, jos taustalla olisi ideologia, jonka mukaan kaikkea ei tarvitse itse omistaa ja saavuttaa. Olen jo aiemmin pohtinut vakavasti elintason tietoista laskemista, joten minimalismin opit olisivat omiaan  turhuuksien karsimisessa. Miksi laskea elintasoa jos tason pystyy pitämään yllä, saattaisi joku kysyä. No, satun nyt ajattelemaan niin että ne asiat jotka yhteiskunnassa tällä hetkellä kirjataan elintason määritteleviksi tekijöiksi, eivät vastaa niitä asioita jotka omassa maailmassani ovat tärkeimpiä. On siis annettava enemmän tilaa niille tärkeille asioille.

Toteutuksen tiellä on enää itsetutkiskelun tarve. On nimittäin niin, että tässä saattaa olla kyse vain aiemmin mainitsemastani runsauden ja omistamisen tarpeesta. Mitä jos minimalismi onkin itselleni vain ”uusi juttu” joka täytyy ottaa haltuun, eikä se lopulta poista niitä turhia asioita. Mitä jos minimalismi tuntuu hyvältä vain sen takia että saatan saada itseeni uuden ominaisuuden siitä. Pidänkin sen toistaiseksi vain ajatuksen tasolla. Jos kesällä olen vielä samaa mieltä, niin laitan sen pihakirppiksen pystyyn!

Kaikki tai ei mitään, vai kaikki oleellinen, hmm…